Tutkinto-ohjelmasta poikkeavan rakenteen suunnittelu

ł§ľ±˛őä±ô±ô˛â˛ő±ôłÜ±đłŮłŮ±đ±ô´Ç

Opintojen rakenteen idea Sisussa on, että kun opiskelija noudattaa tutkinnolle määriteltyä rakennetta, voi suunnitelmaan tehdä rakenteen mukaisia muutoksia myös opintojen aikana. Näin suunnitelma pysyy ajan tasalla ja opiskelijana tiedät, mitä opintoja sisällytät mihinkin tutkintosi osaan.

Jos sinulla kuitenkin on tavallisuudesta poikkeava tilanne, esimerkiksi aiemmin suoritettuja opintoja tai muita perusteltuja syitä, voit ehdottaa tutkinto-ohjelmasta poikkeavia valintoja opintosuunnitelmaasi ns. vapaan muokkauksen tilassa. Ehdotukselle on aina pyydettävä hyväksyntää HOPS-ohjaajalta. Moniviestimestä löydät video-ohjeet ,  HOPS -ohjaajalta saatujen ˛ő±đ°ěä Sisussa.

Vapaan muokkauksen tilassa tehdään muutoksia vain tutkinto-ohjelmassa pakollisiksi määriteltyjen opintojen osalta. Vapaasti valittavat opintojaksot ja opintokokonaisuudet lisätään suunnitelmaan aina kyseisen otsikon alle, johon ne voidaan liittää valinta-avustimesta, opintojaksojen haun tai sijoita suunnitelmaan -toiminnon avulla mikäli opinnot ovat muistilistallasi tai ne on jo suoritettu.

Opintosuunnitelman muokkaaminen vapaan muokkauksen tilassa

Tehdäksesi tutkinto-ohjelman rakenteesta poikkeavia valintoja suunnitelmaasi, avaa ensin valinta-avustimeen se opintokokonaisuus tai väliotsikko (esim. Yleisopinnot), jonka alla olevia opintoja haluat muokata. Klikkaa kolmea pistettä valinta-avustimen oikeassa reunassa ja valitse Vapaan muokkauksen tila.

Vapaan muokkauksen tila

Vapaan muokkauksen tilassa voit lisätä suunnitelmaan mitä tahansa opintojaksoja tai opintokokonaisuuksia ˛ő±đ°ěä jo suorittamiasi opintoja, tai voit poistaa opintojaksoja tai –kokonaisuuksia valitsemastasi osiosta. Valitsemasi opinnot siirtyvät osaksi kokonaisuutta tai väliotsikon alla olevaa ryhmittelyä. Lisäämiesi opintojen laatikkokuvakkeessa näytetään teksti Ei kuulu tutkinnon rakenteeseen. Samalla kaikki suunnitelmasi ylemmän tason kokonaisuudet ja ryhmittelyt menevät epävalidiin tilaan, ja niihin ilmestyy tieto Sääntöjen vastainen. Samoin koko opintosuunnitelman rakenne on epävalidissa tilassa. Punaisessa varoitusbannerissa lukee Suunnitelma on rakenteen sääntöjen vastainen. Korjaa valintoja. Suunnitelma palautuu validiin tilaan, jos poikkeava rakenne hyväksytään tai jos muokkaat kokonaisuuden jälleen rakenteen mukaiseksi.

Sääntöjen vastainen suunnitelma

Vapaan suunnittelun tilassa ei saa lisättyä kokonaisuuteen sellaista opintojaksoa, joka on pakollisena toisaalla tutkinto-ohjelman rakenteessa.

Jos haluat tehdä samaan koulutukseen (esim. Historian kandidaatti- ja maisterikoulutus) uuden suunnitelman ja säilyttää alkuperäisessä suunnitelmassa tekemäsi poikkevat valinnat ja siirtää ne sellaisenaan uuteen, kopioi alkuperäinen suunnitelma kolmen pisteen takaa valitsemalla Kopioi suunnitelma uudeksi. Uuteen, kopioituun suunnitelmaan periytyvät myös vapaan suunnittelun tilassa tehdyt hakemukset ja niiden päätökset. 

Jos teet samaan koulutukseen kokonaan uuden suunnitelman, vapaan suunnittelun tilassa tehdyt muutokset eivät siirry uuteen suunnitelmaan, mutta kokonaisuuden tiedoissa näytetään, että se ei vastaa hakemaasi poikkeavaa sisältöä. Jos teet uuteen suunnitelmaan samat poikkevat valinnat, muuttuu myös hyväksynnän tila samaksi kuin alkuperäisessä suunnitelmassa (Hyväksyntää haettu/Valinnat hyväksytty/Valinnat hyväksytty ehdollisesti). Muutokset siirtyvät myös muissa kokonaisuuksissa, esim. vapaasti valittavissa opintokokonaisuuksissa, joille suunnittelet poikkeavan rakenteen. 

Suoritettujen opintojen vieminen opintosuunnitelmaan

Jos sinulla on aiemmin muualla tai esimerkiksi avoimessa yliopistossa suoritettuja opintoja, jotka on hyväksytty ja viety rekisteriin Jyväskylän yliopistossa, voi näitä opintoja sijoittaa omaan opintosuunnitelmaansa joko opintosuunnitelman vasemmassa reunassa olevan sinisen Sijoita suunnitelmaan -välilehden tai vapaan muokkauksen tilan kautta. Sijoita suunnitelmaan antaa opiskelijan sijoittaa suorittamiaan opintoja sellaiseen kohtaan suunnitelmassaan, jossa rakennetta ei ole määritelty. Tällainen voi olla esimerkiksi vapaasti valittavat opinnot. Mikäli halutaan korvata jokin tutkintorakenteeseen kuuluva jakso tai kokonaisuus muualla suoritetulla ja hyväksiluetulla opintojaksolla, tulee tämä tehdä vapaan muokkauksen tilan kautta valitsemalla valinta-avustimesta Lisää jo suoritettu opintojakso. Muualla suoritetut opintokokonaisuudet viedään opintorekisteriin opintojaksona, jolloin myös suoritetut kokonaisuudet liitetään lisäämällä jo suoritettu opintojakso. Lue lisää suoritettujen opintojen lisäämisen ohjeesta.

Hyväksynnän hakeminen poikkeavalle rakenteelle

Tutkinto-ohjelman rakenteesta poikkeavalle opintosuunnitelman rakenteelle on aina haettava HOPS-ohjaajan hyväksyntä. Kun olet muokannut kokonaisuuden sellaiseksi, jona haluaisit sen suorittaa, voit tehdä hakemuksen valitsemalla vapaan suunnittelun tilassa valinta-avustimessa Hae poikkeukselle hyväksyntää.

Hyväksynnän hakeminen poikkeavalle rakenteelle

Avautuvassa modaalissa näkyy suunnittelemasi kokonaisuuden poikkeava sisältö. Hakemukselle täytyy antaa perustelut ennen kuin sen voi lähettää hyväksyttäväksi. Valitse lopuksi Lähetä hakemus. Hakemuksestasi lähetetään tieto HOPS-ohjaajallesi. Ohjaajilla on aina pääsy omien ohjattaviensa opintosuunnitelmiin ˛ő±đ°ěä tehtyihin poikkeavan rakenteen hakemuksiin.

Poikkeavan rakenteen hakemus

Kun hakemus on tehty, kyseisen kokonaisuuden tai väliotsikon kohdalla suunnitelmassa näkyy ilmoitus Hyväksyntää haettu. Avaamalla valinta-avustimen kyseisen kokonaisuuden tai otsikon kohdalla ja klikkaamalla ±·Ă¤˛âłŮä näet hakemuksen sisällön.

Mitä osaa suunnitelmasta hakemus koskee?

Hakemus koskee vain juuri sitä opintokokonaisuutta tai väliotsikkoa, johon se on tehty ja sen alla suoraan kiinni olevia opintojaksoja tai ryhmittelyjä (ei alla olevien ryhmittelyjen sisältöjä). Hakemus ei siis valu läpi alemmille tasoille. Alla kuvatussa esimerkissä poikkeavan rakenteen hyväksyntähakemus koskee Matematiikan perusopinnot, vaihtoehto A –opintokokonaisuuden Pakolliset opinnot –ryhmittelyn sisältöä. Jos opiskelija haluaisi ehdottaa poikkeavaa rakennetta koskien myös opintokokonaisuuden Valinnaisia opintoja –väliotsikon alla olevia opintojaksoja, hänen tulisi tehdä tästä erillinen hakemus.

Poikkeava rakenne

Hakemuksen peruminen

Voit perua hakemuksen avaamalla valinta-avustimen kautta hakemuksen tiedot valitsemalla ±·Ă¤˛âłŮä ja avautuvassa modaalissa Peru hakemus. Vaihtoehtoisesti voit perua hakemuksen myös Omat tiedot -osiossa Hakemukset ja päätökset -välilehdellä klikkaamalla ensin hakemuksen auki ja sen jälkeen Peru hakemus. Hakemus häviää lopullisesti, eli sitä ei voi palauttaa. Jos myöhemmin haluat tehdä saman sisältöisen poikkeavan rakenteen hakemuksen, joudut aloittamaan prosessin alusta. Jos perut hakemuksen, täytyy sinun palauttaa kokonaisuuteen tekemäsi muutokset ennen kuin suunnitelma on jälleen rakenteen mukainen ja suunnitelman Sääntöjen vastainen –ilmoitus poistuu.

Hakemuksen hyväksyntä

Kun HOPS-ohaaja on käsitellyt hakemuksesi ja hakemuksesta on tehty päätös, saat päätöksestä viestin Sisun etusivulle ˛ő±đ°ěä omalle viestiseinällesi. Viestissä olevasta linkistä pääset tarkastelemaan suunnitelmaasi. Viestit myös säilyvät Opintojen rakenteessa kunkin opintosuunnitelman ohjaustiedoissa. Opintosuunnitelmassasi näet hakemukseen liittyvän rakenteen kohdalla hyväksynnän statuksen, joka voi olla Valinnat hyväksytty, Valinnat hyväksytty ehdollisesti tai Sääntöjen vastainen, mikäli ehdottamaasi rakennetta ei ole hyväksytty. Voit avata hakemuksesi ˛ő±đ°ěä siihen liittyvän arvioinnin perusteluineen valinta-avustimen ±·Ă¤˛âłŮä-painikkeen kautta.

Hyväksynnästä luopuminen

Voit halutessasi luopua hakemastasi poikkeuksellisen rakenteen hyväksynnästä. Avaa opintokokonaisuus tai väliotsikon alla oleva ryhmittely, joka on tilassa Valinnat hyväksytty/Valinnat hyväksytty ehdollisesti. Avaa hakemuksen tiedot ±·Ă¤˛âłŮä-painikkeesta. Näet kokonaisuuden hyväksytyn sisällön ja hyväksynnän tiedot. Voit luopua hyväksynnästä kaksivaiheisella varmistuksella valitsemalla Luovu hyväksynnästä

Vaihtoehtoisesti voit avata hakemuksen Omat tiedot -osiossa välilehdellä Hakemukset ja päätökset ja klikata hakemuksella Luovu hyväksynnästä.

Hakemuksesi häviää lopullisesti eikä sitä voi enää palauttaa. Jos haluat myöhemmin suunnitelmaasi hyväksytyn poikkeavan sisällön uudestaan hyväksytyksi, täytyy sinun tehdä hakemus uudelleen.