Erasmus-opas kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan opiskelijoille
Sivua päivitetään säännöllisesti, mutta ajantasaisin tieto kohdeyliopistojen hakuajoista, lukukausista, opintotarjonnasta ym. löytyy aina kohteiden omilta verkkosivuilta. Perehdythän niihin huolellisesti viimeistään silloin, kun sinut on valittu lähtemään vaihtoon kohdeyliopistoon.

äܱٳٱ
Yleistä hakemisesta ja Erasmus-vaihdosta
Alla on tietoa kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan Erasmus-partnereista. Forthem-verkoston yhteistyöyliopistot on erikseen mainittu.
Hakuajan päättymisen jälkeen voi täyttämättä jääneitä paikkoja hakea 1.4. alkaen, mutta suosituimmat paikat menevät varsinaisessa haussa. Mobility Online -hakuportaalissa on aina ajantasainen tieto vapaista hakukohteista. Otathan huomioon myös kohdeyliopiston hakuajat.
Aloita Erasmus-vaihtoon haku tutustumalla tämän oppaan vaihtokohteisiin. ulkomailla opiskelustaan ovat myös yksi tärkeimmistä vaihtoa suunnittelevan tietolähteistä. Kannattaa katsoa myös kunkin maan ja kaupungin nettisivut, niiltä saatat bongata vaikkapa asumiseen liittyviä vinkkejä.
Oman koulutusohjelmasi vaihtokohteiden lisäksi voit katsoa myös tiedekunnan muiden oppiaineiden kohteita. Voit halutessasi hakea vaihtopaikkaa myös toisesta tiedekunnasta, mutta muista, että sinulla oletetaan olevan noin perusopintojen verran osaamista ko. oppiaineessa! Kohdeyliopistojen joustavuus opintojen suhteen vaihtelee suuresti. Useimmissa paikoissa ainakin puolet opinnoista tulee tehdä sopimusalalta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos menet vaihtoon vaikkapa fysiikan kautta, vaihtoyliopisto odottaa sinun tekevän vaihtosi aikana fysiikan kursseja.
Jos haet vaihtoon useamman tiedekunnan, laitoksen tai oppiaineen kautta, joudut tekemään kuhunkin oppiaineeseen oman hakemuksen, sillä Mobility online ei osaa hakea eri alojen kohteita samalle lomakkeelle. Muistathan merkitä hakukohteidesi järjestyksen kullekin lomakkeelle.
Muista vaihtoa suunnitellessasi tarkistaa vaihtokohteen lukuvuoden aikataulut, sillä ne usein eroavat JYU:n aikatauluista. Esimerkiksi Saksassa kevätlukukausi usein alkaa vasta huhtikuussa ja päättyy elo-syyskuussa ja Keski- ja Etelä-Euroopassa syyslukukausi jatkuu tavallisesti joulun jälkeen, mikä kannattaa ottaa huomioon vaihtoa suunnitellessa. Tavallisesti vaihdosta ei voi palata ennen lukukauden virallista loppua, vaan vaihdon kesto on kokonainen lukukausi tai lukuvuosi. Vaihtokohteiden esittelyssä on mainittu lukukausien tavanomainen kesto. Huom! Vaihtoyliopisto saattaa järjestää ennen varsinaisen lukukauden alkua läsnäoloa vaativan orientaation tai kielikurssin.
Vaihtoon hakiessa opiskelijalta kysytään kielitaidon tasoa. Tämä ilmaistaan(A1-C2). Tutustu taitotasojen kuvauksiin, ennen kuin täytät hakemuksen.
Haun ensimmäisessä vaiheessa et tarvitse kielitestiä. Vasta kun sinut on valittu vaihtoon, perehdy tarkemmin kohdeyliopiston mahdollisiin kielitestivaatimuksiin.
Useimmat kohdeyliopistot eivät vaadi vaihto-opiskelijoilta minkäänlaista kielitestiä tai -todistusta. Mikäli kohde sen vaatii, asiasta on maininta esittelytekstissä. Tällöin sinun tulee itse huolehtia Movin oman maksullisen kielitestin tekemisestä sen jälkeen kun Erasmus-ohjelman valinnat on julkistettu. Muutamat kohteet eivät vaadi varsinaista testiä, mutta edellyttävät kv-suunnittelijan laatimaa todistusta. Ota tällöin yhteyttä kv-suunnittelijaan.
Lisätietoja Erasmus-ohjelmasta löydät yliopiston yhteisiltä ohjesivuilta.
Muistathan päivittää ulkomaanjakson myös Sisun HOPSiisi!
Psykologian vaihtokohteet
Psykologian opiskelijat lähtevät tavallisesti vaihtoon kolmannen opintovuoden keväällä. Vaihto on mahdollista myös maisterivaiheessa esimerkiksi viidentenä vuonna tai jopa kuudennen vuoden syksyllä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että viidennelle vuodelle sijoittuu tavallisesti harjoittelu, jonka ajoitukseen et välttämättä pysty itse vaikuttamaan paljoakaan.
Ulkomailla suoritetut esimerkiksi maisteritutkinnon valinnaisiin opintoihin, aineopintojen valinnaisiksi opintojaksoiksi ( 5 - 10 op) tai osaksi CIPKOK-opintokokonaisuutta.
Psykologian kohteet löydät Mobility onlinessa laittamalla study fieldiksi 'psychology'.
Alankomaat
Utrecht University (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta: Faculty of Social and Behavioural Sciences
Lukukaudet: syyskuun alku - tammikuun loppu ja helmikuun alku - heinäkuun alku.
Kumpikin lukukausi koostuu kahdesta periodista ja useimmiten opintojakso kestää yhden periodin verran.
Hakuaika: 15.4. syyslukukaudelle ja 15.9. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2/C1, kv. koordinaattorin todistus riittää
Kurssitarjonta: runsaasti englanninkielistä opetusta, opintojaksot tavallisesti 7,5 op/kurssi, valitaan kaksi kurssia/periodi.
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: Utrecht on erittäin suosittu opiskelukaupunki, jossa on useita korkeakouluja. Tämä näkyy välillä hankalana asuntotilanteena, joten kannattaa varata aikaa asunnon etsintään ja hakea vaihtoyliopistoon/mahdollisiin opiskelija-asuntoihin hyvissä ajoin!
Radboud University Nijmegen (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta: Faculty of Social Sciences
Lukukaudet: syyskuun alku - tammikuun loppu ja helmikuun alku - heinäkuun alku.
Kumpikin lukukausi koostuu kahdesta periodista ja useimmiten opintojakso kestää yhden periodin verran. Periodin päättyessä on tenttiviikko.
Hakuaika: 1.5. syyslukukaudelle ja 1.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2, kv. koordinaattorin todistus riittää
Kurssitarjonta: runsaasti englanninkielistä opetusta, opintojaksojen laajuus vaihtelee 3 - 6 op.
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: Nijmegenissä on yliopiston lisäksi HAN amk, ja asuntotilanne on välillä haastava. Kannattaa varata aikaa asunnon etsintään ja hakea vaihtoyliopistoon/mahdollisiin opiskelija-asuntoihin hyvissä ajoin! Radboud University yrittää auttaa asunnon hankinnassa.
University of Groningen (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta: Faculty of Behavioural and Social Sciences
Lukukaudet: syyskuun alku - tammikuun loppu ja helmikuun alku - heinäkuun alku.
Kumpikin lukukausi koostuu kahdesta periodista ja useimmiten opintojakso kestää yhden periodin verran. Periodin päättyessä on tenttiviikko.
Hakuaika: 1.6. syyslukukaudelle ja 1.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2/C1, kv. koordinaattorin todistus riittää
Kurssitarjonta: runsaasti englanninkielistä opetusta, opintojaksojen laajuus on tavallisesti 5 op.
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: Groningenissa on vaikea asuntotilanne. Kannattaa varata aikaa asunnon etsintään. RUG ei tarjoa opiskelija-asuntoja, vaan asunnon etsiminen on opiskelijan vastuulla.
Belgia
Katholieke Universiteit Leuven (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta: Faculty of Psychology and Educational Studies
Lukukaudet: syyskuun puoliväli - tammikuun loppu ja helmikuun alku - heinäkuun alku.
Hakuaika: 30.4. syyslukukaudelle ja 1.10. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2/C1, kv. koordinaattorin todistus riittää
Kurssitarjonta: runsaasti englanninkielistä opetusta, opintojaksojen laajuus on tavallisesti 4 - 5 op.
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: Leuven on hyvin lähellä Brysseliä.
Espanja
University Camilo José Cela (Madrid)(ES)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta: Facultad de Salud
Lukukaudet: syyskuun puoliväli - helmikuun alku ja helmikuun alku - heinäkuun alku.
Hakuaika: 15.6. syyslukukaudelle ja 15.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B1, kielitodistus vaaditaan
Kurssitarjonta: opinnot espanjaksi, muista tiedekunnista löytyy joitakin kirsseja englanniksi
Opintojen taso: kandi
Muuta: Yliopiston kampus sijaitsee noin 25 km päässä Madridista.
Universidad de Salamanca (ES)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun puoliväli - helmikuun alku ja helmikuun alku - heinäkuun alku.
Hakuaika: 1.7. molemmille lukukausille
Kielitaitovaatimus: B1, kielitodistusta ei edellytetä.
Kurssitarjonta: opinnot espanjaksi
Opintojen taso: kandi
Universitat Ramon Llull (Barcelona)(ES)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun alku - tammikuun loppu ja helmikuun alku - heinäkuun alku.
Hakuaika: 31.5. syyslukukaudelle ja 31.10. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B1, kielitodistus vaaditaan
Kurssitarjonta: opinnot espanjaksi ja/tai katalaaniksi, muista ohjelmista löytyy joitakin kursseja englanniksi
Opintojen taso: kandi, saa tehdä enintään 30 op/lukukausi
Muuta: Yksityinen yliopisto
Universidad de Valencia, FORTHEM (EN, ES)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun puoliväli - tammikuu ja tammikuu - heinäkuun alku.
Hakuaika: 30.6. syyslukukaudelle ja 30.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B1
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi, opintojaksojen laajuus tavallisesti 4,5 tai 6 op
Opintojen taso: kandi
Muuta: FORTHEM-partneri
Irlanti
Maynooth University (EN)
liopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuu - joulukuu ja tammikuu - toukokuu. Huom! Vaihdon pidentäminen ei mahdollista.
Hakuaika: 31.5. syyslukukaudelle ja 31.10. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2 (ei vaadita todistusta)
Kurssitarjonta:
Erilliset vaihto-opiskelijoille tarkoitetut kurssit:
Opintojen taso: kandi ja maisteri, 30 op/lukukausi
Muuta: Hyvin lähellä Dublinia. Opiskelija-asuntoja tarjolla, ei välttämättä riitä kaikille.
Italia
Universita degli Studi di Milano-Bicocca (IT, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: lokakuun alku - helmikuun loppu ja maaliskuun alku - heinäkuu
Hakuaika: 30.6. syyslukukaudelle ja 30.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B1 italia, B2 englanti, kielitodistus vaaditaan (kv. suunnittelijalta)
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: opiskelija-asuntojen saatavuus toistaiseksi rajallinen
Universita degli Studi di Bergamo (IT, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun puoliväli - helmikuun puoliväli ja helmikuun puoliväli - heinäkuun loppupuoli
Hakuaika: 15.6. syyslukukaudelle ja 1.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: A2 (italia), B1 (englanti), kielitodistus kv. koordinaattorilta
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi jonkin verran
Opintojen taso: kandi (+ maisteri)
Muuta: yliopisto auttaa majoituksen löytämisessä
Universita degli Studi di Palermo, FORTHEM (IT, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun loppu - helmikuu ja helmikuun puoliväli - heinäkuun alkupuoli
Hakuaika: 30.6. syyslukukaudelle ja 30.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B1 (italia), ei vaadita todistusta
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi jonkin verran
Opintojen taso: kandi (+ maisteri)
Muuta: FORTHEM-partneri
äٲ
University of Graz (EN, DE)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun puoliväli - helmikuun alku ja helmikuun puoliväli - kesäkuun loppu
Hakuaika: 1.6. syyslukukaudelle ja 1.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2 (saksa) ja B2 (englanti)
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi, ei välttämättä 30 op/lukukausi
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: yliopisto auttaa majoituksen löytämisessä
Kreikka
Aristotle University of Thessaloniki (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun loppupuoli - helmikuun puoliväli ja helmikuun puoliväli - heinäkuun alku
Hakuaika: 30.6. syyslukukaudelle ja 30.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2 englanti
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi, syksyllä 10 op ja keväällä 15 op
Opintojen taso: kandi
Muuta: opiskelija-asuntoja tarjolla, mutta rajoitetusti
Latvia
University of Latvia (EN), FORTHEM
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun alku - tammikuun loppu ja helmikuun alku - kesäkuun loppu
Hakuaika: 15.5. syyslukukaudelle ja 15.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: FORTHEM-partneri
Portugali
Universidade do Porto (PT, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun puoliväli - helmikuun alku ja helmikuun alku- heinäkuun alku
Hakuaika: 21.5. syyslukukaudelle ja 15.10. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2 englanti. Portugalin opiskelua ja intensiivikurssia suositellaan.
Kurssitarjonta: Opetus lähinnä portugaliksi, mutta suorittaa voi englanniksikin, pääosin itsenäistä opiskelua.
Opintojen taso: kandi
Muuta: Suoritettava vähintään 20 op , enintään 30 op.
Universidade da Maia (Instituto Universitário da Maia) (PT, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun puoliväli - helmikuun puoliväli ja tammikuu - heinäkuun puoliväli
Hakuaika: 31.7. syyslukukaudelle ja 31.12. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2 englanti. Portugalin opiskelua ja intensiivikurssia suositellaan.
Kurssitarjonta: Opetus lähinnä portugaliksi, mutta suorittaa voi englanniksikin, pääosin itsenäistä opiskelua.
Opintojen taso: kandi
Muuta: ei opiskelija-asuntoloita, mutta asunnon hankinnassa autetaan.
Puola
Opole University (EN), FORTHEM
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun loppu - helmikuun puoliväli ja maaliskuun alku - heinäkuun puoliväli
Hakuaika: 15.6. syyslukukaudelle ja 15.12. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B1 englanti
Kurssitarjonta: yksittäisiä opintoja myös englanniksi
Opintojen taso: kandi
Muuta: FORTHEM-partneri, edullisia soluasuntoja tarjolla
Ranska
Universite François Rabelais (Tours), (FR)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun alku - joulukuun puoliväli ja tammikuun puoliväli - toukokuun loppu
Hakuaika: 9.6. syyslukukaudelle ja 24.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B1
Kurssitarjonta: psykologian opetus ranskaksi, muilta aloilta löytyy opetusta englanniksikin
Opintojen taso: kandi
Muuta: opiskelija-asuntoja saatavilla
Universite de Bourgogne - Dijon, FORTHEM (FR)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuu - tammikuu ja tammikuu - kesäkuu
Hakuaika: 15.5. syyslukukaudelle ja 15.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: Ranska vähintään B1, suositeltu B2. Ei tarvita todistusta.
Kurssitarjonta: psykologian opinnot ranskaksi
Opintojen taso: kandi
Muuta: FORTHEM-partneri
Romania
"LUCIAN BLAGA" University of Sibiu, FORTHEM (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuu - helmikuu ja helmikuu - heinäkuu
Hakuaika: 30.6. syyslukukaudelle ja 30.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B1 englanti, todistus vaaditaan
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi
Opintojen taso: kandi
Muuta: FORTHEM-partneri
Saksa
Universität Erfurt (DE, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: lokakuu - helmikuu ja huhtikuu - heinäkuu
Hakuaika: 15.6. syyslukukaudelle ja 30.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: saksa vähintään A2, suositellaan B1. Vaaditaan verkossa suoritettava kielitesti
Kurssitarjonta: Psykologian opinnot saksaksi, muista yksiköistä löytyy myös englanninkielisiä jaksoja.
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta:
Friedrich-Schiller-Universtät Jena (DE)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: lokakuun alku - maaliskuun loppu ja huhtikuu - heinäkuu
Hakuaika: 15.7. syyslukukaudelle ja 15.1. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: saksa B2, englanti B2, ei vaadita todistusta.
Kurssitarjonta: Psykologian opinnot pääosin saksaksi, joitakin englanninkielisiä jaksoja.
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: opiskelija-asuntoja tarjolla
Universität Oldenburg (EN, DE)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta: School VI -
Lukukaudet: lokakuun alku - maaliskuun loppu ja huhtikuu - heinäkuu
Hakuaika: 15.7. syyslukukaudelle ja 15.1. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: saksa B1, mieluummin B2, englanti B2, todistus vaaditaan.
Kurssitarjonta: jonkin verran englanninkielisiä jaksoja, enimmäkseen maisteritasolla
Opintojen taso: maisteri
Muuta: opiskelija-asuntoja tarjolla
Julius Maximilian University of Würzburg (DE, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: lokakuun alku - maaliskuun loppu ja huhtikuu - heinäkuu
Hakuaika: 15.6. syyslukukaudelle ja 15.1. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B1 vähintään, MoVin todistus ja testi vaaditaan.
Kurssitarjonta: Psykologian opinnot pääosin saksaksi, joitakin englanninkielisiä jaksoja.
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: opiskelija-asunto taataan, jos vastaanotat tarjouksen ja maksat takuuvuokran ajoissa.
Tshekki
Charles University in Prague (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun puoliväli - helmikuun puoliväli ja helmikuun puoliväli - kesäkuun loppu
Hakuaika: 15.5. syyslukukaudelle ja 15.10. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2 englanti, todistus kv. koordinaattorilta
Kurssitarjonta: englanninkielisiä jaksoja jonkin verran. Vähintään 51% opinnoista sopimusalalta.
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: opiskelija-asuntoja tarjolla, jaettu huone
University of Ostrava (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun puoliväli - helmikuun puoliväli ja helmikuun puoliväli - kesäkuun loppu
Hakuaika: 30.6. syyslukukaudelle ja 15.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B1 vähintään
Kurssitarjonta: englanninkielisiä jaksoja
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: opiskelija-asuntoja tarjolla, jaettu huone
PRAŽSKÁ VYSOKÁ ŠKOLA PSYCHOSOCIÁLNÍCH STUDIÍ (Praha) (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Lukukaudet: helmikuu - kesäkuu
Hakuaika: 30.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B1 vähintään
Kurssitarjonta: Opintopaketti 30 op
Opintojen taso: kandi
Muuta: Vaihto mahdollinen vain keväällä.
Unkari
Eötvös Lóránd Tudományegyetem (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuu - tammikuu ja helmikuu - heinäkuun alku.
Hakuaika: 30.5. syyslukukaudelle ja 30.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B1
Kurssitarjonta: opintoja englanniksi, välillä myös saksaksi ja venäjäksi
Opintojen taso: kandi
Muuta: asunnon löytämisessä autetaan, asuntolapaikkoja saatavilla
Yhdistyneet Kuningaskunnat
Sheffield Hallam University (EN)
Paikkoja: koko yliopiston tasolla 4
Vaihdon kesto: lukukausi
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Hakuaika: 31.5. syyslukukaudelle, 30.9. kevätlukukaudelle.
Lukukaudet: syyskuu - joulukuu, tammikuu - kesäkuu
Yleistä vaihdosta ja hakemisesta:
Kurssit:
Sheffield Hallam Universityn kanssa tehty sopimus kattaa kaikki yliopiston alat. Jyväskylän yliopistosta valitaan vaihtoon yhteensä neljä opiskelijaa. Löydät kohteen Mobility-Onlinesta seuraavilla valinnoilla:
Study area: All areas of study
Study field: Generic programmes
Kasvatustieteiden laitoksen vaihtokohteet
Erityispedagogiikka
Erityispedagogiikan opiskelijat lähtevät tavallisesti vaihtoon maisterivaiheessa. Ulkomailla suoritetut opinnot voidaan sijoittaa tutkinnon vapaasti valittaviin opintoihin joko yksittäisinä opintojaksoina tai vapaasti valittavana opintokokonaisuutena (KAVKOK tai MCEKOK). Myös erityispedagogiikan syventäviin opintoihin (eo ja/tai ped) voidaan sijoittaa ulkomailla tehtyjä opintojaksoja, mikäli opintojen taso ja sisältö on niihin sopiva. Sopivia vaihtokohteita voi löytyä myös OKL:n puolelta.
Erityispedagogiikan kohteet löydät Mobility onlinessa laittamalla study fieldiksi 'special education'.
Espanja
Universidad de Valencia, FORTHEM (EN, ES)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun puoliväli - tammikuu ja tammikuu - heinäkuun alku.
Hakuaika: 30.6. syyslukukaudelle ja 30.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B1
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi, opintojaksojen laajuus tavallisesti 4,5 tai 6 op
Opintojen taso: kandi
Muuta: FORTHEM-partneri
äٲ
Universität Wien (DE, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: lokakuun alku - helmikuun loppu ja maaliskuun alku - kesäkuun loppu
Hakuaika: 1.5. syyslukukaudelle ja 1.11. kevätlukukaudelle (nimeämiset)
Kielitaitovaatimus: B1, ei tarvita todistusta
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi, ei välttämättä 30 op/lukukausi
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta:
Kroatia
University of Zagreb (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun puoliväli - tammikuu ja tammikuu - heinäkuun alku.
Hakuaika: 15.5. syyslukukaudelle ja 15.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2, todistus vaaditaan
Kurssitarjonta: opintoja englanniksi
Voit valita opintoja myös yksiköstä Faculty of Croatian Studies, mutta et muista tiedekunnista
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: Opiskelijamajoitus jaetuissa huoneissa
Saksa
Universität Erfurt (DE, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: lokakuu - helmikuu ja huhtikuu - heinäkuu
Hakuaika: 15.6. syyslukukaudelle ja 30.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: saksa vähintään A2, suositellaan B1. Vaaditaan verkossa suoritettava kielitesti
Kurssitarjonta: Pääosin opinnot saksaksi, muista yksiköistä löytyy myös englanninkielisiä jaksoja.
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta:
Humboldt Universität zu Berlin (DE, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: lokakuun puoliväli - helmikuu ja huhtikuun puoliväli - heinäkuun puoliväli.
Hakuaika: 31.5. syyslukukaudelle ja 31.11. kevätlukukaudelle
Kielitaitovaatimus: B2,
Kurssitarjonta: opetus pääosin saksaksi, muissa tiedekunnissa hieman opintoja myös englanniksi. Valittava 20 - 30 op/lukukausi, enintään kahdesta oppiaineesta (kandi) tai yhdestä (maisteri).
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: opiskelija-asuntoja haettavissa
Slovakia
Univerzita Komenskeho V Bratislave (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun puoliväli - helmikuu ja helmikuun puoliväli- kesäkuun loppu
Hakuaika: 15.6. syyslukukaudelle ja 15.12. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B1, ei todistusta
Kurssitarjonta: opintoja englanniksi
Opintojen taso: kandi
Muuta: opiskelija-asuntoja haettavana
Tshekki
Masaryk University (Brno) (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuu - helmikuun puoliväli ja helmikuun puoliväli - heinäkuun alku
Hakuaika: 31.5. syyslukukaudelle ja 1.11. kevätlukukaudelle
Kielitaitovaatimus: B2, todistus vaaditaan, OLS-testi riittää
Kurssitarjonta: opintoja hyvin englanniksi
Opintojen taso: kandi
Muuta: opiskeltava vähintään 20 op/lukukausi, opiskelijamajoitusta tarjolla
Palacky University (Olomouc) (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuu - helmikuun puoliväli ja helmikuun puoliväli - heinäkuun alku
Hakuaika: 15.6. syyslukukaudelle ja 15.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2
Kurssitarjonta: opintoja englanniksi
Opintojen taso: kandi
Muuta: opiskelija-asunto taataan
Unkari
Eötvös Lóránd Tudományegyetem (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun - tammikuu ja helmikuu - heinäkuun alku.
Hakuaika: 30.5. syyslukukaudelle ja 30.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B1
Kurssitarjonta: opintoja englanniksi, välillä myös saksaksi ja venäjäksi
Opintojen taso: kandi
Muuta: asunnon löytämisessä autetaan, asuntolapaikkoja saatavilla. Opintoja ei käytännössä voi ottaa muista tiedekunnista.
Viro
University of Tartu (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta: Faculty of Social Sciences, Institute of Education
Lukukaudet: syyskuu - tammikuu ja helmikuu - kesäkuu
Hakuaika: 15.4. syyslukukaudelle ja 1.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2, todistus vaaditaan
Kurssitarjonta: opintoja englanniksi
Opintojen taso: kandi
Muuta: opiskelija-asuntoja haettavana
Yhdistyneet Kuningaskunnat
Sheffield Hallam University (EN)
Paikkoja: koko yliopiston tasolla 4
Vaihdon kesto: lukukausi
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Hakuaika: 31.5. syyslukukaudelle, 30.9. kevätlukukaudelle.
Lukukaudet: syyskuu - joulukuu, tammikuu - kesäkuu
Yleistä vaihdosta ja hakemisesta:
Kurssit:
Sheffield Hallam Universityn kanssa tehty sopimus kattaa kaikki yliopiston alat. Jyväskylän yliopistosta valitaan vaihtoon yhteensä neljä opiskelijaa. Löydät kohteen Mobility-Onlinesta seuraavilla valinnoilla:
Study area: All areas of study
Study field: Generic programmes
Kasvatustiede ja aikuiskasvatus
Aikuiskasvatustieteen ja yleisen kasvatustieteen opiskelijat lähtevät tavallisesti vaihtoon maisterivaiheessa. Ulkomailla suoritetut opinnot voidaan sijoittaa tutkinnon vapaasti valittaviin opintoihin joko yksittäisinä opintojaksoina tai vapaasti valittavana opintokokonaisuutena (KAVKOK tai MCEKOK). Myös oppiaineen syventäviin opintoihin voidaan sijoittaa ulkomailla tehtyjä opintojaksoja, mikäli opintojen taso ja sisältö on niihin sopiva. Sopivia vaihtokohteita voi löytyä myös psykologian puolelta.
Kasvatustieteen ja aikuiskasvatuksen kohteet löydät Mobility onlinessa laittamalla study fieldiksi 'education'.
Belgia
Katholieke Universiteit Leuven (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta: Faculty of Psychology and Educational Studies
Lukukaudet: syyskuun puoliväli - tammikuun loppu ja helmikuun alku - heinäkuun alku.
Hakuaika: 30.4. syyslukukaudelle ja 1.10. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2/C1, kv. koordinaattorin todistus riittää
Kurssitarjonta: runsaasti englanninkielistä opetusta, opintojaksojen laajuus on tavallisesti 4 - 5 op.
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: Leuven on hyvin lähellä Brysseliä.
Espanja
Universitat Ramon Llull (Barcelona)(ES)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun alku - tammikuun loppu ja helmikuun alku - heinäkuun alku.
Hakuaika: 31.5. syyslukukaudelle ja 31.10. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B1, kielitodistus vaaditaan
Kurssitarjonta: opinnot espanjaksi ja/tai katalaaniksi, muista ohjelmista löytyy joitakin kursseja englanniksi
Opintojen taso: kandi, saa tehdä enintään 30 op/lukukausi
Muuta: Yksityinen yliopisto
Universidad de Valencia, FORTHEM (ES)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun puoliväli - tammikuu ja tammikuu - heinäkuun alku.
Hakuaika: 30.6. syyslukukaudelle ja 30.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B1
Kurssitarjonta: tiedekunnan opinnot katalaaniksi ja espanjaksi, muista tiedekunnista löytyy opetusta myös englanniksi
Opintojen taso: kandi
Muuta: FORTHEM-partneri
Latvia
University of Latvia (EN), FORTHEM
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun alku - tammikuun loppu ja helmikuun alku - kesäkuun loppu
Hakuaika: 15.5. syyslukukaudelle ja 15.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: FORTHEM-partneri
Norja
University of Agder, FORTHEM (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: elokuun puoliväli - joulukuun loppupuoli ja tammikuun alku - toukokuun loppu
Hakuaika: 1.5. syyslukukaudelle ja 15.10. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: englanti vähintään B1, suositeltu B2.
Kurssitarjonta: opintoja englanniksi. Kursseja ei voi valita eri kampuksilta.
Opintojen taso: kandi
Muuta: FORTHEM-partneri. Huom! Osaan kasvatustieteen opinnoista vaaditaan rikostaustaote.
Ranska
Universite de Bourgogne - Dijon, FORTHEM (FR)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuu - tammikuu ja tammikuu - kesäkuu
Hakuaika: 15.5. syyslukukaudelle ja 15.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: Ranska vähintään B1, suositeltu B2. Ei tarvita todistusta.
Kurssitarjonta: kasvatustieteen opinnot ranskaksi
Opintojen taso: kandi
Muuta: FORTHEM-partneri
Saksa
Johannes Gutenberg Universität Mainz, FORTHEM (DE, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: lokakuun alku - helmikuun loppupuoli ja huhtikuun alku - heinäkuun loppupuoli
Hakuaika: 15.7. syyslukukaudelle ja 15.1. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: saksa B2
Kurssitarjonta: Kasvatustieteen opinnot pääosin saksaksi, joitakin opintoja englanniksi.
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: FORTHEM-partneri
Universität zu Köln (DE, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: lokakuun alku - helmikuun loppupuoli ja huhtikuun alku - heinäkuun loppupuoli
Hakuaika: 15.7. syyslukukaudelle ja 15.1. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: saksa B2, todistus tarvitaan
Kurssitarjonta: Kasvatustieteen opinnot pääosin saksaksi, joitakin opintoja englanniksi.
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: asuntotilanne on ajoittain vaikea, aloita asunnon etsiminen hyvissä ajoin.
Tshekki
Tomas Bata University in Zlín (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun alku - tammikuun loppu ja helmikuun alku - kesäkuun puoliväli
Hakuaika: 1.6. syyslukukaudelle ja 1.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: englanti vähintään B1, suositeltu B2. Ei tarvita todistusta.
Kurssitarjonta: opintoja englanniksi
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: kohde sopii hyvin erityispedagogiikankin opiskelijoille. Suoritettava vähintään 15 op/lukukausi.
Viro
Tallinn University (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun alku - tammikuun loppu ja tammikuun loppu - kesäkuun loppu
Hakuaika: 1.6.. syyslukukaudelle ja 1.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: englanti B2, todistus kv. koordinaattorilta
Kurssitarjonta: opintoja englanniksi
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: opiskelija-asuntolapaikkoja tarjolla
Yhdistyneet Kuningaskunnat
Sheffield Hallam University (EN)
Paikkoja: koko yliopiston tasolla 4
Vaihdon kesto: lukukausi
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Hakuaika: 31.5. syyslukukaudelle, 30.9. kevätlukukaudelle.
Lukukaudet: syyskuu - joulukuu, tammikuu - kesäkuu
Yleistä vaihdosta ja hakemisesta:
Kurssit:
Sheffield Hallam Universityn kanssa tehty sopimus kattaa kaikki yliopiston alat. Jyväskylän yliopistosta valitaan vaihtoon yhteensä neljä opiskelijaa. Löydät kohteen Mobility-Onlinesta seuraavilla valinnoilla:
Study area: All areas of study
Study field: Generic programmes
Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatuksen opiskelijat lähtevät tavallisesti vaihtoon jo toisen opintovuotensa kevätlukukaudella, mutta vaihto on mahdollinen myös maisterivaiheessa. Ulkomailla suoritetut opinnot voidaan sijoittaa tutkinnon vapaasti valittaviin opintoihin joko yksittäisinä opintojaksoina tai vapaasti valittavana opintokokonaisuutena (KAVKOK tai MCEKOK). VAAM-opintoihin ja varhaiskasvatuksen sisältöopintoihin voidaan sijoittaa ulkomailla tehtyjä opintojaksoja, mikäli opintojen taso ja sisältö on niihin sopiva. Sopivia vaihtokohteita voi löytyä myös OKL:n puolelta.
Varhaiskasvatuksen kohteet löydät Mobility onlinessa laittamalla study fieldiksi 'early childhood education'.
Belgia
Ghent University (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuu - helmikuun puoliväli ja helmikuun puoliväli - heinäkuun alku.
Hakuaika: 15.5. syyslukukaudelle ja 15.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2, todistus vaaditaan
Kurssitarjonta: opintoja englanniksi
Opintojen taso: maisteri
Muuta: suoritettava vähintään 27 op/lukukausi
Espanja
Universidad de Valencia, FORTHEM (EN, ES)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun puoliväli - tammikuu ja tammikuu - heinäkuun alku.
Hakuaika: 30.6. syyslukukaudelle ja 30.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B1
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi, opintojaksojen laajuus tavallisesti 4,5 tai 6 op
Opintojen taso: kandi
Muuta: FORTHEM-partneri
Kreikka
Aristotle University of Thessaloniki (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun loppupuoli - helmikuun puoliväli ja helmikuun puoliväli - heinäkuun alku
Hakuaika: 30.6. syyslukukaudelle ja 30.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2 englanti
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi
Huom! Sivulla olevat tiedot ovat vanhoja, mutta suunnilleen samat jaksot ovat tarjolla edelleen.
Opintojen taso: kandi
Muuta: opiskelija-asuntoja tarjolla, mutta rajoitetusti
University of Western Macedonia (Florina) (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun loppupuoli - helmikuun puoliväli ja helmikuun puoliväli - heinäkuun alku
Hakuaika: 15.6. syyslukukaudelle ja 30.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2 englanti
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi
Opintojen taso: kandi
Muuta: opiskelija-asuntoja tarjolla, mutta rajoitetusti
Norja
NLA University College (Bergen) (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Lukukaudet: elokuun loppupuoli - joulukuu ja tammikuu - kesäkuun puoliväli
Hakuaika: 15.4. syyslukukaudelle ja 15.10. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2 englanti
Kurssitarjonta: opintoja hyvin englanniksi
Opintojen taso: kandi keväällä, maisteri syksyllä
Muuta: opiskelija-asuntoja tarjolla. Opintokokonaisuudet sopivat kaikille kasvatusalan opiskelijoille.
Saksa
South Westphalia University of Applied Sciences (Iserlohn) (DE)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: elokuun loppupuoli - joulukuu ja tammikuu - kesäkuun puoliväli
Hakuaika: 1.7. syyslukukaudelle ja 1.12. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2 saksa
Kurssitarjonta: opinnot saksaksi
Opintojen taso: kandi
Muuta: opiskelija-asuntoja tarjolla
Yhdistyneet Kuningaskunnat
Sheffield Hallam University (EN)
Paikkoja: koko yliopiston tasolla 4
Vaihdon kesto: lukukausi
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Hakuaika: 31.5. syyslukukaudelle, 30.9. kevätlukukaudelle.
Lukukaudet: syyskuu - joulukuu, tammikuu - kesäkuu
Yleistä vaihdosta ja hakemisesta:
Kurssit:
Sheffield Hallam Universityn kanssa tehty sopimus kattaa kaikki yliopiston alat. Jyväskylän yliopistosta valitaan vaihtoon yhteensä neljä opiskelijaa. Löydät kohteen Mobility-Onlinesta seuraavilla valinnoilla:
Study area: All areas of study
Study field: Generic programmes
Opettajankoulutuslaitoksen vaihtokohteet
Luokanopettajakoulutuksen opiskelijat lähtevät tavallisesti vaihtoon kolmannen opintovuotensa kevätlukukaudella, mutta vaihto on mahdollinen myös maisterivaiheessa. Ulkomailla suoritetut opinnot voidaan sijoittaa tutkinnon vapaasti valittaviin opintoihin joko yksittäisinä opintojaksoina tai vapaasti valittavana opintokokonaisuutena (KAVKOK tai MCEKOK). POM-opintoihin ja kasvatustieteen sisältöopintoihin voidaan sijoittaa ulkomailla tehtyjä opintojaksoja, mikäli opintojen taso ja sisältö on niihin sopiva.
Sopivia vaihtokohteita voi löytyä myös erityispedagogiikan puolelta.
OKL:n kohteet löydät Mobility onlinessa laittamalla study fieldiksi 'teacher education'.
Alankomaat
Radboud University Nijmegen (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta: Faculty of Social Sciences
Lukukaudet: syyskuun alku - tammikuun loppu ja helmikuun alku - heinäkuun alku.
Kumpikin lukukausi koostuu kahdesta periodista ja useimmiten opintojakso kestää yhden periodin verran. Periodin päättyessä on tenttiviikko.
Hakuaika: 1.5. syyslukukaudelle ja 1.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2, kv. koordinaattorin todistus riittää
Kurssitarjonta: runsaasti englanninkielistä opetusta, opintojaksojen laajuus vaihtelee 3 - 6 op.
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: Nijmegenissä on yliopiston lisäksi HAN amk, ja asuntotilanne on välillä haastava. Kannattaa varata aikaa asunnon etsintään ja hakea vaihtoyliopistoon/mahdollisiin opiskelija-asuntoihin hyvissä ajoin! Radboud University yrittää auttaa asunnon hankinnassa.
HAN University of Applied Sciences (Nijmegen) (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Lukukaudet: elokuun loppu - tammikuun loppu ja tammikuun loppu - heinäkuun puoliväli
Hakuaika: 15.5. syyslukukaudelle ja 15.10. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: vähintään B1, kv. koordinaattorin todistus riittää
Kurssitarjonta:
Opintojen taso: kandi
Muuta: Nijmegenissä asuntotilanne on välillä haastava. Kannattaa varata aikaa asunnon etsintään ja hakea vaihtoyliopistoon/mahdollisiin opiskelija-asuntoihin hyvissä ajoin! HAN yrittää auttaa asunnon hankinnassa.
Espanja
Universidad de Valencia, FORTHEM (EN, ES)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun puoliväli - tammikuu ja tammikuu - heinäkuun alku.
Hakuaika: 30.6. syyslukukaudelle ja 30.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B1
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi, opintojaksojen laajuus tavallisesti 4,5 tai 6 op
Opetuskielenä tavallisesti katalaani, joskus espanja.
Opintojen taso: kandi
Muuta: FORTHEM-partneri
Universidad Complutense de Madrid (ES, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuu - helmikuu ja helmikuu - heinäkuun alku
Hakuaika: 31.5. syyslukukaudelle ja 30.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: espanja vähintään B1, (maisteri C1), englanti B2. Kotiyliopiston todistus riittää.
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi.
Opintojen taso: kandi
Muuta: harjoittelukursseihin pitää ilmoittautua 30.9. mennessä koko vuodelle, rikostaustaote vaaditaan
Universidad de Malaga (ES, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuu - helmikuu ja helmikuu - heinäkuun alku
Hakuaika: 15.6. syyslukukaudelle ja 15.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: espanja vähintään B1, ei tarvita todistusta.
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi. Vähintään puolet opinnoista sopimusalalta.
Opintojen taso: kandi
Muuta: Huom!harjoitteluihin vaaditaan rikostaustaote.
Universidad San Jorge (Zaragoza) (ES, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuu - helmikuun alku ja helmikuu - heinäkuun alku
Hakuaika: 15.6. syyslukukaudelle ja 15.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: espanja vähintään B1, ei tarvita todistusta.
Kurssitarjonta: opintoja englanniksi.
Opintojen taso: kandi
Muuta: yliopisto auttaa asunnon löytämisessä
Universidad de Granada (ES, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuu - tammikuun loppu ja helmikuu - kesäkuun loppu
Hakuaika: 15.5. syyslukukaudelle ja 31.10. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: espanja vähintään B1, ei tarvita todistusta.
Kurssitarjonta: opintoja englanniksikin.
Opintojen taso: kandi
Muuta: opintoja voi tehdä vain Granadan kampuksella
Universitat Autonoma de Barcelona (ES, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuu - helmikuu ja helmikuu - heinäkuun alku
Hakuaika: 15.5. syyslukukaudelle ja 15.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: englanti/espanja vähintään B1, ei tarvita todistusta.
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi. Vähintään puolet opinnoista valittava kasvatustieteiltä.
Opintojen taso: kandi
Muuta: Opetusta katalaaniksi, espanjaksi ja englanniksi. UAB sijaitsee noin 30 min Barcelonan keskustasta. Kampusmajoitusta tarjolla.
Irlanti
Dublin City University (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuu - joulukuu ja tammikuu - toukokuu
Hakuaika: 15.7. syyslukukaudelle ja 15.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2
Kurssitarjonta: enintään 30 op/lukukausi. Voit valita opintoja ainoastaan IoE-yksiköstä.
Opintojen taso: kandi
Muuta: Asuntotilanne välillä vaikea, hae ajoissa kohdeyliopistoon, jotta saat samalla haettua opiskelija-asuntoa.
Italia
Universita degli Studi di Milano-Bicocca (IT, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: lokakuun alku - helmikuun loppu ja maaliskuun alku - heinäkuu
Hakuaika: 30.6. syyslukukaudelle ja 30.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B1 italia, B2 englanti, kielitodistus vaaditaan (kv. suunnittelijalta)
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi, joskin kasvatustieteissä niukasti
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: opiskelija-asuntojen saatavuus toistaiseksi rajallinen
Universita degli Studi di Genova (IT, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuu - helmikuu ja helmikuu - heinäkuu
Hakuaika: 15.9. syyslukukaudelle ja 15.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B1 italia, B1 englanti, kielitodistus vaaditaan (kv. suunnittelijalta)
Kurssitarjonta: opinnot pääosin italiaksi, mutta tenttiminen/oppimistehtävät onnistuvat yleensä englanniksi
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: asunnon hankinnassa avustetaan
äٲ
Pädagogische Hochschule Wien (EN, DE)
Yliopiston verkkosivut:
Lukukaudet: syyskuun loppu - tammikuun loppu ja helmikuun puoliväli - kesäkuun loppu
Hakuaika: 15.5. syyslukukaudelle ja 15.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2 saksa, B2 englanti, kielitodistus vaaditaan (kv. suunnittelijalta)
Kurssitarjonta: Englanninkielinen opintopaketti 30 op/lukukausi, myös saksankielisille jaksoille voi osallistua.
(sivun keskivaiheilla)
Opintojen taso: kandi
Muuta: opiskelija-asuntoja tarjolla
Kroatia
University of Rijeka (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: lokakuu - helmikuu ja helmikuu - heinäkuu
Hakuaika: 15.6. syyslukukaudelle ja 15.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2 englanti
Kurssitarjonta: opintoja englanniksi
Huom! Opiskelijamme eivät voi valita kursseja Faculty of Teacher education -yksiköstä.
Tämä kohde sopiikin parhaiten opiskelijalle, jolla on esim. psykologia sivuaineena.
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: soluhuoneita saatavilla.
Latvia
University of Latvia (EN), FORTHEM
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun alku - tammikuun loppu ja helmikuun alku - kesäkuun loppu
Hakuaika: 15.5. syyslukukaudelle ja 15.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: FORTHEM-partneri
Norja
University of Agder, FORTHEM (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: elokuun puoliväli - joulukuun loppupuoli ja tammikuun alku - toukokuun loppu
Hakuaika: 1.5. syyslukukaudelle ja 15.10. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: englanti vähintään B1, suositeltu B2.
Kurssitarjonta: opintoja englanniksi. Kursseja ei voi valita eri kampuksilta.
Opintojen taso: kandi
Muuta: FORTHEM-partneri. Huom! Osaan kasvatustieteen opinnoista vaaditaan rikostaustaote.
University of Stavanger (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: elokuun puoliväli - joulukuun loppupuoli ja tammikuun alku - kesäkuun puoliväli
Hakuaika: 1.5. syyslukukaudelle ja 1.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: englanti vähintään B2, ei tarvita todistusta.
Kurssitarjonta: opintoja englanniksi. Tehtävä 20 - 40 op/lukukausi.
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: Huom! Osaan kasvatustieteen opinnoista vaaditaan rikostaustaote.
Ranska
Université Caen Normandie (FR)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuu - helmikuu ja helmikuu - heinäkuu
Hakuaika: 1.5. syyslukukaudelle ja 1.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: ranska vähintään B1
Kurssitarjonta: Kasvatusalan opinnot ranskaksi.
Opintojen taso: maisteri
Muuta: suoritettava 25 - 40 op/lukukausi, vähintään 60% opinnoista INSPE:sta.
Romania
"LUCIAN BLAGA" University of Sibiu, FORTHEM (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuu - helmikuu ja helmikuu - heinäkuu
Hakuaika: 30.6. syyslukukaudelle ja 30.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B1 englanti, todistus vaaditaan
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi
Opintojen taso: kandi
Muuta: FORTHEM-partneri
Ruotsi
University of Linköping (SE, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta: (Campus Valla)
Lukukaudet: elokuu - joulukuu ja tammikuun alku - kesäkuun puoliväli
Hakuaika: 15.4. syyslukukaudelle ja 15.10. kevätlukukaudelle.
Lisätietoa hausta:
Kielitaitovaatimus: englanti vähintään B2
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: Opiskelija-asuntoja tarjolla, hae ajoissa!
Mälardalen Högskolan (Mälardalen University) (SE, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Lukukaudet: elokuu - joulukuu ja tammikuun alku - kesäkuu
Hakuaika: 15.5. syyslukukaudelle ja 15.10. kevätlukukaudelle.
Lisätietoa hausta:
Kielitaitovaatimus: englanti vähintään B2
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi, tehtävä 30 op/lukukausi
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: Opiskelija-asuntoja tarjolla, hae ajoissa!
Saksa
University of Flensburg (DE, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Lukukaudet: syyskuu - helmikuu ja maaliskuu - heinäkuu
Hakuaika: 1.5. syyslukukaudelle ja 1.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: englanti/saksa vähintään B2, MoVin todistus.
Kurssitarjonta: opintoja myös englanniksi. Kaikille pakollinen jakso "German Academic Culture".
Opintojen taso: kandi
Muuta: Opintoja saa valita varsin vapaasti kaikista yksiköistä.
Pädagogische Hochschule Heidelberg (DE, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Lukukaudet: lokakuu - helmikuu ja huhtikuu - heinäkuu
Hakuaika: 15.6. syyslukukaudelle ja 1.12. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: saksa B2, ei tarvita todistusta.
Kurssitarjonta: opinnot pääosin saksaksi, jotakin englanniksi
Opintojen taso: kandi
Martin Luther University Halle-Wittenberg (DE)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: lokakuu - helmikuu ja huhtikuu - heinäkuu
Hakuaika: 15.6. syyslukukaudelle ja 31.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: saksa vähintään B2
Kurssitarjonta: opetuskieli saksa
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: Opiskelija-asuntoja tarjolla.
Ruprecht-Karls-Universität Heidelberg (DE)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: lokakuu - helmikuu ja huhtikuu - heinäkuu
Hakuaika: 15.6. syyslukukaudelle ja 15.12. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: saksa vähintään B2
Kurssitarjonta: Opinnot saksaksi.
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: Asunnon löytämisessä avustetaan.
Slovenia
University of Maribor (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: lokakuun alku - helmikuun loppupuoli ja helmikuun loppupuoli - heinäkuun puoliväli
Hakuaika: 15.6. syyslukukaudelle ja 15.11. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: englanti vähintään B2, ei tarvita todistusta.
Kurssitarjonta: opintoja englanniksi. Kursseja voi valita kahdesta tiedekunnasta, mutta vähintään puolet on oltava kasvatustieteestä.
Opintojen taso: kandi (ja maisteri)
Muuta: Hyvät talviurheilumahdollisuudet, opiskelijamajoitusta saatavilla.
Sveitsi
Huom! Apurahat Sveitsiin tulevat partneriyliopistoilta ja niiden suuruus saattaa erota JYU:n Erasmus-apurahoista.
Bern University of Teacher Education (DE, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Lukukaudet: syyskuu - tammikuu ja helmikuu - kesäkuu
Hakuaika: 1.4. syyslukukaudelle ja 1.10. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: englanti vähintään B2, ei tarvita todistusta.
Kurssitarjonta: opintoja englanniksi.
Opintojen taso: kandi
Muuta: apuraha vastaanottavalta korkeakoululta
Pädagogische Hochschule Schwyz (DE, EN)
Yliopiston verkkosivut:
Lukukaudet: syyskuu - tammikuu ja helmikuu - kesäkuu
Hakuaika: 1.4. syyslukukaudelle ja 1.10. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: englanti vähintään B2, ei tarvita todistusta.
Kurssitarjonta: opintoja englanniksi.
Opintojen taso: kandi
Tanska
Aarhus University (Kööpenhamina) (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: elokuun loppu - tammikuun loppupuoli ja tammikuun loppu - kesäkuun loppu
Hakuaika: 1.4. syyslukukaudelle ja 1.10. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: englanti C1, ei tarvita todistusta.
Kurssitarjonta: opintoja englanniksi ohjelmassa "Anthropology of Education and Globalisation". Tehtävä 25 - 30 op/lukukausi.
Opintojen taso: maisteri
Muuta: Huom! Partneriyksikkömme sijaitsee Kööpenhaminassa. Asuntotilanne on välillä vaikea.
Tshekki
Charles University in Prague (EN)
Yliopiston verkkosivut:
Partneritiedekunta:
Lukukaudet: syyskuun puoliväli - helmikuun puoliväli ja helmikuun puoliväli - kesäkuun loppu
Hakuaika: 15.5. syyslukukaudelle ja 15.10. kevätlukukaudelle.
Kielitaitovaatimus: B2 englanti, todistus kv. koordinaattorilta
Kurssitarjonta: englanninkielisiä jaksoja jonkin verran. Vähintään 51% opinnoista sopimusalalta.
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Muuta: opiskelija-asuntoja tarjolla, jaettu huone
Yhdistyneet Kuningaskunnat
Sheffield Hallam University (EN)
Paikkoja: koko yliopiston tasolla 4
Vaihdon kesto: lukukausi
Opintojen taso: kandi ja maisteri
Hakuaika: 31.5. syyslukukaudelle, 30.9. kevätlukukaudelle.
Lukukaudet: syyskuu - joulukuu, tammikuu - kesäkuu
Yleistä vaihdosta ja hakemisesta:
Kurssit:
Sheffield Hallam Universityn kanssa tehty sopimus kattaa kaikki yliopiston alat. Jyväskylän yliopistosta valitaan vaihtoon yhteensä neljä opiskelijaa. Löydät kohteen Mobility-Onlinesta seuraavilla valinnoilla:
Study area: All areas of study
Study field: Generic programmes
Harjoittelu ulkomailla
, videon kesto noin 19 minuuttia.
Psykologia
Erityispedagogiikka
Kasvatustiede ja aikuiskasvatus
Varhaiskasvatus
Luokanopettajakoulutus
Ohjausalan koulutus
Osio työn alla.
Opettaja- ja henkilöstöliikkuvuus
Erasmus-ohjelman henkilöstövierailut (staff training visit) eivät edellytä yliopistojen välistä sopimusta, mutta opetusvierailut (teaching staff visit, opetusta vähintään 8 h/vko) sen vaativat. Yhdistelmävierailut (opetusta vähintään 4 h/vko) katsotaan opetusvierailuiksi. Tiedekunnassa on solmittu opettajavaihtosopimukset lähes kaikkiin opiskelijavaihtokohteisiin. Voit tarkastaa ajantasaisen tilanteen Mobility Online -portaalista. Lisäohjeita Erasmus-henkilöstöliikkuvuuteen löydät Intranet Unosta. Haku tapahtuu nykyään Vasara-portaalin kautta.
Ota yhteyttä
Onko sinulla kysyttävää kansainvälistymiseen liittyen? Saat ohjausta opiskelijavaihtoon liittyvissä asioissa HelpJYU:n kautta.