Tilaisuudessa pohditaan, mitä kestävyys tarkoittaa metsien ja metsien käytön kontekstissa. Metsäkeskustelua käydään erityisesti suomalaisten nuorten näkökulmista. Miksi on niin haastavaa ja hidasta toimeenpanna kansainvälisiä luonnon monimuotoisuus- ja ilmastotavoitteita? Keskustelua johtaa Nuorten luontodelegaatti Elo Vanhanen. Nuorisodelegaatit ovat Nuorisoalan kattojärjestön nimittämiä luottamushenkilöitä, jotka edustavat sukupolvensa ääntä, käyvät dialogia ja nostavat keskusteluun nuorten ajatuksia ja toiveita.
Paneelikeskustelussa ovat mukana
- Metsätiedepaneelin jäsenen Marileena Mäkelä. Mäkelä on ympäristöjohtamisen apulaisprofessori Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa. Hän tutkii vastuullista liiketoimintaa. Hän on esimerkiksi tutkinut metsäteollisuuden vastuullisuusraportointia. Lisäksi häntä kiinnostaa kierto- ja kohtuutalouden käsitteet.
- Sahateollisuus ry:n metsä- ja ympäristöpäällikkö Anniina Kostilainen. Kostilainen toimii sahateollisuudessa edunvalvonnan ja toimialan kehitystyön tehtävissä erityisesti metsä-, biodiversiteetti ja vastuullisuusteemojen parissa.
- Bioenergia ry:n hallituksen puheenjohtajan Juha Räsänen. Räsänen on Savon Voima konsernin toimitusjohtaja sekä Bioenergia ry:n hallituksen puheenjohtaja. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus suomalaisesta sekä kansainvälisetä energiakentästä.
Tilaisuus järjestetään Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähteessä (Tietoniekka -sali, 1. kerros) keskiviikkona 9.10.2024 klo 12.15–13:45. Tilaisuutta voi seurata suorana myös Yle Areenasta, jonne jää myös tallenne tilaisuudesta 30 vuorokauden ajaksi. Linkki Yle Areenaan lisätään tälle sivulle ennen tapahtumaa.Tilaisuuteen ei tarvitse ennakkoilmoittautua. Paneelikeskustelun jälkeen ohjelmassa on kahvittelua ja verkostoitumista.
Huom. opiskelijat! Tapahtuma on myös osa Monitieteiset kestävyyskeskustelut - opintojaksoa: tutustu ja ilmoittaudu
Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Luontodelegaattien ja muiden nuorten kanssa
Tilaisuuden valmisteluun on osallistunut suuri joukko nuoria: Luontodelegaatit, Ilmastodelegaatti, Nuoret biodiversiteettivaikuttajat ja NUOLI-ryhmä. Tämän lisäksi paneelikysymysten laatimiseen on konsultoitu laajaa joukkoa nuoriso- ja opiskelijajärjestöjä.
Huom. nuoret! Jos olet alle 30-vuotias, voit hakea matka- ja majoituskuluavustusta ilmoittautumalla tapahtumaan