Projektikuvauksia vuosilta 2021 ja aiemmin
Tiimien kehittämisprojektit ovat käsitelleet esimerkiksi yrityksen näkyvyyden lisäämistä markkinointia tehostamalla, kansainvälisen kasvun mahdollistamista erilaisilla selvityksillä ja tuotekehitystä luomalla uusia prototyyppejä. Ne ovat antaneet asiakkaille konkreettisia ja monipuolisia lopputuotoksia: logoja, esittelyvideoita, verkkosivuja, markkina- ja asiakastutkimuksia sekä jopa kokonaan uusia tuotteita ja palveluita.
2021: Tiimi Movement - Naisten Pankin varainhankintakampanjan suunnittelu
Tiimi Movementin tehtävänä oli suunnitella Naisten Pankille yrityksille suunnattu varainhankintakampanja sekä siihen liittyvä markkinointiviestintä. Tavoitteena oli saada Naisten Pankille lisää yrityslahjoittajia ja kasvattaa Naisten Pankin tunnettuutta. Naisten Pankki sai projektista raikkaita ideoita ja uusia näkökulmia tuleviin varainkeruukampanjoihinsa.
Projektin asiakkaana oli Naisten Pankki, joka tukee hauraassa asemassa olevien naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Naisten Pankki on lahjoittajien, vastuullisten yrityskumppaneiden ja vapaaehtoisten verkosto, jossa tehdään työtä naisten ihmisoikeuksien toteutumiseksi ja tasa-arvoisemman maailman hyväksi. Tiimi Movement teki Naisten Pankille markkinointiviestintäsuunnitelman, joka sisälsi muun muassa:
- lahjoituspakettien sisällöt ja kohderyhmät
- lahjoittajille kiitokseksi annettavat kortit, diplomit ja keräystunnukset
- Yrityslahjoitus-sivun tekstit Naisten Pankin verkkosivuille
- yrityksissä järjestettävät tapahtumat ja tempaukset
- markkinoinnin ja viestinnän eri kanavissa, kuten sosiaalisessa mediassa ja sähköpostissa
- kampanjan aikataulun ja tulosten mittaamisen
- ideoita kumppanuuksien ylläpitämiseksi
Lisäksi projektitiimi perehtyi Naisten Pankin tämänhetkiseen varainhankintaan, kampanjoihin ja viestintään. Benchmarkingin avulla selvitettiin, miten muut alan toimijat tekevät yritysvarainhankintaa. Tiimiläiset saivat projektista valmiuksia esimerkiksi projektinhallintaan, tiimityöhön ja asiakastyöskentelyyn. Tiimi Movementiin kuuluivat Johanna, Anna-Riikka, Leeni ja Mira, joiden esittelyt löytyvät alta.
Johanna Virkkunen, Project Manager:
Tietotekniikan kandiopintojaan viimeistelevä Johanna Virkkunen toimi projektissa projektipäällikkönä sekä osallistui projektin tuotosten ideointiin ja toteutukseen. Hallinnollisia tehtäviä projektissa oli tiimin palavereiden suunnittelu, aikataulun hallinta, projektin edistymisen seuraaminen, tehtävien jakaminen tiimin jäsenten kesken sekä tiimin jäsenten pitäminen kartalla tärkeistä päivämääristä ja tapahtumista. Sisällöllisiin tehtäviin kuului esimerkiksi lahjoituspakettien ja markkinointi- ja viestintäsuunnitelman ideoiminen ja sisältöjen toteuttamista. Tästä oppina käteen jäivät parantuneet projektityöskentely- ja raportointitaidot, markkinoinnin ymmärrystä sekä Canvan käyttö visuaalisissa tuotoksissa. Etätapaamis- ja esiintymistaidot paranivat hurjasti projektin aikana käytyjen tapaamisten ja esittelyiden myötä. Arvokasta esiintymiskokemusta kertyi asiakkaan yritystiimille pidetystä loppuesityksestä sekä kurssin väli- ja loppuseminaareista.
Anna-Riikka Leskinen, Marketing Communications Specialist:
Viestinnän johtamisen maisteriopiskelija Anna-Riikka Leskinen toimi markkinointiviestinnän suunnittelijana ja varaprojektipäällikkönä. Hän toi esille asiantuntijan näkökulmaa sekä viestinnän ja markkinoinnin opinnoista saatua teoreettista osaamista. Projektissa oli hyötyä myös suomen kielen opinnoista sekä pitkästä sisällöntuotannon työkokemuksesta digitaalisen markkinoinnin parissa. Anna-Riikka osallistui monipuolisesti projektin suunnitteluun ja toteutukseen. Kiinnostus projektityöskentelyyn ja mahdollisuus soveltaa opinnoissa hankittua tietoa käytännössä saivat hänet osallistumaan kurssille. Kurssin parasta antia olivat työskentely monitieteisessä tiimissä ja kehitysprojektin tekeminen oikealle asiakkaalle.
Leeni Ahonen, Graphic Designer:
Englannin kielen maisteriopiskelija Leeni Ahonen toimi projektin graafisena suunnittelijana, joka siis vastasi suuresta osasta projektin tuotosten visuaalisuudesta. Projektin puitteissa tiimin jokainen jäsen pääsi työskentelemään monipuolisesti, joten rooliin kuului myös paljon muuta projektityöskentelyä, kuten erilaisten raporttien kirjoittamista. Roolissa hän pääsi hyödyntämään opintojen ulkopuolella (ja osittain myös opinnoissa) kehittämiään kuvankäsittelytaitoja, mutta ei pidä unohtaa myöskään korkeakouluopintojen koulimaa kriittistä ajattelutaitoa ja kykyä työskennellä onnistuneesti suurten kokonaisuuksien äärellä. Kurssille hänet toi toivomus päästä enemmän kiinni työelämään.
Mira Stenhammar, Customer Relations Coordinator:
Kyberturvallisuuden maisteriopiskelija Mira Stenhammar toimi projektin asiakaskoordinaattorina. Hänen tehtävänään oli ylläpitää asiakassuhdetta ja toimia yhteyshenkilönä asiakkaan ja tiimin välillä. Mira osallistui myös monipuolisesti projektin muuhun suunnitelu- ja toteutustyöhön, kuten esimerkiksi markkinointi- ja viestintäsuunnitelman tuottamiseen. Kurssille hänet toi toive saada monipuolista työelämäkokemusta projektityöskentelystä ja näin ollen soveltaa kurssilla saamaa osaamista myöhemmin työelämässä.
2020: Team Jääkäpälä
Projektissa asiakkaana oli jyväskyläläinen konsulttiyritys Resilio Oy, joka tarjoaa palveluitaan psykologisen asiantuntemuksen muodossa työelämän eri muutostilanteisiin ja -tarpeisiin.
Tarkoitus oli selvittää yritysten mietteitä ja tarpeita, jotta Resilio Oy voisi päivittää ja muokata omaa palvelutarjontaansa työelämän tulevaisuuden tarpeisiin. Projekti laajeni asiakkaan toiveesta kartoittamaan myös tulevaisuuden työntekijöiden, opiskelijoiden ajatuksia ja odotuksia työelämästä. Keskiössä selvitystyössä oli työhyvinvointi; sen kehittäminen ja lisääminen muutostilanteissa ja teknologian kehittymisen mahdollinen merkitys ja hyödyntäminen. Selvitysmetodina käytettiin haastatteluja. Selvitystyöhön asiakas toivoi palvelumuotoilunäkökulmaa ja myös mahdollisten uusien palveluiden innovointia haastatteluihin perustuen.
2020: Tiiimi Jess.1T - Visma Public Oy - Uusien HRM-tuotesivujen kehittäminen
Visma Public on kotimainen ohjelmistoasiantuntija-yritys, joka tarjoaa talous-, palkka- ja henkilöstöhallinnon ratkaisuja. Visma Publicilla oli käynnissä verkkosivujen uudistamisprojekti, jossa tavoitteena oli saada erilliset tuotesivut taloushallinnon sekä palkka- ja henkilöstöhallinnon tuotteille. Tiimi Jess.1T toimeksiantona oli HRM-liiketoiminnan verkkosivujen uudistus.
Projekti jakautui kahteen osuuteen - alkukesä vietettiin tiiviisti kilpailijoiden verkkosivuanalyysin, arvolupausten sekä hakukoneoptimoinnin parissa ja loppuaika kului pääasiallisesti demosivujen rakentamisessa. Poikkeusolojen vuoksi projekti toteutettiin lähes täysin etänä, mutta se ei projektin etenemistä haitannut, sillä verkon välityksellä onnistuivat niin viikottaiset tiimipalaverit kuin säännölliset asiakastapaamisetkin.
Projektin lopputuloksena oli demosivut Personec F - tuoteperheelle sekä erilliselle yhtisösivulle. Demosivujen lisäksi tiimi Jess.1T laati loppuraportin, jossa pureuduttiin verkkosivuanalyysin tuloksiin sekä perusteltiin demosivuilla tehtyjä valintoja.
Projektin aikana projektitiimi koki kehittäneensä monipuolisesti tiimityöskentelytaitoja, delegointia, oma-aloitteisuutta, avointa kommunikaatiota ja tiedon soveltamiskykyä sekä sai arvokasta kokemusta asiakkaan kanssa työskentelystä, omien ideoiden esittelyssä asiakkaalle ja asiakkaan toimialasta. Projektin aikana pääsimme hyödyntämään erilaisia työkaluja ja palveluja, kuten Zoom, Google Meet ja Google Drive.
Asiakkaan kommentti:
“Saimme useita opintosuuntia yhdisteleviä ja tuoreita näkemyksiä sekä hyvin mietityn, kattavan suunnitelman, jonka pohjalta meidän on helppo lähteä toteuttamaan webbisivujen uudistusta. Pienessä ajassa syntyi paljon uutta ja yhteistyö vauhditti omaakin tekemistä.” - Johanna Lehmus, Product Marketing Manager, Visma Public
Projektitiimi:
Sanni Kosonen, projektipäällikkönä.
“Olen yhteiskuntatieteiden maisteriopiskelija ja pääaineenani on sosiologia, mutta myös henkilöstöjohtaminen on tuttua sekä opintojen puolelta että työelämästä, sillä olen työskennellyt vuoden HR koordinaattorina mm. HR-järjestelmien ja koulutusten parissa.“
Juha Reinikainen, IT-asiantuntija
"Olen kolmannen vuoden tietotekniikan opiskelija Jyväskylän yliopistossa. Olen opiskellut myös sivuaineena matematiikka ja tilastotiedettä."
Stanislav Hasanov, Brändiasiantuntija
"Olen markkinointiin ja brändiosaamiseen suuntautunut toisen vuoden tradenomiopiskelija. Opiskeluni aikana olen toteuttanut mm. tyytyväisyys- sekä tunnettuus- ja mielikuvatutkimuksia eri yrityksille."
Emma Hirsimäki, Sihteeri
"Olen kolmannen vuoden tietotekniikan pääaineopiskelija Jyväskylän Yliopistosta, sivuaineenani opiskelen liiketoimintaosaamisen perusopintoja. Olen tehnyt paljon viestintään ja markkinointiin liittyvää vapaaehtoistyötä partiossa erilaisissa projekteissa."