Aineistoon liittyvät oikeudet
³§¾±²õä±ô±ô²â²õ±ô³Ü±ð³Ù³Ù±ð±ô´Ç
Tutkimusaineistoon voi liittyä käyttöoikeuksia ja tekijänoikeuksia. Joissain tapauksissa tarvitset myös tutkimusluvan.
Aineistoon liittyvät oikeudet
Aineistoon liittyvät oikeudet ovat yksi osa aineistonhallintaa. Oikeuksilla tarkoitetaan esimerkiksi:
- Kuka saa käyttää aineistoa ja miten.
- Kenellä on oikeus päättää aineiston käytöstä.
- Kuka päättää, mitä aineistolla tehdään tutkimuksen jälkeen.
Keräätkö tai käsitteletkö aineistoa tutkimusryhmän tai graduparin kanssa? Saatko käyttöön valmiin aineiston? Miten ja mistä sovitaan:
- Kun aineistoon on osallisena useampi kuin yksi tutkija, aineistoon liittyvistä oikeuksista ja työsi tavoitteista kannattaa aina sopia kirjallisesti.
- Sopimus voi olla vapaamuotoinen, mutta sen on hyvä olla tekstimuodossa.
- Sovi käyttöoikeuksistasi ja tavoitteista sekä mahdollisesti aineiston luovuttamisesta hankkeelle.
- Jos käytössäsi on aiemmin kerätty aineisto, sinulle yleensä kerrotaan, miten aineistoa saa käyttää ja mitä sinun tulee huomioida.
- Jos luovutat aineiston hankkeelle tai tutkimusryhmälle työsi päätyttyä, sovitaan yleensä myös aineiston oikeuksien luovuttamisesta hankkeelle.
- Tutkimushankkeen kanssa tehdään sitoumus henkilötietojen käsittelystä, jos henkilötietoa (mukaan lukien pseudonymisoidut tiedot) sisältävää aineistoa luovutetaan JYU:n opiskelijan käyttöön ja opiskelija ei ole työsuhteessa yliopistoon.
- Sitoumuksen henkilötietojen käsittelystä voi tehdä JYU:n Vasara-työkalulla.
Milloin sovitaan oikeuksista?
- Jos olet opiskelija ja keräät tutkimusaineistoa tutkimusryhmälle tai hankkeelle.
- Jos saat käyttöösi aiemmin kerätyn aineiston tai osan siitä.
- Jos keräät tutkimusaineistoa opinnäytteessä, jonka teet yritysyhteistyönä tai esimerkiksi jonkin organisaation toimeksiantona.
Sopiminen on tärkeää, jotta ongelmatilanteiden riski pienenee. Etukäteen sovitaan esimerkiksi, millaisia oikeuksia tutkimusryhmän jäsenillä on ja kenen vastuulla aineisto on. Päätettävä on myös, kuka päättää, mitä aineistolle tapahtuu opinnäytteesi valmistumisen jälkeen. Tämä on tärkeää erityisesti, jos suunnittelet jatko-opintoja ja ajattelet jatkavasi saman aineiston parissa gradun jälkeen. Jos taas aineiston keruu perustuu organisaation toimeksiantoon, on pohdittava, mitä aineistolta odotetaan ja mitkä ovat aineiston keräämisen tavoitteet. Myös graduparien kannattaa sopia jollain tavalla esimerkiksi työn tavoitteista ja yhteisistä vastuista.
Tutkimuslupa
Joskus , esimerkiksi jos tutkimuksen kohteena on oppilaitos tai organisaatio. Lupakäytänteet vaihtelevat tieteenaloittain ja ²Ô¾±¾±²õ³Ùä kannattaa keskustella oman ohjaajan kanssa. Esimerkiksi jos rekrytoit tutkittavia tietystä koulusta, sinun tulee ensin kysyä kaupungin tai kunnan sivistystoimelta lupa. Luvan saatuasi tulee vielä hankkia koululta lupa.
°Õ±ð°ì¾±Âáä²Ô´Ç¾±°ì±ð³Ü»å±ð³Ù
Aineistoon voi liittyä tekijänoikeuskysymyksiä
- Jos tutkit julkaistuja teoksia tai muuten tekijänoikeuden suojaamaa materiaalia, kuten kuvia, videoita, pelejä, taideteoksia, lehtiartikkeleita, valokuvia, runoja, koreografioita tai lauluja.
- Jos keräät tutkimuksen osallistujilta heidän tuotoksiaan, kuten tarinoita, piirustuksia tai päiväkirjamerkintöjä.
Tekijänoikeus tarkoittaa, että tekijällä on oikeus määrätä teoksen käytöstä. Tekijänoikeuden suojaamasta teoksesta ei saa esimerkiksi tehdä julkisia kopioita ilman lupaa. Tähän on kuitenkin poikkeuksia, kuten siteeraaminen, joista on kerrottu alempana.
Tekijänoikeus ei tarkoita, etteikö teosta voisi analysoida, kommentoida tai havainnoida. Vaikka kyseessä olisi tekijänoikeuden suojaama aineisto, tutkijalla on vapaus tehdä havaintoja aineiston sisällöstä ja kertoa ²Ô¾±¾±²õ³Ùä omin sanoin. Jos aineisto on julkaistu teos, kuten elokuva, teosta käytetään tällöin lähteenä ja siihen viitataan. Tekijänoikeus suojaa vain teoksen ilmaisumuotoa, eli esimerkiksi kopion tekeminen on lähtökohtaisesti kiellettyä. Tekijänoikeus ei kuitenkaan suojaa teoksen sisältämää tietoa tai ideoita.
Tutkitko tekijänoikeudella suojattua materiaalia?
Opinnäyte on julkinen asiakirja, ja tekijänoikeuden suojaamaa materiaalia ei voi julkaista miten tahansa. Eli jos käyttäisit gradussa vaikkapa kuvakaappausta Youtube-videosta, kyseessä olisi julkisen kopion tekeminen.
Julkistetusta teoksesta voi kuitenkin ottaa sitaatteja eli suoria lainauksia, jos sitaatin käyttö on perusteltua:
- Sitaatilla pitää olla asiallinen yhteys tekstiin eikä se saa olla esimerkiksi liian suppea tai laaja niin, että alkuperäinen sisältö vääristyisi.
- Esimerkiksi julkistetun ja teoskynnyksen ylittävän kuvan voi julkaista kuvasitaattina opinnäytetyössä, jos kuvalla on yhteys tekstiin ja kuvan julkaiseminen on perusteltua esimerkiksi tekstissä esitettyjen johtopäätösten tukemiseksi. Teoskynnyksen ylittämisestä alempana lisää.
Siteeraaminen on yksi mahdollisuus julkaista tutkittavilta kerättyä, tekijänoikeuden suojaamaa materiaalia. Tutkittavan kanssa sovitaan, saako suoria lainauksia tai kuvasitaatteja julkaista. Huomioithan myös henkilötietojen suojan (josta tarkemmin seuraavassa osiossa).
Jos keräät tekijänoikeudella suojattua materiaalia suoraan tutkittavilta (esim. päiväkirjamerkinnät, valokuvat), tee erillinen sopimus tekijänoikeuksista.
- Omistajuus - kuka omistaa materiaalin.
- Miten materiaalia käytetään tutkimuksessa.
- Palautetaanko teokset tutkittavalle.
- Voiko materiaalista ottaa suoria lainauksia.
- Voiko teosta muuten jakaa.
- Mainitaanko tekijän nimi vai ei (huomioi henkilötietojen suoja).
- Miten kauan tutkija saa säilyttää materiaalia.
- Saako teosta muunnella.
Kaikkien tutkimusaineistojen kohdalla ei tarvitse sopia kaikesta, vaan tapauskohtaisesti soveltaen.
Jos keräät aineistoksi esimerkiksi sanomalehtiartikkeleita tai julkaistuja valokuvia, tee erillinen dokumentti, johon listaat kerättyjen asioiden viitetiedot eli bibliografiset tiedot (tekijä, julkaisuaika jne.)
Miten tekijänoikeus syntyy?
Tekijänoikeus syntyy, kun tuotos ylittää teoskynnyksen. Käytännössä teoskynnys ylittyy helposti: kunhan tuotos on itsenäinen (eli ei kopio olemassa olevasta teoksesta) ja tarpeeksi omaperäinen niin, ettei toinen henkilö todennäköisesti tekisi täsmälleen samanlaista teosta.
Tekijänoikeussuoja ei edellytä rekisteröintiä tai julkaisemista, eikä teoksen laadulla ja käytetyllä työmäärällä ole merkitystä. Toisin sanoen esimerkiksi pöytälaatikkorunot, lapsen piirustus, koreografia, tietokonepeli tai elokuva voivat saada tekijänoikeudellisen suojan. Tekijänoikeus on voimassa tietyn aikaa, yleisimmin tekijän eläessä sekä 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen. Tekijänoikeuksien lisäksi on olemassa lähioikeuksia, jotka ovat tekijänoikeuksien kaltaiset, mutta suppeammat. Nämä voivat koskea esimerkiksi tavallisia valokuvia, jotka eivät ole ns. taidevalokuvia.
Tutkimusaineistoon ei synny tekijänoikeutta, eli sinulla ei ole tekijänoikeutta keräämääsi raakadataan (esim. haastatteluaineisto). Jos sen sijaan tuotat aineiston pohjalta esimerkiksi tietokannan, tietokannalla voi olla tekijänoikeuden kaltainen oikeudellinen suoja. Opinnäytteen aineistosta ei yleensä muodosteta tietokantaa.
Lähteinä käytettyjä tekijänoikeuden sivustoja, joilta löydät lisää tietoa tekijänoikeuksista ja lähioikeuksista:
- , , ja
Palvelu- ja käyttöehdot
Jos saat käyttöösi valmiin aineiston arkistosta tai esimerkiksi yliopiston julkaisuarkistosta, tai keräät aineistoasi tietokannoista, verkkoalustoilta tai -medioista: tutustu aina ensin aineiston käyttöä sääteleviin ehtoihin.
Verkkoalustojen ja -medioiden palvelu- ja käyttöehdot määrittelevät mitä saat tehdä palvelun sisällöllä. Ehdot sanelevat esimerkiksi sen, saatko tallentaa materiaalia itsellesi, jakaa sitä edelleen tai julkaista siitä kopioita.
Käyttäessäsi valmista arkistomateriaalia, aineiston käyttämiseen, käsittelyyn, säilyttämiseen ja jakeluun liittyvät ehdot ovat kunkin arkistolaitoksen määrittämiä. Aineistoon voi liittyä julkisuus- tai tietosuojalain edellyttämiä käyttö- ja julkaisurajoituksia, joita tutkijan on sitouduttava noudattamaan. Kopioaineistoissa voi puolestaan olla kertakäyttöoikeus, jolloin jäljenteet on palautettava tai hävitettävä käytön jälkeen, eikä niitä voi säästää seuraavassa tutkimuksessa hyödynnettäväksi. Osa asiakirjoista saattaa edellyttää erillisen käyttöoikeuden anomista.
Digitaalisesta julkaisuarkistosta tai tietokannasta saamasi aineisto puolestaan voi olla CC (Creative Commons)-lisensoitu. CC-lisenssi kertoo, kuinka aineistoa saa käyttää, saako sitä muunnella tai jakaa, ja onko aineiston kaupallinen käyttö sallittua. Lisätietoa CC-lisenssien ehdoista löydät palvelusta .
Muut tällä sivulla käytetyt lähteet: DMP Tuuli, Tietoarkiston ohjeet.
Osio liittyy FAIR-periaatteisiin Accessible ja Re-usable.