Etsintää ja ongelmanratkaisua
Työssäni pyrin mallintamaan ja analysoimaan lineaarikiihdyttimellä tuotettua säteilyä ja sen tuottamaa annosta. Voin esimerkiksi mallintaa kokonaisia hoitokoneita sekä tuottaa referenssiaineistoa testaamiseen. Yksi tärkeimmistä tehtävistäni on tulosten ja käytettyjen menetelmien luotettavuuden tarkastelu.

Linda Laakkonen
- Research Scientist yrityksessä Varian Medical Systems Finland
- Valmistui vuonna 2019 pääaineena fysiikka.
Valmistuin joulukuussa 2019, jonka jälkeen suunnitelmat olivat vielä hieman avoinna. Alkuperäinen suunnitelmani oli suunnata jatko-opintoihin ulkomaille, mutta vallitseva koronatilanne muutti ajatuksiani. Päätin hakea töitä Suomesta ja otin yhteyttä Varianiin, sillä olin tehnyt Pro gradu –tutkielmani yhteistyössä yrityksen kanssa. Varian Medical Systems on kansainvälinen syövän sädehoidon laitteita ja ohjelmistoja tuottava firma. Suomessa yritys kehittää huippulaatuisia sädehoidon suunnittelujärjestelmiä. Päätehtäväni on työskennellä Monte Carlo -simulaatioiden parissa. Monte Carlo -menetelmää käytetään yleisnimenä numeerisille metodeille, jotka perustuvat satunnaislukujen hyväksikäyttöön simuloinnissa. Niiden avulla voidaan ratkaista matemaattisia ongelmia numeerisesti. Monte Carlo -simulaatioilla pyritään kuvaamaan fysikaalista tilannetta todenmukaisesti. Työssäni pyrin mallintamaan ja analysoimaan lineaarikiihdyttimellä tuotettua säteilyä ja sen tuottamaa annosta. Voin esimerkiksi mallintaa kokonaisia hoitokoneita sekä tuottaa referenssiaineistoa testaamiseen. Yksi tärkeimmistä tehtävistäni on tulosten ja käytettyjen menetelmien luotettavuuden tarkastelu.
Toimivaa tiimityötä
Työssäni tarvitsee päivittäin fysiikan, matematiikan ja koodauksen perusteita. Näiden lisäksi perustyöpäiväni koostuukin useimmiten tiedon etsinnän ja ongelmien ratkaisun parissa. Ajan MC-simulaatioita eri parametreilla ja niitä vaihtamalla saan halutun muotoista dataa, jota voi analysoida tai käyttää esimerkiksi referenssiaineistona. Työyhteisömme on hyvin kansainvälinen ja yhteisöllinen. Työtä tehdään yksin, pareittain tai pienissä ryhmissä ja yhteistyötä tehdään paljon sekä oman tiimin että muiden tiimien kanssa. Varianilla tuetaan myös paljon osaamisen kehittämisessä niin yksilöllisellä kuin ryhmätasolla. Esimerkiksi tiimin aamupalavereissa jaamme, mitä sillä hetkellä teemme ja minkälaisten ongelmien kanssa työskentelemme. Samalla muilta tiimiläisiltä voi saada apua ja tukea.
Ensimmäisen vuoden peruskurssit opettivat työmoraalin
Opintojeni aikana olen kehittänyt mm. argumentointitaitoja sekä oman osaamisen tunnistamista. Näitä on pystynyt harjoittelemaan esimerkiksi laboratoriotöiden ja laskuharjoitusten parissa. Sitä kautta itseluottamukseni kasvanut ja fyysikon identiteettini on kehittynyt. Ensimmäisen vuoden kurssit ovat olleet merkittävässä roolissa. Niiden parissa jouduin tekemään paljon töitä, etsimään itselle parhaan tavan oppia sekä tiedostaa mitä kaikkea en vielä osaa tai ymmärrä. Tämä kaikki opetti minulle työmoraalia sekä ajanhallintataitoja, jotka kantoivat koko opiskelun ajan. Opiskeluaikana yksi lempikursseista oli luonnollisesti lääketieteellinen fysiikka. Opintojen aikana painotin myös matematiikkaa, josta on suurin hyöty myös fysiikan ymmärtämisessä. Työssäni olen tarvinnut myös paljon koodausosaamista, vaikka en opiskelujeni aikana käynyt tietotekniikan kursseja ollenkaan. Niitä suosittelen kaikille, sillä itse aloitin aiheeseen paremmin perehtymisen vasta Pro Gradu -tutkielman parissa. Tulevaisuudessa haluan jatkaa työskentelyä sädehoidon sekä laskennallisen fysiikan parissa sekä työstää myös jatko-opinnot lääketieteellisestä fysiikasta.
Haluan toivottaa kaikille tsemppiä! Pitäkää itsestänne ja läheisistänne huolta.