Tahko Pihkalan kokoelma

Suomalaisen pesäpallon kehittäjä, urheilun monitoimimies
Professori Lauri "Tahko" Pihkala askeltaa reippaasti kotinsa lattialla v. 1970
Lauri "Tahko" Pihkala (1988-1981), kuva: Wikimedia

Professori Lauri "Tahko" Pihkala (1888-1981) oli innokas yleisurheilija, urheilun "monitoimimies" ja suomalaisen pesäpallon kehittäjä. Pihkala nimitettiin merkittävistä liikuntaan ja urheiluun liittyvistä ansioistaan professoriksi vuonna 1946 ja liikuntatieteen kunniatohtorin arvonimi hänelle myönnettiin vuonna 1969.

Jyväskylän yliopiston kirjastolle testamentin perusteella luovutettu kokoelma sisältää koti- ja ulkomaista urheilukirjallisuutta 1800-luvun loppupuolelta 1970-luvulle. Urheilua ja ruumiinkulttuuria käsittelevän aineiston lisäksi kokoelmassa on poliittista historiaa, sotalaitosta ja naisliikettä koskevaa kirjallisuutta sekä Amerikka-kokoelma. Kirjoissa näkyvät erinomaisesti Pihkalan lukutavat ja merkinnät.

Kirjallisuuden lisäksi Pihkalan kokoelmaan kuuluu hänen hankkimiaan aikakauslehtiä ja vastaanottamiaan kirjeitä. Merkittävän kansallisen urheiluvaikuttajan kotikirjasto on laajuudeltaan noin 50 hyllymetriä.

kuuluvat teokset löytyvät kirjaston JYKDOK-tietokannasta. Kokoelman tutkimuskäytöstä on sovittava erikseen kirjaston asiakaspalvelun kanssa.

Pihkalan valokuva- ja esinekokoelma sijaitsee yliopiston ja arkistoaineisto Jyväskylän toimipisteessä.