Ģ��ֱ��

Kirjeen ja kirjaston kautta kaareutuviin käsikirjoituksiin
 

"Onko se paksu vai ohut kuori?" kysyin äidiltä, joka soitti kesällä 2006 yliopistolta tulleesta kirjeestä. Lähetyksen koko vihjasi tulevasta: paksu kirje olisi sisältänyt ohjeita lukuvuoden aloitukseen, ohuessa olisi kerrottu, ettei tällä kertaa tullut valituksi. Vuotta aiemmin olin saanut ohuen kirjeen.

Toisella yrityksellä pääsin opiskelemaan suomen kieltä Jyväskylään äidinkielen opettajalinjalle. Sittemmin opettajuus jäi, ja löysin sattumalta tilalle informaatiotutkimuksen opinnot. Huomasin yliopiston kirjaston avoimen työpaikan hakuilmoituksessa mainittuna myös suomen kielen opinnot. Vaikka olin lapsena lähes asunut kirjastossa, en ollut aiemmin miettinyt työskentelyä sellaisessa.

Hain ja pääsin opiskelemaan informaatiotutkimusta Tampereen avoimeen yliopistoon. Jyväskylässä tein loppuun suomen kielen, kirjallisuuden, puheviestinnän ja kasvatustieteen opintoja, ja sitten, keväällä 2011 olin työhaastattelussa JYU:n kirjaston harjoittelijaksi. Silloinen varajohtaja totesi CV:ni katsottuaan: ”Minulle riittää tieto, että olet ollut puisto- ja puutarhatöissä.” Se oli ilmeisesti hyvä merkki ajatellen, että kesätöinä tehtiin suht yksitoikkoista kirjojen karsintatyötä kellarikerroksissa.

Olin ehtinyt jo kerryttää kokemusta mielenkiintoisemmistakin töistä: opiskeluaikana olin paikallislehdessä viikonloppu- ja kesätöissä, lopuksi määräaikaisena toimittajana. Näitä taitoja pääsin hyödyntämään urallani myöhemmin, mutta en vielä poistettavia kirjoja hyllystä kerätessäni ja JYKDOK-tietokantaa päivittäessäni.

Kun kesäpesti oli ohi, pääsin vuorotteluvapaan sijaiseksi. Työnä oli edelleen pitkälti aineiston karsintaa, mutta kyselin itselleni muitakin töitä. Kesällä 2012 hain JYU:n kirjastossa auki ollutta kirjastoamanuenssin paikkaa. Valituksi tuleminen tuntui lottovoitolta.

10 vuotta töissä vierähti jälkikäteen ajatellen nopeasti. Päätyöni oli hankinta: ensin kurssikirjojen ja myöhemmin tieteellisten lehtien. Tein pitkään myös asiakaspalveluvuoroja, ja päädyin helposti innostuvana persoonana työryhmiin, joista pisimpään mukana on ollut viestintä. Hankinta on vaihtunut opetustyöhön: ohjaan tiedonhankinnassa ja aineistonhallinnassa opiskelijoita, tutkijoita ja henkilökuntaa. Päädyin siis kuitenkin opettamaan, vaikka muuta suunnittelin.

Työssäni parasta oli hankinta-aikoina vaihtelevuus: rutiinitöiden ohella tein kehittämistehtäviä ja viestintään liittyen myös luovempaa työtä, kuten julisteiden ja verkkosisältöjen suunnittelua. Mukavat työkaverit olivat (ja ovat) iso bonus. Nykyisin pidän pitkälti samoista asioista: koen työni edelleen monipuoliseksi ja olen saanut vaikuttaa nykyisiin työtehtäviini. Innostun edelleen, mutta olen löytänyt myös rajani ja oppinut sanomaan sen kuuluisan ei-sanankin tarvittaessa.

Haluaisinko palata vuoteen 2006 ja edetä jotenkin toisin? Olen joskus ajatellut, että ei olisi haitannut, vaikka opinnot tai työt olisivat menneet vähemmän suoraviivaisesti. Jos olet itse tilanteessa, jossa voit kokeilla, etsiä, pysähtyä, miettiä tai tehdä jotain muuta, mikä tekee polusta hieman kaareutuvamman, toivottavasti uskallat astua sille. Uskalla myös uskoa sattumiin. Elämä on loppujen lopuksi lyhyt hetki, jonka lopussa saattaa olla mielekästä muistella jotain muuta kuin käsikirjotuksen mukaan mennyttä (ura)tarinaa.