Digimarkkinointi, Taru Varsell: Avoimen opinnoista teoreettista ymmärrystä käytännön kokemuksen rinnalle

Aloitin aikanaan taloustieteessä ja suoritin siitä kandidaatin opinnot, mutta vaihdoin johtamisen puolelle maisteriin. Jo tutkinto-opiskelijana markkinointi kiinnosti minua ja suoritin markkinoinnin parista opintoja. En kuitenkaan ennättänyt tällöin suorittaa kaikkia itseäni kiinnostavia kursseja, jotta ehdin valmistua haluamassani aikataulussa.
Nyt kun olen työskennellyt kolmisen vuotta oman alani tehtävissä ja tehnyt digimarkkinointia käytännössä yrityksille, olen huomannut arjessa osaamistarpeita, joihin tiesin löytyvän avoimen yliopiston kursseja. Kun viime keväänä tarjoutui tilaisuus suorittaa digimarkkinoinnin kokonaisuus avoimessa, päätin tarttua siihen!
Monipuolisia ja ajankohtaisia teemoja
Kurssit tukevat hyvin oppimista ja ovat sisällöltään monipuolisia sekä käytännönläheisiä. Kurssikirjallisuuden lisäksi materiaaleihin kuuluu esimerkiksi erilaisia asiantuntijahaastatteluja ja videoita, joten materiaaleista löytyy jokaiselle oppijalle jotakin!
Kurssitarjonta digimarkkinoinnissa on myös laajaa, mielenkiintoista ja ennen kaikkea sisällöt ovat hyvin kiinni ajassa. Kursseilla pääsee muun muassa syventymään niin tekoälyn soveltamiseen kuin Googlen apuohjelmien hyödyntämiseen käytännössä.
Opinnoissa ei päntätä vain tenttiä varten, vaan niissä pääsee haastamaan omaa osaamista sekä soveltamaan sitä käytäntöön.
Esseissä olen päässyt hyödyntämään omaa pohdintaa sekä kokemusta työelämästä. Uutta ja vanhaa tietoa pystyin puolestaan soveltamaan käytäntöön simulaatioharjoituksessa, jossa tein digimarkkinoinnin suunnitelman yritykselle.
Avoimessa opiskelu eroaa hieman tutkinto-opiskelusta
Mielestäni isoin ero avoimessa opiskelun ja tutkinto-opiskelijana opiskelun välillä liittyy oman opiskelun aikatauluttamiseen. Tutkinto-opiskelijana kursseilla oli viikottaiset luennot, erilaisia välipalautuksia ja ryhmätöitä, jotka edistivät omalta osaltaan kurssin suorittamista. Avoimessa taas on tietyt tehtävät, jotka saadaan kurssin alussa ja jotka on suoritettava deadlineen mennessä. Näin avoimessa ollaan itse vastuussa kurssin edistämisestä ja tehtävien aikatauluttamisesta sekä siitä, että kurssin tehtävät tulee suoritettua deadlineen mennessä.
Toisaalta nyt minulla on kokemusta alalta, mitä tutkinto-opiskelijana minulla ei ollut. Siten avoimen opinnoissa minulla on uudenlaista tarttumapintaa teorioihin ja saan niistä eri tavalla kiinni kuin aikaisemmin tutkinto-opiskelijana.
Opinnot sopivat digimarkkinoinnin konkareillekin
Kannustan avoimen opintoihin myös pidempään alalla toimineita markkinoinnin asiantuntijoita. Vaikka kokemusta olisi enemmänkin, niin opinnoista saa uusia ideoita ja konkreettista osaamista. Ala muuttuu jatkuvasti, minkä takia pidän tärkeänä päivittää omaa asiantuntemusta.
Oma tapa toteuttaa digimarkkinointia kehittyy ja tuttuja asioita näkee uudesta kulmasta.
Kursseilla kävimme paljon läpi yritysesimerkkejä, joita pystyin miettimään oman työn kautta ja soveltamaan case-esimerkkiä omaan kontekstiin. Opinnoissa tulikin oivalluksia täysin uusista ratkaisuista ja monesti huomasin miettiväni: “Tätä täytyy hyödyntää jatkossa töissä!”
Toisaalta koen, että opinnoista on hyötyä myös vaikkapa yrittäjille, sillä digimarkkinointi on tärkeä osa nykypäivän liiketoimintaa. Siksi sen ymmärtäminen hyödyttää yritystoimintaa ja sen kehittämistä. Voin suositella lämpimästi digimarkkinoinnin opintoja ylipäätään kaikille, joita aihe kiinnostaa sekä heille, jotka ovat edes etäisesti tekemisissä markkinoinnin kanssa työssään.
Jyväskylän avoimessa yliopistossa on huipputarjonta ja aion itse suorittaa kaikki digimarkkinoinnin kurssit, jotka on saatavilla!