JYU.Edu ja Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto järjestävät Maailman Opettajien Päivänä 5.10. klo 12-14 Ruusupuiston portailla keskustelutilaisuuden Tulevaisuuden Opettajat, jossa ääneen pääsevät opettajaksi opiskelevat ja opettajana työskentelevät.
MOP eli Maailman opettajien päivä (World Teachers’ Day) on kansainvälinen juhlapäivä 5. lokakuuta, jolloin nimensä mukaisesti juhlistetaan opettajia. Maailman opettajien päivän tarkoituksena on muistuttaa opetus- ja kasvatustyön tärkeydestä. Tänä vuonna SOOL kokoaa kampuksilla ympäri Suomen opettajaksi opiskelevien näkökulmia, mielipiteitä ja ajatuksia opettajuudesta vuonna 2040 yhteistyössä Opinkirjon kanssa. Jyväskylän yliopistolla tilaisuus järjestetään yhteistyössä JYU.Edun kanssa.
Tilaisuuden avaavat OKL:n koulutuksesta vastaava varajohtaja Eija Aalto sekä KTL:n koulutuksesta vastaava varajohtaja Tarja Liinamaa. Paneelikeskustelussa alustajina toimivat Jyväskylän kaupungin kieli- ja kulttuuriryhmien opetuksesta vastaava palvelupäällikkö Pia Bärlund, varhaiskasvatuksen opettaja Johanna Tuomisalo, aineen- ja luokanopettaja Stig Rönnkvist sekä yliopiston lehtori Erja Kosonen. Keskustelijoina paneelissa ovat Jyväskylän yliopiston opeopiskelijat. Paneelin juontavat SOOLin aluetoimijat Anni Hakala ja Veera Kolehmainen sekä JYU.Edun projektipäällikkö Anna Roikonen.
Leikkimielinen kilpailu: Arvaa, mitä opettajankouluttajat ajattelevat opettajankoulutuksesta 2040, Anna-Leena Kähkönen, UNESCO ASPnet -kouluverkosto. Luvassa palkintoja!
Uutena opettajana työssä, Helsingin kaupunki.
Opinkirjo järjestää syksyllä 2023 dialogien sarjan, jonka aiheena on tulevaisuuden koulu ja opettajuus. Dialogit ovat osa suomenkielisen opettajakoulutuksen 160-vuotisjuhlavuotta. Keskustelujen sarja toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän yliopiston, SOOL ry:n, muiden yliopistojen opettajankoulutuslaitosten ja Opinkirjon nuorten ohjausryhmän kanssa.
#JYU.Edu #MOP2023 #worldteachersday #opeopiskelijat