Kulttuurifestivaali Jyväskylän Kesän puheohjelma on toiminut merkittävänä herättelijänä jo kahdeksalla vuosikymmenellä. Nyt puheohjelmassa otetaan merkittävä hyppy valtakunnalliseen näkyvyyteen, kun keskustelut laajenevat seurattavaksi ²õ±ð°ìä suorana että tallenteina Yle Areenaan.
Empatia-teemaisessa puheohjelmassa käsitellään asiantuntijoiden siivittämänä monilajisen empatian mahdollisuuksia, hoivan teknologisoitumisen vaaranpaikkoja ²õ±ð°ìä kurin merkitystä suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Festivaaliviikolla 3.–9. heinäkuuta on mahdollista osallistua myös tiede- ja taidemaailmoja yhdistävälle luontoretkelle, jaloitella omia ajatuksia filosofien opastamana, tulla aktiivisen kuuntelun ammattilaiseksi ²õ±ð°ìä oppia, kuinka omalle takapihalle voi muodostaa niityn.
Pääsymaksuttoman puheohjelman tapahtumapaikkana Jyväskylässä toimii Alvar Aallon tärkeimpiin suunnittelukohteisiin kuuluva Jyväskylän yliopiston päärakennus. Paneelikeskustelujen vieraiksi saapuu vaikuttava joukko tutkijoita, päättäjiä, vaikuttajia, taiteilijoita ja muita asiantuntijoita. Puheohjelman toteuttavat Jyväskylän Kesän kanssa Jyväskylän yliopiston Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdom, hyvinvoinnin tutkimuksen yhteisö JYU.Well ²õ±ð°ìä opettajien koulutuksen kehittämisen ja tutkimuksen yhteisö JYU.Edu.
Järjestyksessään 69. Jyväskylän Kesä -festivaali järjestetään 3.–9.7.2024. Monitaiteiseen ohjelmistoon kuuluu mm. teatteria, konsertteja, tanssia, elokuvia, keskusteluja, kursseja ja suureen suosioon noussut puistofestivaali Puistojuhlat. Festivaalilla vieraili viimeksi yli 33 000 kävijää.