Kati Loponen

Toimitusjohtaja, EduCluster Finland
Kati Loponen_Uratarina
Julkaistu
5.3.2024

Toimin tällä hetkellä toimitusjohtajana EduCluster Finlandissa (ECF), jyväskyläläisessä koulutusvientiyrityksessä, jonka pääomistaja on Jyväskylän yliopisto. Olen myös opiskellut Jyväskylän yliopistossa, valmistuen luokanopettajaksi ja musiikinopettajaksi syksyllä 2000 ja myöhemmin täydentäen opintojani koulutusjohtamisen perusopinnoilla sekä Executive MBA -opinnoilla.

EduCluster Finland perustettiin keväällä 2010, jolloin ensimmäinen iso koulutusvientikauppa Suomesta maailmalle oli allekirjoitettu. Lähdin pioneeriporukan kanssa Arabiemiraatteihin, viemään ”suomalaista koulutusta” opettajan roolissa maailmalle. Minulla oli tuolloin jo 10-vuotinen taival luokanopettajan työtä takana. Palasimme Suomeen syksyllä 2013 ja jatkoin luokanopettajan töitäni. 

Suomalainen koulutus työn keskiössä

Kolme vuotta dyynien keskellä arabilapsia opettaen oli arvokas kokemus. Suomalainen koulujärjestelmä ja ennen kaikkea suomalaisen opettajan autonomia, vastuut ja velvollisuudet tuntuivat ulkomaan vuosien jälkeen aivan käsittämättömältä luksukselta. Ja jopa hieman pelottavalta. Minäkö oikeasti tiedän, mikä oppilaalleni on parasta? 

Vuoden 2015 alussa siirryin asiantuntijaksi EduClusterille ja pääsin tutustumaan koulutusviennin todellisuuteen hieman eri näkökulmasta. Työ vei mennessään ja, koen asiantuntijuuden edelleen olevan ominta itseäni, vaikka viimeiset kuusi vuotta olenkin työskennellyt erilaisissa esihenkilö- ja johtamistehtävissä.

Pedagogiikka ja bisnes yhdessä paketissa

Luokanopettajan työssäni parasta oli opettajan ja oppilaan vuorovaikutus. Sitä en enää pääse suoraan kokemaan, mutta välillisesti kyllä. 

Ajattelen, että työni on tasapainottelua pedagogiikan ja bisneksen kanssa. ECF:n pääasiallinen tehtävä on viedä suomalaista koulutusosaamista maailmalle, ja toiminta koostuu pääosin kahdesta osa-alueesta. Ensimmäinen on koulutukset ja toinen iso(mpi) osa on suomalaistyyppiset kansainväliset koulut, Finnish International Schools, maailmalla. Näissä kouluissa opetus pohjaa suomalaiseen opetussuunnitelmaan, kouluilla on suomalainen johto ja suomalaisia opettajia.

Teemme myös yhteistyötä Koulutuksen tutkimuslaitoksen kanssa muun muassa laadunvarmistusauditointien muodossa. Auditoinnin kautta suomalaistyyppiset koulut saavat tärkeää tietoa siitä, millä tavalla heidän toimintansa peilautuu suomalaisten koulujen laatuun.

Ihmiset ja arvokas työ motivoi

Vaikeina hetkinä minua eteenpäin motivoivat ihmiset, joiden kanssa saan tehdä. Olen onnekas, sillä saan tehdä työtäni monien erityisosaajien kanssa ihan päivittäin.

Lisäksi koen, että teemme ECF:lla tärkeää ja arvokasta työtä. Vientituotteemme on mielestäni äärettömän eettinen, kun pyrimme jatkuvasti tuomaan suomalaista pedagogiikkaa osaksi jotain toista kulttuuria ja sitä kautta ehkä jopa muuttamaan maailmaa. Näen, että koulutuksella voimme edistää eri maiden kehittymistä ja totuus on, että meidän kouluissamme kasvaa ja kouluttautuu kunkin maan tulevaisuuden johtajia.