Alumniesittelyssä Niina Sippola

Liikuntateknologian alumnistamme Niina Sippolasta ei tullut uutta Marjo Matikaista, mutta ura huippu-urheilun parissa on kestänyt jo lähes 25 vuotta.
Niina Sippola
Julkaistu
20.11.2023

Kirjoittaja Anna Lukkari, (Niina Sippola) | Kuva Niina Sippola

Kuortanelainen Niina Sippola on ollut lapsuudestaan saakka kiinnostunut urheilusta, ja pienenä hänestä piti tulla uusi Marjo Matikainen, mutta se jäi haaveeksi.  Intohimoinen kuntohiihtäjä hän kuitenkin edelleen on. Niina harrasti monipuolisesti eri urheilulajeja, mutta pesäpallo valikoitui lopullisesti päälajiksi hänen ollessaan Kuortaneen urheilulukiossa Kari Ihalaisen valmennuksessa. Pesäpallon pelaaminen vei Niinan aina valtakunnan pääsarjatasolle asti. Vuonna 2007 oma aktiiviura pelaajana vaihtui lennosta valmentajan rooliin, toimien niin pesäpallon lajivalmentajana kuin viimeisimmät vuodet fysiikkavalmentajana. Valmennus on kiehtonut räväkkää ja urheilullista Niinaa aina.

 ”Jo lapsena pihaleikeissä valmensin pienempiä sisaruksiani milloin jalkapallon tekniikkaradoissa tai hiihtotreeneissä.”

Voisi kai siis todeta, että vuonna 2004 Jyväskylän yliopiston liikuntateknologian opintoihin suuntautuminen oli Niinalle luonnollinen valinta, jonka kautta hänelle avautui mahdollisuus päästä tyydyttämään tiedon janoaan ja ymmärtämään enemmän ihmisestä fysiologisesti ja biomekaanisesti; miksi mitäkin tapahtuu ihan solutasolla asti.

Niinan valmistumisprosessi ei ollut nopeimmasta päästä, mutta vihdoin 12 vuoden gradun tekoprosessin jälkeen hän valmistui liikuntatieteiden maisteriksi. Kiitokset kärsivällisyydestä Niina lähettää edelleen JYU-Vuokatin johdossa toimivalle professori Vesa Linnamolle sekä yliopistotutkija Jarmo Piiraiselle.

”Valmistumiseni oli kuin Iisakin kirkon rakennus.”

Opintojen ohessa Niina Sippola toimi tutkimusapulaisena Vuokatin yksikössä saaden olla mukana erilaisissa ja monipuolisissa tutkimusprojekteissa. Tämä mahdollisti myös hänen valmennustyönsä Sotkamon Urheilulukiossa (nykyinen Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia) sekä paikallisissa seuroissa; ensin Vuokatin Vedossa tyttöjen ja naisten sekä myöhemmin Sotkamon Jymyn miesten Superpesisjoukkueen laji- ja fysiikkavalmentajana. Nämä molemmat työt antoivat hänen elämänsä reppuun paljon oppia, tietoa sekä ymmärrystä, hyvien ystävien lisäksi.

15 Kainuussa vietetyn vuoden jälkeen Niina on palannut takaisin kotiseudulleen Etelä-Pohjanmaalle ja toimii tätä nykyä Kuortaneen urheiluopistolla testauspäällikkönä ja fysiikkavalmentajana. Paluu kotikonnuille oli kuitenkin uudenlainen kokemus Kainuussa vietetyn ajan jälkeen, ja jälleen pilke silmäkulmassa hän kertoo jopa pienen kulttuurishokin koetelleen alkuun.

Niina kuvailee työtään Kuortaneella monipuoliseksi, eivätkä päivät ole ikinä veljiä keskenään. Se tekee hänen työstään mielenkiintoisen. Niinan oppimisenhalu ja tiedonjano eivät ole sammuneet, sillä hän kokee edelleen oppivansa lisää päivä päivältä. 

 ”Ikinä ei tiedä asioista liikaa, vaan koko ajan oppii lisää kokemuksesta, työympäristön jäseniltä sekä eri verkostojen kautta.”

Niina Sippola kuvailee huippu-urheilun parissa toimimista alaksi, joka on hyvä vaihtoehto tiedonjanoiselle ihmiselle, sillä aina tulee uusia tutkimuksia, mutta ikinä ei tulla valmiiksi vaan kehittyminen on kesken.

”Tärkeää on olla avoin, vastaanottavainen sekä ihminen ihmiselle.”