Draamakasvatus, Sami Kettunen: Voiko tämä edes olla totta!

Päätös hakeutua draamakasvatuksen opintoihin syntyi omien luokanopettajaopintojen aikana. Kun tieto pääsystä tuli, en ollut ihan varma, mitä kaikkea olisi luvassa. Heti opintojen alkuvaiheessa minulle tuli tunne siitä, että draama on oma juttu.
Lähdin opintoihin sillä asenteella, että opintojen avulla voin suunnata opetustyötäni lähemmäksi draamaa. Olenkin alkanut lisäämään draamahetkiä omaan opetukseeni ja opetan lisäksi omassa työssäni draaman valinnaista ryhmää, kahta draamakerhoa ja pidän tunnetaitotunteja.
Oma työnkuvani on siis muuttunut merkittävästi ja koen tärkeäksi sen, että voin hyödyntää vahvuuksiani ja osaamistani omassa työssäni. Lisäksi minulle on tarjoutunut mahdollisuus opettaa improvisaatiota myös työväenopistossa. Vähitellen opintojen edetessä draama on alkanutkin ympäröidä minua entisetä enemmän, ja minä todella nautin siitä.
Draamakasvatuksen opinnot haastoivat kehittymään
Jokainen opintoviikonloppu on ollut täysin omanlaisensa. Parasta opinnoissa on ollut opiskelukaverit, yhdessä heittäytyminen ja nauru. Edellisen viikonlopun päätyttyä alkaa jo odottamaan seuraavaa kertaa. Meillä sekä perusopintojen että aineopintojen ryhmät ovat hitsautuneet todella tiiviiksi ja ryhmähenki on huipussaan.
Opintojen edetessä ryhmä on auttanut ja tsempannut toisia, yrittämään, onnistumaan ja haastamaan itsensä. Tukea on saanut myös opintotehtäviin, joita mahtuu opetuskertojen väliin melko paljon. Tehtävät ovat kuitenkin opettavaisia ja auttavat viemään omaa draamaopettajuutta eteenpäin ja tarjoavat mahdollisuuden syventyä sellaisiin aiheisiin, joihin lähiopetuskerroilla ei ole pureuduttu.
Opinnot ovat antaneet minulle uskallusta ja rohkeutta kulkea kohti draamaopettajuutta ja rakentaa omaa ammattitaitoa. Opinnot ovat antaneet minulle näkemystä omista vahvuuksistani ja haastaneet minut kehittymään sellaisilla osa-alueilla, jotka eivät ole minulle niin tuttuja.
Opinnot ovat muokanneet minua myös opettajana. On hauska huomata, kuinka oma osaaminen on huomattu opehuoneessa ja minulta kysytään usein draamavinkkejä eri oppitunneille.
Opinnot ja perhearki on mahdollista sovittaa yhteen
Olen suorittanut draamakasvatuksen opinnot täysin töiden ohessa ja pyörittänyt pikkulapsiarkea siinä sivussa. Opintojen, töiden ja perhe-elämän yhteensovittaminen on siis täysin mahdollista. Itselleni opinnot ovat olleet ikään kuin pakettimatka, jonka aikana saan paljon uusia elämyksiä, ajatuksia ja ystäviä. Siinä sivussa oma ammattitaito ja draamaopettajuus ovat myös ottaneet harppauksia eteenpäin.
Draamaopinnoissa olen kokenut tärkeäksi sen, että olen raivannut tilaa opinnoille ja keskityn lähiopetusviikonloppuina vain opiskeluun. Tämä on auttanut opintojen edistymisessä. Itse olen myös pyrkinyt siihen, että saan todistuksen opinnoista mahdollisimman pian käteeni, jotta voin keskittyä vain draaman opettamiseen. Motivaatio on siis ollut korkealla.
Sekä perus- että aineopinnot ovat olleet niin antoisat, että minua harmittaa kun näitä opintoja ei voi jatkaa loputtomiin. Onneksi kuitenkin draamatyöskentelyä on mahdollista jatkaa juuri niin paljon kuin itse haluaa.
Draamaopinnoissa on ollut kerta kaikkiaan niin hauskaa, että välillä on pitänyt ihan nipistää itseään, että voiko tämä edes olla totta!
Kuva: Jouni Nieminen