IT-tiedekunta on tukenut henkilöstön ja opiskelijoiden maraton-osallistumista useiden vuosien ajan – tänä vuonna osallistujia oli ennätysmäärä

IT-tiedekunta on jo pitkään mahdollistanut oman henkilökuntansa ja opiskelijoidensa osallistumisen Finlandia Maraton -juoksutapahtumaan kustantamalla näiden osallistumismaksun. Kaikki osallistujat saavat myös tiedekunnan oman MaratoonarIT-urheilupaidan.
Osallistujia oli tänä vuonna ennätysmäärä. Kaikkiaan 259 henkilöä.
Tiedekunnan tuki Maraton-osallistumiseen on lähtenyt alun perin emeritusprofessori Pekka Neittaanmäen aloitteesta. Tiedekunta päätti lähteä tukemaan juoksutapahtumaan osallistumista hänen ollessaan dekaanina.
– Aloitin itse maratonjuoksemisen yli 20 vuotta sitten ja toimin samaan aikaan tiedekunnan dekaanina. Meille oli tärkeää, että saadaan järjestettyä opiskelijoille ja henkilöstölle jotain yhteisöllistä ja hyvinvointia tukevaa.
Neittaanmäen mukaan tarkoitus on aina ollut haastaa mukaan myös muuta yliopistoa ja muita tiedekuntia.
– Haastajia ei kuitenkaan vielä ole löytynyt, ei edes Liikuntatieteellisestä tiedekunnasta, Pekka piikittelee leikillisesti.

Tiedekunta on tukenut yli 1 000 opiskelijan osallistumista
Neittaanmäki on itse osallistunut tiedekunnan mukana tapahtumaan jokaisena vuonna yhtä vuotta lukuun ottamatta.
– Tapahtuma on jäänyt väliin vain kerran, kun olimme puolisoni kanssa viinimaratonilla Ranskassa. Tapahtumassa oli 32 juottopistettä, joista pystyi valitsemaan vettä, samppanjaa tai punaviiniä.
Neittaanmäki valitsi maratonjuomaksi veden, mutta päätti kuitenkin maistaa myös punaviiniä, kun oli juossut 41,5 kilometriä.
– Se ei enää siinä vaiheessa maistunut hyvältä, Neittaanmäki kertoo.
IT-tiedekunta on historian saatossa tukenut kaikkiaan yli 1 000 opiskelijan osallistumista kilpailuun. Normaalisti osallistujien määrä on vuosittain pyörinyt 150 ja 200 opiskelijan välissä.
– Henkilöstön ja opiskelijoiden maraton-osallistumisen kautta strategiastamme ’Osaava ja hyvinvoiva ihminen!’ tulee elävä ja konkreettinen, tiedekunnan dekaani Pasi Tyrväinen iloitsee suuresta osallistujamäärästä.