Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen tiedonhankinta

³§¾±²õä±ô±ô²â²õ±ô³Ü±ð³Ù³Ù±ð±ô´Ç

Taiteiden ja kulttuurin tutkimus

Taiteiden ja kulttuurin tutkimus on oppiaineena monialainen sisältäen: kirjallisuuden, kirjoittamisen, taidehistorian, taidekasvatuksen, museologian ja digitaalisen kulttuurin. Taidetta ja kulttuuria tutkitaan historiallisissa, kulttuurisissa ja teknologisissa yhteyksissään, näin ollen myös tiedonhankinnanssa täytyy tunnistaa omien taiteen ja kulttuurin tutkimuksen tietokantojen lisäksi myös lukuisia lähitieteisiin painottuvia tietoaineistoja. 

Keskeiset julkaisutyypit

Vertaisarvioidut artikkelit ovat tieteellisissä lehdissä julkaistuja artikkeleita, joissa esimerkiksi kerrotaan uusista tutkimustuloksista. Vertaisarvioidut artikkelit ovat kaikkien tieteenalojen arvostama julkaisumuoto.

Tieteellisten artikkeleiden lisäksi tutkimusta julkaistaan tieteellisissä kirjoissa (kokoomateokset ja monografiat) sekä esimerkiksi konferenssipapereissa. Julkaisumuodoilla on eroja: esimerkiksi yksittäistä konferenssia varten laadittu konferenssipaperi ei yleisesti ottaen ole tieteellisesti yhtä arvovaltainen kuin vertaisarviointiprosessin läpikäynyt, tieteellisessä lehdessä julkaistu artikkeli. Kielitieteen tutkimusta julkaistaan sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla, sekä yksin että tutkimusryhmissä.

Kun teet esimerkiksi opinnäytetyötä, tutkimusprosessin tueksi on hyvä laatia tiedonhankintasuunnitelmaOhjeet tiedonhankintasuunnitelman laatimiseksi löydät Kirjastotuutorista.

Hakusanat

Hakuteokset ja asiasanastot

Oman alan käsitteitä voit etsiä hakuteoksista, käsikirjoista ja sanakirjoista (reference book, handbook, encyclopedia). Lisäksi hakuteokset ja käsikirjat tarjoavat käsitteiden määritelmiä, hyödyllistä taustatietoa, sekä usein myös vinkkejä aiheeseen liittyvistä keskeisistä tieteilijöistä, kirjoista ja artikkeleista.

Oman tieteenalan käsitteiden lisäksi tiedonhaussa kannattaa käyttää myös asiasanoja. Niillä voit tehdä asiasanahakuja tietokannoissa tai lisätä ne vapaina hakusanoina hakulauseeseesi. Asiasanat löydät asiasanastoista. Asiasanastoja on yleisiä, tieteenalakohtaisia sekä tietokantakohtaisia.

  • . Taiteen alan hakuteokset: Grove Art Online, the Encyclopedia of Aesthetics, The Oxford Companion to Western Art, ja The Concise Oxford Dictionary of Art Terms.
  • (YSO)

Tietokannat

Keskeiset tietokannat kirjallisuudelle ja taideaineille

Tietokantoihin mennään aina JYKDOKin kautta. Tietokannat löytyvät JYKDOKista tietokannan nimellä etsien. Siirry tietokantaan Tietokannan käyttöliittymä -linkistä.

Voit nähdä kaikki tietokannat, kun klikkaat JYKDOKin yläpalkissa Hakutoiminnot > Selaa tietokantoja > Tieteenala: Taide. Voit valita tieteenalan nimen alta esim. artikkelit tai hakuteokset ja sanakirjat jne.  Näin näet oman alasi keskeiset tutkimustietokannat ja hakuteokset.

  • . Kansainvälinen nykykielten ja kirjallisuuden tietokanta vuodesta 1925 lähtien.
  • . Kirjallisuudentutkimuksen tietokanta. Sisältää tieteellisten tutkimusartikkeleiden lisäksi myös kirjailijoiden biografioita, haastattelu, podcasteja sekä teosten juonikuvauksia. Tietokannasta löytyy myös Merriam-Websterin Encyclopedia of Literature-hakuteos, josta löytyy kirjallisuustieteen käsitteiden määritelmiä.
  • . Aihealueet: moderni ja nykytaide, kuvataiteet, valokuvaus ja muotoilu. Proquestin tietokannassa saat "Choose Databases"-valikon takaa "Subject Area" -kohdasta Arts eli laajempi taiteentutkimuksen tietokantaryhmä. 
  • , laajasti humanististen alojen tutkimusta mm. kirjallisuus, taide, museologia. 
  • . Hieman viiveellä päivittyvä laajasti humanistisia tieteitä sisältävä tietokanta.

Lähitieteinä taiteentutkimusta hyödyttäviä tietokantoja

Taiteentutkimusta tyypillisesti hyödyttäviä lähitieteitä voivat olla viestinnän, opetuksen, markkinoinnin tai yhteiskuntatieteen tietokannat. Tutkimusaiheesi ratkaisee tarpeen käyttää lähitieteen tutkimustietokantoja. Museoiden viestintää ja markkinointia tutkiva voi hyötyä kauppatieteen ja viestinnän tietokannoista ja taidekasvatuksen näkökulmaa tukevia tietokantoja ovat opetuksen ja psykologian tietokannat.

  • (CMMC). Viestintätieteiden tietokanta, jossa mm. someviestintää, mediatutkimusta.
  • . Taloustieteen tietokanta.
  • . Psykologian laaja tietokanta, paljon mm. kasvatuspsykologiaa.
  • . Laaja ja monialainen kasvatus- ja koulutusalan tietokantaopetus- ja kasvatusala
  • . Filosofian tietokanta. Kirja- ja artikkeliviitteitä filosofiasta ja lähitieteistä, mm. etiikasta, estetiikasta, sosiaalifilosofiasta, poliittisesta filosofiasta ja epistemologiasta.
  • Tietokantoihin mennään aina JYKDOKin kautta. Tietokannat löytyvät JYKDOKista tietokannan nimellä etsien. Siirry tietokantaan Tietokannan käyttöliittymä -linkistä.

Tutkimusmetodeja sisältävä tietokanta

  • (SRMO). SAGEn metoditietokannasta löydät apuvälineitä ja aineistoa tutkimusmenetelmäsi määrittelyyn ja esim. kirjallisuuskatsauksen laatimiseen. Tutustu interaktiiviseen Method map -karttaan tai katso videoita menetelmien käytöstä käytännössä.

Avoimen tiedon keskus apunasi

  • Kirjastotuutori on Jyväskylän yliopiston kirjaston tuottama avoin itseopiskeluaineisto
  • Henkilökohtaiseen opinnäytteen tai tutkimuksen tiedonhaun ohjaukseen voit varata ajan  kautta
  • Tiedonhankintaan liittyviin kysymyksiin saat nopean avun kirjaston asiakaspalvelupisteestä Lähde-rakennuksen ylemmästä pohjakerroksesta. Tarkista kirjaston sivuilta.
  • Kysy sähköpostilla jykneuvonta@library.jyu.fi tai . Pyrimme vastaamaan arkivuorokauden sisällä.