Erityispedagogiikka, Riitta Jääskeläinen: Erityispedagogiikan osaamista tarvitaan myös ammatillisessa koulutuksessa

Ammatillisen koulutuksen parissa työskentelevä Riitta Jääskeläinen opiskeli avoimessa yliopistossa erityispedagogiikan perus- ja aineopinnot. Hän on voinut hyödyntää oppimaansa työssään ja päässyt kehittämään sen avulla myös työpaikkansa toimintaa.
Riitta Jääskeläinen opiskeli erityispedagogiikkaa ja hyödynsi oppimaansa jo opiskelun aikana työssään ammatillisen koulutuksen parissa.
Julkaistu
20.6.2019

Olen tehnyt pitkän uran opettajana Savon ammattiopistossa. Muutama vuosi sitten päätin antaa aikaa itseni kehittämiselle ja otin opintovapaata. Sen aikana valmistuivat erityispedagogiikan perusopinnot Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa.  

Erityispedagogiikan opiskelu on tarjonnut tukea työhöni. Olen saanut päivittää ja lisätä tietojani, oppia uutta ja vahvistaa ammattitaitoani. Pystyin hyödyntämään oppimaani suoraan työssäni. Lisäksi osin opinnoistani johtuen sain mahdollisuuden uudenlaiseen työnkuvaan valmentavassa koulutuksessa. Työssäni olen tukena ja opettajana nuorille, jotka peruskoulun jälkeen vielä etsivät omaa suuntaansa ja alaansa.  

Tyypillisesti erityispedagogiikkaa tuntuvat opiskelevan peruskoulussa tai varhaiskasvatuksessa työskentelevät henkilöt. Lämpimästi suosittelen tätä oppiainetta myös ammatillisella puolella toimiville. Esimerkiksi oppimisvaikeudet ja erilaiset tukitoimet ovat yhtä lailla ammatillisessa opetuksessa huomioon otettava asia.

Opiskelu työn ohella vaati aikatauluttamista 

Perusopinnot sujuivat hyvin ja valmistuivat sujuvasti. Opinnoille omistettu aika oli antoisaa. Ilmoittauduin suorittamaan erityispedagogiikan aineopintoja pian perusopintojen jälkeen. Edelleen opinnot olivat innostavia ja sopivasti haastavia. Hieman haastavampaa oli opintovapaan jälkeen oman arjen järjestely niin että opiskeluun löytyi sen vaatima aika. Teinkin opiskelulleni aikataulua ja sovin perheen kanssa niistä ajankohdista, jotka sain omistaa opiskelulle.  

Opiskelu on vaativaa, mutta innostavaa ja mielenkiintoista. Avoimen yliopiston opinnot edellyttävät itseohjautuvuutta ja tavoitteellisuutta. Tukea ja ohjausta on kyllä tarjolla, mutta opintojen etenemisestä on pidettävä huoli itse. 

Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston erityispedagogiikan opintokokonaisuudet ovat mielestäni hyvin rakennetut. Suoritustavoissa on vaihtoehtoja, joista voi valita itselleen sopivimman. Tehtävät ovat vaihtelevia ja verkkoluennot hyviä. Allekirjoitan täysin sen Jyväskylän avoimen maineen ja kasvatustieteiden osaamisen, joka sai minutkin aikanaan tarttumaan näihin opintoihin.  

Opintoihin sisältyy erilaisten tehtävien ja esseiden lisäksi keskustelua verkossa pienryhmissä, joissa eri puolilla Suomea toimivat opiskelijat kohtaavat. Oli hienoa ja mielenkiintoista kuulla muiden opiskelijoiden kokemuksia ja ajatuksia. Opiskelijakollegat olivat pääosin työelämässä, joten saimme keskustella haasteista ja haasteisiin vastaamisesta erilaisissa oppilaitoksissa ja työyhteisöissä. 

Proseminaarityö yhdisti opitun ja oman työn 

Teinerityispedagogiikan aineopinnot työn ohessa kotoa Kuopiosta ja osittain myös mökiltä käsin, joten verkko-opinnot ovat olleet minulle opiskelun mahdollistaja. Verkko-opinnot eivät ole paikkaan sidottuja. Välillä kotikaupungista oli hankalaa saada käsiin tarvittavaa kirjallisuutta riittävän pitkäksi aikaa, mutta suunnitelmallisuus auttoi näissä tilanteissa. 

Aineopintojen proseminaari edellytti joitain käyntejä Jyväskylässä, mikä tuntui tässä määrin mukavalta. Nämä reissut olivat omaa aikaa opiskeluun. Samalla tapasin muita opiskelijoita, joiden kanssa oli antoisaa jakaa proseminaari työhön liittyviä ajatuksia. 

Proseminaarityö oli minulle kiinnostava tehtävä ja samalla myös opintojen haasteellisin työ. Siinä yhdistyi kaikki se mitä olin muutaman vuoden aikana opiskellut. Tein proseminaarityön omalle työpaikalleni ja selvitin siinä laadullisen tutkimuksen menetelmillä opintojen keskeyttämisiin liittyviä asioita. Proseminaarityöstä on ollut hyötyä niin minulle kuin työpaikalleni: se on auttanut tukemaan nuoria alan valinnassa ja opintojen loppuunsaattamisessa. 

Erityisen kiitollinen olen ohjauksesta ja palautteesta, jota olen läpi opintojeni saanut avoimen yliopiston opettajilta. Kaikista tehtävistä olen saanut rakentavan ja kannustavan kirjallisen palautteen, joka on edistänyt oppimistani. Opintosuoritus ei ole vain numero. Opettajat todella perehtyivät palauttamiini tehtäviin ja auttoivat minua kehittämään osaamistani.  

Olen aina pitänyt opiskelusta ja itsensä haastamisesta. Mielessä on jo haaveita tulevaa ajatellen. Uskon, etteivät opintoni päättyneet tähän.  

Tärkeimmät hyödyt opiskelusta avoimessa yliopistossa:  

  • Verkko-opinnoista kiitos: joustava opiskelumahdollisuus sopii työelämässä oleville
  • Osaamisen kehittäminen tuo uutta omaan työhön: se on niin itsen kuin työn ja työpaikan kehittämistä
  • Erinomainen tuki ja palaute: opintojaksojen rakentava ja kannustava palaute auttaa oppimaan ja innostumaan oppimisesta.