Gerontologia, Päivi Herranen: Työn ohessa opiskelusta tietotaitoa ja varmuutta työarkeen

Fysioterapeutin työssäni Afasiasäätiössä kohtaan paljon ikäihmisiä. Siksi tartuin ikääntymisen ilmiöihin keskittyvän gerontologian opiskelun Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa vuonna 2013. Alkuun opinnot olivat minulle oma vapaa-ajan harrastus.
Sitten asiat vain loksahtelivat kohdalleen. Jo henkilökohtaista opintosuunnitelmaa (HOPS) tehdessä ohjaajani vihjaisi, että minun kannattaisi yhdistellä aiempia opintojani ja tähdätä tutkintoon. Tein avoimessa yliopistossa kaikki gerontologian perusopinnot sekä terveystieteiden täydentävät opinnot.
Ainoa tapa syventyä aiheeseen lisää oli gerontologian ja kansanterveyden maisteriohjelma, jonka tutkinto-opiskelijaksi pääsinkin erillishaun kautta syksyllä 2016. Pari vuotta myöhemmin valmistuin terveystieteiden maisteriksi, mistä olen vieläkin yllättynyt. Aiemmin kuvittelin tutkinto-opiskelun tosi monimutkaiseksi.
Oma tiedonjano motivoi opiskeluun työn ohessa
Syy opiskella lisää on aina ollut oma tiedonjanoni. Viihdyn nykyisessä työssäni, enkä opiskele pakon vuoksi tai tähtää uusiin haasteisiin. Teoriatausta antaa tukea työarjen käytännöille. Opiskellessa pystyin koko ajan peilaamaan oppimaani tilanteisiin töissä ja toisinpäin.
Opiskelin kokopäivätyöni ohessa pääosin kotoa käsin. Usein lasten mentyä nukkumaan ja talon hiljentyessä rutistin vielä pari tuntia tietokoneella opiskelujuttuja. Onneksi avoimen opintoja voi edistää silloin kun haluaa ja tehtävien palautukseen on hyvin aikaa. Toisaalta deadlinet varmistivat, etteivät hommat jääneet roikkumaan.
Ajankäyttö oli välillä haastavaa, mutta oma motivaatio, lähipiirin apu ja avoimen opintojen joustavuus auttoivat tiukoissakin paikoissa. Iso kiitos kuuluu avoimen opettajille, jotka tekevät paljon töitä opintojen suunnittelussa ja ohjauksessa. Aikuisopiskelijoiden erilaiset tilanteet otetaan huomioon.
Gerontologian opinnoista osaamista työpaikan tutkimusprojektiin
Nykyään ymmärrän laajemmin eri tulosuuntia työhöni. Osaan hakea tietoa ja hahmotan, mikä kokonaisuuksissa on tärkeää ja mikä ei. Teoreettisesta osaamisesta on hyötyä.
Valmistumisen jälkeen käynnistin työpaikallani tutkimusprojektin, jonka parissa saan työskennellä koko ensi kevään. Se on juuri sellaista työtä, mihin opinnot valmistavat. Ehdotin projektia itse, mikä ei olisi mahdollista ilman opinnoista saatua tutkimusosaamista ja varmuutta.
Opiskelusta on tullut minulle tapa. Ongelmanratkaisu kiehtoo minua vapaa-ajalla edelleen. On hienoa, että avoimessa yliopistossa voi oppia lisää lähes mistä tahansa asiasta. Uskon, että kaikesta uudesta osaamisesta on hyötyä työelämässä ennemmin tai myöhemmin.
Kolme tärkeintä hyötyä avoimen yliopiston opinnoista:
- työarjessa hyödyllisen tietotaidon päivittäminen ja kokonaisvaltaisempi näkökulma omaan alaan
- gerontologian opiskelun myötä avautui opintopolku terveystieteiden maisterin tutkintoon
- uusi askel työuralla oman tutkimusprojektin pariin vahvistuneen tutkimusosaamisen ja varmuuden ansiosta