Kauppatieteet, Patrik Sommarberg: Avoimen väylältä kauppakorkeakouluun

Patrik Sommarberg sai avoimen väylältä varmuutta urapolulle ja nappasi opiskelupaikan Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta. ”Nyt tutkinto-opiskelijana kurssit etenevät sujuvasti, kun opiskelutaitoja tuli harjoiteltua jo avoimen väylällä”, Sommarberg kertoo.
Tutustuin avoimen opintojen kautta useisiin nykyisiin opiskelukavereihini, jotka tekevät tälläkin hetkellä samoja opintoja kanssani, Sommarberg kertoo.
Julkaistu
19.11.2020

Kiinnostuin jo lukiossa kauppatieteen opinnoista muun muassa taloustiedettä ja talousmatematiikkaa käsittelevien kurssien myötä. Kävin kauppakorkeakoulun valintakokeessa, mutta valitettavasti opiskelupaikka jäi vielä tuolloin saamatta.

Halusin kuitenkin hyödyntää välivuoteni, minkä vuoksi päätin aloittaa opinnot JYU:n avoimen yliopiston kauppatieteiden väylällä. Tämä oli hyvä päätös, sillä opintojen myötä sain lisää varmuutta omaan alavalintaani ja nappasin opiskelupaikan Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta, jossa aloitin tutkinto-opiskelijana syksyllä 2020.

Mielestäni avoimen väylän valintamenettely, joka perustuu opintomenestykseen avoimissa yliopisto-opinnoissa, on mieluisampi tapa hakea kouluun kuin valintakoe, jossa valinta perustuu yhteen ainoaan suoritukseen. Avoimessa yliopistossa heikompia suorituksia on myös mahdollista korottaa opintojen aikana. Tällaista mahdollisuutta valintakokeessa ei ole.

Lisäksi suoritetut avoimen opinnot säilyvät opintorekisterissä, vaikka koulupaikka olisi jäänyt saamatta. Opiskelu väylällä ei siis missään nimessä mene hukkaan. Voinkin lämpimästi suositella avoimen väylää kaikille kauppatieteiden opiskelusta kiinnostuneille.

Väylä on mahdollisuus kokeilla itseä kiinnostavia opintoja

Väyläopiskelu oli mielekästä, koska opintoni koostuivat samoista kursseista, joita tutkinto-opiskelijat suorittavat. Jo väyläopintojen aikana kannattaa miettiä itseä kiinnostavia pääaineita ja mahdollisuuksien mukaan suorittaa niihin kuuluvia aineopintoja. Näin työmäärä kevenee, kun yliopiston ovet aukeavat. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa voi opiskella pääaineena laskentatoimea, markkinointia, johtamista, viestinnän johtamista ja taloustiedettä.

Väyläopiskelu oli mielekästä, koska opintoni koostuivat samoista kursseista, joita tutkinto-opiskelijat suorittavat.


Opiskelemani liiketoimintaosaamisen perusopinnot antoivat kattavan kokonaiskuvan kauppatieteiden opiskelusta. Kiinnostuin varsinkin laskentatoimesta, minkä vuoksi päädyin valitsemaan sen nyt tutkinto-opiskelijana pääaineekseni. Tällä hetkellä opinoissa ja työelämässä minua kiehtovat muun muassa rahoitukseen, kuten esimerkiksi osakemarkkinoihin, liittyvät teemat.

Suoritin avoimessa lisäksi yksittäisiä aineopintotasoisia kursseja, joissa pääsin syventymään aiheisiin tarkemmin. Markkinoinnin aineopintojen kuluttajakäyttäytymisen kurssi jäi erityisesti mieleeni, sillä kurssin sisältöjä pääsi peilaamaan vahvasti omaan elämään ja omiin kulutustottumuksiin.

Väyläopinnot kehittivät monipuolisesti opiskelutaitoja

Päästyäni kauppakorkeakouluun sain hyväksiluettua avoimen opinnot ja pystyin aloittamaan suoraan toisen vuoden opinnoista. Nyt tutkinto-opiskelijana kurssit etenevät sujuvasti, kun erilaisia opiskelutaitoja tuli harjoiteltua jo avoimen väylällä. Avoimessa opin muun muassa aikatauluttamaan opiskeluani tehokkaammin ja hahmottamaan, mitkä opiskelumenetelmät sopivat itselleni parhaiten. Lisäksi sain käytännön vinkkejä esimerkiksi tieteelliseen kirjoittamiseen.

Vaikka olen tehnyt opintoja jo enemmän kuin monet muut fuksit, tämä ei ole haitannut opiskelijayhteisöön pääsemistä, kiitos aktiivisten tutoreiden. Lisäksi tutustuin avoimen opintojen kautta useisiin nykyisiin opiskelukavereihini, jotka tekevät tälläkin hetkellä samoja opintoja kanssani.

Tutkinto-opiskelijana kurssit etenevät sujuvasti, kun erilaisia opiskelutaitoja tuli harjoiteltua jo avoimen väylällä.

Selkeät tavoitteet ohjaavat oppimista

Itseäni väyläopiskelu haastoi sopivasti. On myönnettävä, että opinnot vaativat ajallisesti kovaa panostusta. Suosittelen heti alussa asettamaan itselle selkeät tavoitteet ajankäytön ja oppimisen suhteen. Opiskelijavalinnassa kaikki pisteet ovat tärkeitä, joten kannattaa tehdä mieluummin hieman liikaa töitä kuin liian vähän. Liian montaa kurssia ei kuitenkaan kannata käydä yhtä aikaa, jotta sisältöihin voi keskittyä.

Haluaisin muistuttaa aloittavia opiskelijoita, että opintojen alussa monet asiat voivat tuntua uusilta ja jopa hankalilta. Tilanne kannattaa kuitenkin ottaa vastaan ennemminkin haasteena kuin esteenä, lähteä selvittämään asioita ja pyytää rohkeasti apua. Sitä Jyväskylän avoimessa on onneksi hyvin tarjolla.

Lue lisää:

Kuva: Petteri Kivimäki