
Haaveilin pienestä lähtien kansainvälisestä ammatista, jossa olisi mahdollista yhdistää hyviä vuorovaikutustaitoja monipuoliseen kielitaitoon, sillä tavallisista suomalaisperheistä poiketen puhuimme kotona kantoninkiinaa, ja suomea opin puhumaan vasta päiväkodissa.
Intohimona ihmisten kohtaaminen ja kansainvälisyys
Minulta kysytään usein, mitkä olivat päällimmäiset syyni kauppakorkeakouluun hakemiselle. Vastaus on selvä ja yksinkertainen – intohimoni tavata uusia ihmisiä, luoda heidän kanssaan unohtumattomia kokemuksia ja ennen kaikkea päästä työskentelemään kansainvälisten tehtävien pariin. Erityisesti minua kiinnostaa nähdä, minkälaisen lisäarvon pystyn antamaan liiketoiminnalle poikkeavalla kieliosaamisellani ja kahden toisistaan poikkeavan kulttuurin tietämykselläni.
Olen syntynyt ja asunut koko ikäni Helsingissä. Perinteisenä stadilaisena olen tottunut Helsingissä runsaaseen ja monipuoliseen palveluiden ja virikkeiden määrään, joten aluksi ajatus opiskeluelämän aloittamisesta kehäkolmosen ulkopuolella kuulosti hieman vieraalta ja kaukaiselta ajatukselta. Syvällä mielessäni kuitenkin pyöri ajatus opiskelun aloittamisesta täysin uudessa ympäristössä, paikassa missä kaikki on minulle uutta. Lopulta yhteishaussa hain ja pääsin opiskelemaan Jyväskylään kauppatieteitä.
Jyväskylän yliopiston vahvuuksia ovat monitieteisyys, tasokkuus ja opiskelijaystävällisyys
Toisen vuoden laskentatoimen opiskelijana nostan JYU:n ja Jyväskylän ehdottomiksi vahvuuksiksi yliopiston kansainvälisyyden, monitieteisyyden ja tasokkuuden sekä kaupungin opiskelijaystävällisyyden ja kompaktin koon. Kaupunkina Jyväskylä ei ole liian suuri eikä liian pieni, palveluita riittää yllin kyllin ja siksi opiskelukaupunkina sopii mainiosti kaikille. Hyvin usein sanon ystävilleni: ”JYU:ssa on kaikki, mitä opiskelija tarvitsee menestyäkseen opinnoissa.” Täällä on laadukas opetus, viihtyisät opiskelutilat, lyhyet etäisyydet ja paljon hyviä opiskelijaravintoloita joustavilla aukioloajoilla sekä mahtavia opiskelijatapahtumia.
Mieleenpainuvimmat kokemukseni ensimmäisiltä vuosilta ovat ehdottomasti ainejärjestömme Pörssin järjestämät kokemusrikkaat yritysexcursiot, joiden kautta olen päässyt kurkistamaan oman alani ammattilaisten työtehtäviin – suosittelen excursioihin osallistumista jokaiselle! Opinnoissani tykkään edelleen eniten kielistä, olenkin aloittanut kaksi uutta vierasta kieltä yliopistossa – mandariinikiinan ja ranskan.