Kauppatieteet, Maria Ahonen: Koulutuksellista umpikujaa ei ole

Maria Ahonen pääsi Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakouluun avoimen väylän kautta. ”Avoimen väylä antoi hyvää käytännön kokemusta siitä, millaista on opiskella yliopistossa kauppatieteitä”, Ahonen kertoo.
Väyläopinnoissa täytyy osata johtaa itseään, priorisoida asioita sekä aikatauluttaa opintoja, Maria Ahonen kertoo.
Julkaistu
18.8.2020

Suoritin toisella asteella kaksoistutkintona liiketalouden perustutkinnon ja ylioppilastutkinnon, eli olen ammatiltani yo-merkonomi. Kaupallinen ala on kiinnostanut minua aina, mutta valmistuttuani en tiennyt, mitä haluaisin opiskella tulevaisuudessa. Tämän vuoksi päätin pitää välivuoden.

Yliopistoa en harkinnut aluksi ollenkaan, mutta kävin kuitenkin parina syksynä Jyväskylän yliopiston Hakijan päivässä. Kauppatieteiden infossa kiinnostukseni heräsi kunnolla. Puolivälissä välivuotta irtisanouduin töistä ja aloin valmistautua kevään valintakokeisiin.

Kauppatieteiden väyläopintoja Työväen Akatemiassa

Kävin kauppakorkeakoulun valintakokeissa sekä keväällä 2017 että 2018, valitettavasti tuloksetta, vaikka opiskelin intensiivisesti. Onneksi kuulin ystävältäni Kauniaisissa sijaitsevasta Työväen Akatemiasta, joka tarjosi kauppatieteiden väyläopintoja Jyväskylän yliopistoon.

Opiskelu Työväen Akatemiassa oli hyvin intensiivistä ja aikataulutettua, mutta tämä kehitti henkistä selkärankaa hyvään opiskelurytmiin ja -tapaan. Uuden opiskelutavan oppiminen oli aluksi haastavaa, mutta olen kokenut sen tärkeänä myöhempiä opintojani ajatellen. Opinnoissa etenemisessä auttoi paljon myös kurssikavereilta saatu vertaistuki. Opiskeluun sai opintotukea ja -lainaa, joten opistoaikana minun ei tarvinnut työskennellä samaan aikaan.

Ehdin suorittaa lukuvuonna 2018–2019 yhteensä 40 opintopistettä väyläopintoja. En ollut kuitenkaan vielä hakukelpoinen, sillä tuolloin kauppatieteiden väylällä piti opiskella hakua varten noin 100 opintopistettä. Kävin siksi myös pääsykokeessa kolmannen kerran vuonna 2019, mutta toivomani tulos jäi taas muutamasta pisteestä kiinni.

Avoimen väylä uudistui sopivaan saumaan

Kesällä 2019 kuulin hyviä uutisia: Jyväskylän yliopiston kauppatieteiden väyläopinnoiksi riittäisi jatkossa 45 opintopistettä. Ilmoittauduin Jyväskylän yliopiston avoimeen yliopistoon täydentämään väyläopintojani työn rinnalla.

Olen tullut väyläopintojeni kautta siihen tulokseen, että viestinnän johtaminen voisi olla omaa alaani.

Halusin korottaa muutamien kurssien arvosanoja, ja samalla opiskelin muun muassa henkilöstöjohtamisen ja kuluttajakäyttäytymisen kurssit, joista koin olevan minulle hyötyä töissäkin. Noin puolentoista vuoden opiskelun jälkeen koossa oli 58 opintopistettä, joiden perusteella minut valittiin tutkintokoulutukseen. Syksyllä 2020 pääsin vihdoin aloittamaan tutkinto-opinnot kauppakorkeakoulussa.

Kiinnostuin alun perin markkinoinnista, mutta olen tullut väyläopintojeni kautta siihen tulokseen, että viestinnän johtaminen voisi olla omaa alaani. Viestintä, vuorovaikutus, johtaminen ja sen tutkimus kiehtovat minua nyt eniten. Tunnen olevani myös luonnostaan taipuvainen johtajuuteen: Olen määrätietoinen ja yleensä kaveripiirissäkin toiminnan vetäjä. En luovuta tavoitteissani liian helpolla, kuten en luovuttanut opiskelupaikankaan suhteen. Haluan myös auttaa muita ihmisiä onnistumaan. Olen pyrkinyt tsemppaamaan muita niin työyhteisössä kuin sen ulkopuolella.

Väyläopinnot vaativat suunnitelmallisuutta

Suosittelisin avoimen väylää niille hakijoille, jotka eivät tahdo korottaa enää ylioppilastutkinnon arvosanoja vaan haluavat oppia jo uutta. Väylä sopii myös kaltaisilleni monta kertaa pääsykokeen kautta yrittäneille. Lisäksi väylältä saat hyvää esimakua yliopisto-opiskelusta, jotta tiedät, kiinnostaako sinua oikeasti opiskella valitsemaasi alaa.

Tärkeintä aikataulutuksessa on jättää riittävästi aikaa vapaa-ajalle. Se tarjoaa vastapainoa opiskelulle.

Haastavinta on tehdä opintoja itsenäisesti. Sinun täytyy osata johtaa itseäsi, priorisoida asiat sekä aikatauluttaa opintojasi. Rohkaisen kysymään apua kurssin vetäjiltä, jos et etene tehtävissäsi, he opastavat kyllä eteenpäin. Tärkeintä aikataulutuksessa on jättää riittävästi aikaa vapaa-ajalle. Se tarjoaa vastapainoa opiskelulle.

Haluan rohkaista työssäkäyviä tarttumaan opintoihin, koska tiedän kokemuksesta, että opinnot ovat sovitettavissa työn oheen. Todennäköisesti työpaikkakin voi joustaa opiskelun suhteen: vaikka haluan olla mukana kaikessa opiskelijatoiminnassa, aion jatkaa myös työssäni osa-aikaisena opintojen rinnalla.

Kauppatieteet avoimessa yliopistossa

Tutustu kauppatieteiden opintoihin avoimessa yliopistossa.

Voit myös hakea tutkinto-opiskelijaksi Jyväskylän yliopistoon avoimen yliopiston opintojen perusteella. Tutustu Jyväskylän yliopiston avoimen väyliin.