Opintojen suunnittelu ja HOPS
³§¾±²õä±ô±ô²â²õ±ô³Ü±ð³Ù³Ù±ð±ô´Ç
Mikä on HOPS?
HOPS tarkoittaa henkilökohtaista opintosuunnitelmaa, joka Jyväskylän yliopistossa tehdään Sisu-opintotietojärjestelmään. HOPSin avulla suunnittelet, mitä opintoja suoritat, milloin ja missä järjestyksessä. HOPSista näet myös, mitä opintoja olet jo suorittanut.
Sisun HOPSin kautta
Opintosuunnitelmasi pohjarakenteessa ovat kaikki tutkinto-ohjelmasi pakolliset opinnot. Näiden lisäksi valitset ja lisäät suunnitelmaasi valinnaisia opintoja oman kiinnostuksesi ja uratavoitteidesi mukaan. Valinnaisten opintojen laajuus vaihtelee tutkinto-ohjelmittain.
Milloin HOPS tehdään?
Laadit ensimmäisen HOPSin heti opintojen alkaessa hops-ohjaajan, ryhmäohjaajan tai opintoneuvojan tuella. Jyväskylän yliopiston tutkintosäännön mukaan perustutkinto-opiskelijalla on oikeus HOPS-ohjaukseen.
Ensimmäisenä lukuvuonna tekemäsi opintosuunnitelma ei ole lopullinen, vaan sitä muokataan tarvittaessa koko opintojen ajan, esimerkiksi aina uuden lukuvuoden alkaessa tai opetussuunnitelmien vaihtuessa. Suunnitelmasi esimerkiksi valinnaisten opintojen osalta voi muuttua, kun tietosi mahdollisuuksista ja omista kiinnostuksen kohteista tarkentuvat.
Lisäohjeita HOPSin laatimiseen
Tarkista alla olevasta valikosta onko tutkinto-ohjelmassa lisäohjeita HOPSin laatimiseen tai opintojen aikatauluttamiseen.
³¢¾±²õä´Ç³óÂá±ð±ð³Ù
Valitse opintojasi koskeva ohje
Kauppakorkeakoulu
HOPS kauppakorkeakoulussa
Uudet kandidaatin opinnoista opintonsa aloittavat opiskelijat aloittavat opintosuunnitelman laatimisen orientaatioviikon aikana ja jatkavat hopsin täydentämistä ensimmäisen opiskeluvuoden aikana ja päivittävät opintosuunnitelmaa opintojen edistyessä. Ensimmäisessä HOPS-versiossa pääpaino on kandidaatin tutkinnon sisällöllä ja opintojen aikataulutuksella. Tässä yhteydessä selvitetään mahdollisten aikaisempien opintojen hyväksilukumahdollisuudet.
Suomenkielisissä maisteriohjelmissa aloittavat opiskelijat tekevät opintosuunnitelman opintojen alkuvaiheessa. Orientaatioviikolla on ohjauskerta Sisu-neuvontana, jolloin suunnitelman tekemisen saa hyvin alkuun.
Kansainvälisissä maisteriohjelmissa aloittavat opiskelijat tekevät opintosuunnitelman ensimmäisen opiskelukuukauden aikana ohjelman opinto-ohjaajien avustuksella. Opintosuunnitelman tekeminen alkaa ohjelmakohtaisessa orientaatiossa. Ohjelmien opinto-ohjaajat tarkastavat ja hyväksyvät opintosuunnitelmat.
Apua HOPSien tekoon saa koulutussuunnittelijoilta. Koulutussuunnittelijat neuvovat myös opintonsa keskeyttäneitä opiskelijoita. Opiskelija voi halutessaan ottaa yhteyttä koulutussuunnittelijaan, jos haluaa hyväksyttää opintosuunnitelmansa myös muulloin opintojensa aikana.
Opintosuunnitelmien tarkastaminen ja hyväksyminen
Kauppatieteissä kandidaattivaiheen opintosuunnitelmat tarkastetaan ja hyväksytään aikaisintaan toisen opiskeluvuoden alussa, kun opintosuunnat on haettu ja vahvistettu. Sama aikataulu pätee myös taloustieteen opiskelijoihin. Halutessaan opiskelija voi tarkistuttaa koulutussuunnittelijalla oman opintosuunnitelmansa koko ensimmäisen vuoden aikana.
Maisterivaiheen HOPS tarkastetaan ja hyväksytään pyydettynä ennen maisterivaiheen opintojen alkua tai opintojen alkaessa. Yhteydenotot koulutussuunnittelijoihin.
HOPS ja ohjaus kauppakorkeakoulussa
Opinto-ohjauksesta ja henkilökohtaisten opintosuunnitelmien laatimisesta (HOPS) tiedotetaan opintonsa aloittaville opiskelijoille aloittavien uusien opiskelijoiden Moodle-alueella. Ne opiskelijat, jotka suorittavat kandidaatin tutkintonsa aiemman opetussuunnitelmakauden 2020-2024 mukaisesti, laativat oman henkilökohtaisen opintosuunnitelman ja hyväksyttävät sen koulutussuunnittelijoilla, jonka jälkeen saavat suoritusmerkinnän JSBY6610 Opintojen suunnittelu –opintojaksosta (1 op).
Kauppakorkeakoulun koulutussuunnittelijoilla ja englanninkielisien maisteriohjelmien opinto-ohjaajilla on automaattisesti oikeus tarkastella opintosuunnitelmia ja jättää niihin kommentteja. Opinto-ohjaajat eivät voi tehdä muutoksia opintosuunnitelmiin. Opintohallinnossa seurataan yleisellä tasolla opintojen etenemistä opintosuunnitelmien avulla.
Opintoneuvontaa ryhmäohjauksina on tarjolla orientaatioviikolla sekä ensimmäisen periodin aikana. Yksilöllistä opintoneuvontaa annetaan tarpeen mukaan opiskelijoiden yhteydenoton perusteella.
Kandidaattivaiheen opintosuunnitelma
Ohjausta opintosuunnitelmien tekoon antavat koulutussuunnittelijat. Ensimmäisen opintovuoden aikana järjestetään oppiaineiden esittelytilaisuus opintosuuntavalinnan tueksi. ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âössä ainejärjestön kanssa kansainvälisten asioiden suunnittelija järjestää omat tiedotustilaisuudet vaihto-opiskelusta lokakuussa ja tammi-helmikuussa.
Maisterivaiheen opintosuunnitelma
Maisterivaiheen opintosuunnitelma tehdään kandidaattivaiheen opintojen loppupuolella ja tarkastetaan ennen maisteriopintojen alkua. Jos opintosuunnitelmaa ei ole tehty ennen maisteriopintojen alkua, opintosuunnitelma tehdään maisterivaiheen opintojen alkuvaiheessa.
Kandidaattiohjelmien ohjeelliset ajoitussuunnitelmat
OPS 2024-2028
- Ajoitussuunnitelma taloustiede OPS 2024-2028
- Ajoitussuunnitelma johtaminen OPS 2024-2028
- Ajoitussuunnitelma laskentatoimi OPS 2024-2028
- Ajoitussuunnitelma markkinointi OPS 2024-2028
- Ajoitussuunnitelma viestinnän johtaminen OPS 2024-2028
OPS 2020-2024
HYTK - Kieli- ja viestintätieteiden laitos
Kieli- ja viestintätieteiden laitoksen opiskelijat aloittavat oman henkilökohtaisen opintosuunnitelmansa (HOPS) laatimisen Sisussa ensimmäisen opiskeluvuoden syksynä. Opintosuunnitelmaa päivitetään ja tarkennetaan säännöllisesti koko opintojen keston ajan. Opintosuunnitelman tekemiseen ja päivittämiseen saat apua koulutussuunnittelijaltasi.
Voit hakeutua henkilökohtaiseen ohjaukseen omaopettajan tai koulutussuunnittelijan luo aina, kun koet sitä tarvitsevasi. Omaopettajasi tai koulutussuunnittelijasi nimen voit tarkistaa Opintojen ohjaus -sivulta.
Faculty of Humanities and Social Sciences
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Psykologia
HOPS -ohjaus Psykologian laitoksella
HOPS-ohjausta annetaan laitoksella opiskeluaikana pääsääntöisesti kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe on opintojen alussa ja toinen kandidaatin tutkielman tekovaiheessa.
- Psykologian kandidaatin (PsK) tutkinnon laajuus on 180 op ja se on mahdollista suorittaa päätoimisesti opiskellen kolmessa lukuvuodessa.
- Psykologian maisterin (PsM) tutkinnon laajuus on 150 op ja sen suositeltu suoritusaika on kaksi ja puoli lukuvuotta.
- Filosofian maisterin (FM) tutkinnon laajuus on 120 op ja se on mahdollista suorittaa päätoimisesti opiskellen kahdessa lukuvuodessa.
Hyödynnä HOPSin laatimisessa alla olevia aikataulumalleja:
Psykologian kandidaatin tutkinto
Psykologian maisterin tutkinto
Psykologian maisterin tutkinto (maisteriopinnoista aloittavat)
PSYY101
PSYY101-opintojakso tehdään ensimmäisen vuoden syksyllä. Opintojaksolla orientoidutaan omaopettajan, tutoreiden ja vertaisten kanssa yliopisto-opiskeluun ja tehdään alustava henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS).
PSYY202
PSYY202-opintojakso tehdään kolmannen vuoden aikana. Ohjauksessa käydään läpi kandidaatin tutkintoon sisällytettävät opinnot ja suunnitellaan maisteriopintojen aikataulua. Ohjaukset tapahtuvat omaopettajaryhmätapaamisissa. Ohjeet ilmoittautumisesta Sisussa.
Opintoasioissa voit ottaa yhteyttä kautta (valitse tiedekunnaksi KPTK Opintojen suunnittelu ja ohjaus (kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta) ja koulutukseksi psykologia).
Bio- ja ympäristötiede
Bio- ja ympäristötieteiden laitoksella on perinteisesti panostettu yhteishenkeen, mutkattomaan vuorovaikutukseen opiskelijoiden ja opettajien kesken sekä yksilölliseen opinto-ohjaukseen.
Orientaatio viikon aikana sinulle nimetään opiskelija-tutor ja henkilökohtainen opinto-ohjaaja (HOPS-ohjaaja). Tutorin tehtävänä on perehdyttää sinut opiskelija opiskelijaelämään, tutustuttaa muihin opiskelijoihin ja yliopistossa liikkumiseen. HOPS-ohjaaja kuuluu laitoksen opetushenkilöstöön ja hänen tehtävänään on toimia ensimmäisenä kontaktihenkilönä opintojesi suunnittelussa, sekä auttaa ja neuvoa henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) tekemisessä.
Kandidaattiopinnot aloittaville järjestetään orientaatioviikolla Lentävä Lähtö -tapahtuma Konneveden tutkimusasemalla. Tapahtuman tarkoituksena on tutustua toisiin opiskelijoihin ja laitoksen opintoihin sekä aloittaa HOPSin tekeminen. Tapahtuma on kaksipäiväinen, joten asemalla yövytään.
Seuraavina viikkoina järjestetään infotilaisuuksia, ryhmäohjausta sekä yksilöohjausta HOPS-ohjaajan kanssa. Tavoitteena on, että kaikilla uusilla opiskelijoilla on ensimmäinen versio HOPS:sta tehty kahden viikon sisällä ja ohjaajan hyväksymänä jouluun mennessä. Tarvittaessa HOPS:aa voi muuttaa opintojen aikana ja se onkin enemmän työkalu opintojen suunnittelussa kuin velvoittava suunnitelma. Toki tutkintoa varten opinnot pitää olla suoritettu yleisen opetussuunnitelman mukaisesti.
Tärkeimmät asiat, jotka sinun pitää päättää HOPSasi tehdessä ovat: 1. Oma suuntautuminen koulutusohjelman oman alan opinnoissa, 2. muiden vapaasti valittavien opintojen sisältö ja 3. kansainvälistymissuunnitelman sisällyttäminen tutkintoon.
1. Suuntautuminen oman alan opinnoissa. Biologian kandidaattiohjelmassa sinun pitää valita, suuntaudutko ekologiaan ja evoluutiobiologiaan vai solu- ja molekyylibiologiaan. Tämä vaikuttaa kandidaattiopintojen ajoitukseen jo ensimmäisenä vuonna ja maisteriohjelman valintaan myöhemmin. Luonnonvarat ja ympäristö -kandidaattiohjelmassa on kaksi kokonaisuutta (lajintuntemus ja luontoinventointi sekä luonnonvarojen ja ympäristön tutkimusmenetelmät), joista sinun tulee valita toinen. Tämä valinta ei kuitenkaan rajoita maisteriohjelman valintaa vaan kaikki Luonnonvarat ja ympäristö kandidaattiohjelmassa tutkinnon suorittaneet voivat valita joko akvaattisten tieteiden tai ympäristötieteen maisteriohjelman.
2. Vapaasti valittavat opinnot. Kandidaattiohjelmissa on jätetty 60 op vapaasti valittaviksi opinnoiksi (poikkeuksena nanotieteiden opintosuunta, jossa vapaasti valittavia opintoja on vain 26 op). Lisäksi maisteriohjelmissa on vapaasti valittavia opintoja 35 op. Sinulla on mahdollisuus räätälöidä tutkinnostasi sellainen, joka parhaiten tukee työllistymistäsi ja mielenkiintonsi kohteita. Ainoana rajoituksena on, että kandidaattiohjelmien vapaasti valittavissa opinnoissa pitää olla yksi vähintään 25 op:n kokonaisuus laitoksen ulkopuolelta (esimerkiksi yhdet perusopinnot). Halutessasi voit valita kandidaattiohjelman vapaavalinnaisiin yhden aineopintokokonaisuuden sellaiselta alalta, josta olet jo suorittanut perusopinnot, tai sitten yhden uuden perusopintokokonaisuuden.
3. °²¹²Ô²õ²¹¾±²Ô±¹Ã¤±ô¾±²õ³Ù²â³¾¾±²Ô±ð²Ô. Lähes kaikki bio- ja ympäristötieteiden asiantuntijat toimivat tehtävissä, jotka vaativat kansainvälisiä osaamista. Esimerkiksi suuri osa yrityksistä hankkii tai myy tuotteita kansainvälisiltä markkinoilta tai sitten yritys on osa kansainvälistä ketjua. Ympäristöongelmat ovat kansainvälisiä, ja siksi kansainvälinen verkostoituminen on tärkeää. Tutkijat työskentelevät työuransa aikana usein pitkiäkin aikoja ulkomailla. Tätä varten on erittäin suositeltavaa hankkia kansainvälistä oman erikoisalan kokemusta jo opintojen aikana.
Opinto-ohjaukseen kuuluu myös laitoksen tutkimukseen tutustuminen (laitoksen tiedepäivä ja Tutkijoiden yö syyskuussa, laitoksen seminaariviikoille osallistuminen (syyslukukaudella marraskuussa ja kevätlukaukaudella huhti-toukokuussa). Työelämään tutustuminen aloitetaan ensimmäisenä lukuvuotena haastattelemalla alan asiantuntijaa/ammattilaista ja esittämällä haastattelun tulokset muille opiskelijoille. Näistä kaikista saat lisäinfoa HOPS-ohjaustapaamisissa. Kanditason HOPS-ohjauskurssista (BENY2002 Kandivaiheen HOPS ja työelämä, 2 op) saat suoritusmerkinnän ensimmäisen vuoden keväällä, kun olet ollut läsnä sovituissa tapaamisissa, esittänyt työelämähaastattelun tulokset, tehnyt portfolioon kuuluvat tehtävät ja keskustellut suunnitelmistasi HOPS-ohjaajan kanssa. Sisu-järjestelmässä olevan suunnitelmasi tulee myös vastata opetussuunnitelman rakennetta ja mahdolliset muutokset on hyväksytty. Opinto-ohjaus jatkuu kuitenkin tämänkin jälkeen. Kalenteriisi on merkitty ensimmäiselle keväälle HOPS-kurssin tapaamisia ja voit aina halutessasi ottaa yhteyttä ja mennä juttelemaan HOPS-ohjaajasi kanssa. Jos oma HOPS-ohjaajasi ei osaa auttaa, niin laitoksen koulutusohjelmiin on nimetty opintoneuvojat, jotka tietävät enemmän oman ohjelmansa asioista. Neuvoja kaipaavan kannattaa ottaa yhteyttä myös laitoksen koulutussuunnittelijaan Tiina Hakaseen. Tutkinto-ohjelman vastuuhenkilöt toimivat apunasi tutkintorakennetta ja kurssien korvaavuuksia koskevissa suuremmissa asioissa.
Saat ohjausta myös maisterivaiheen HOPS:an tekemiseen. Kun jatkat laitoksen sisällä maisteriohjelmiin, maisterivaiheen HOPS-kurssi on ajoitettu sen ensimmäisen vuoden syksylle, mutta suunnitelmista kannattaa käydä keskustelemassa maisteriohjelman opintoneuvojan kanssa jo kandidaattiopintojen loppuvaiheessa. Samalla ole yhteydessä koulutussuunnittelijaan, jotta tiedot valitsemastasi tutkinto-ohjelmasta ovat oikein opintosuoritusrekisterissä. Opintosuunnitelmaa voi myös luonnostella Sisu-järjestelmässä jo ennen varsinaisen kurssin alkua. Suoraan maisteriohjelmissa aloittavat tekevät HOPS:n heti opintojen alussa oman maisteriohjelmansa opintoneuvojan ohjauksessa ja yhteydenotto kannattaa tehdä jo valinnan varmistumisen jälkeen ennen ensimmäisten kurssien alkua.
Ohjeellinen aikataulutus kandidaattivaiheen opintoihin
Opintojen ajoitus: biologian kandidaattiohjelma (OPS 2020-2024)
Ensimmäisen lukuvuoden syksy | |
Ekologia ja evoluutiobiologia | Solu ja molekyylibiologia |
|
|
*) Suosittelemme propedeuttista kurssi opiskelijoille, jotka ovat lukiossa opiskelleet lyhyen matematiikan. Calculus-kurssia suosittelemme pitkän matematiikan opiskelleille. **) HYVY001 on suoritettavissa 1.10-31.5. välisenä aikana kokonaan verkkokurssina tai osallistumalla vapaaehtoisille luennoille. |
|
Ensimmäisen lukuvuoden kevät | |
|
|
*) BENA2032 kesäkuussa 2024 **) HYVY001 on suoritettavissa 1.10-31.5. välisenä aikana kokonaan verkkokurssina tai osallistumalla vapaaehtoisille luennoille. |
|
Toisen lukuvuoden syksy | |
Ekologia ja evoluutiobiologia | Solu- ja molekyylibiologia |
|
|
Toisen lukuvuoden kevät | |
Ekologia ja evoluutiobiologia | Solu- ja molekyylibiologia |
|
|
Kolmannen lukuvuoden syksy | |
Ekologia ja evoluutiobiologia | Solu- ja molekyylibiologia |
|
|
Kolmas kevät | |
|
|
Opintojen ajoitus: Biologian kandidaatti, nanotieteiden opintosuunta (OPS2020-2024)
Ensimmäinen lukuvuosi | |
Syyslukukausi | °±ð±¹Ã¤³Ù±ô³Ü°ì³Ü°ì²¹³Ü²õ¾± |
|
|
*) HYVY001 on suoritettavissa 1.10-31.5. välisenä aikana kokonaan verkkokurssina tai osallistumalla vapaaehtoisille luennoille. |
|
Toinen lukuvuosi | |
Syyslukukausi | °±ð±¹Ã¤³Ù±ô³Ü°ì³Ü°ì²¹³Ü²õ¾± |
|
|
Kolmas lukuvuosi | |
Syyslukukausi | Kevät lukukausi |
|
|
Opintojen ajoitus: Luonnonvarat ja ympäristö (OPS2020-2024)
Ensimmäinen lukuvuosi | |
Syyslukukausi | °±ð±¹Ã¤³Ù±ô³Ü°ì³Ü°ì²¹³Ü²õ¾± |
|
|
*) Alkaa toukokuussa ja jatkuu elokuussa. Luonnonvarojen ja ympäristön tutkimusmenetelmien (BENA4034 ja BENA4035) sijasta voit suorittaa opintojaksot BENA2032 Eliöiden maastoinventointi (kesäkuu) ja BENA2033 Johdatus luontotyyppeihin ja sieniin (elo-syyskuu). **) HYVY001 on suoritettavissa 1.10-31.5. välisenä aikana kokonaan verkkokurssina tai osallistumalla vapaaehtoisille luennoille. |
|
Toinen lukuvuosi | |
Syyslukukausi | °±ð±¹Ã¤³Ù±ô³Ü°ì³Ü°ì²¹³Ü²õ¾± |
|
|
Luonnonvarojen ja ympäristön tutkimusmenetelmien (BENA4034 ja BENA4035) sijasta voit suorittaa opintojaksot BENA2032 Eliöiden maastoinventointi (kesäkuu) ja BENA2033 Johdatus luontotyyppeihin ja sieniin (elo-syyskuu). | |
Kolmas lukuvuosi | |
Syyslukukausi | Kevät lukukausi |
|
|
Neljännen vuoden opinnot (Maisteriohjelman ensimmäisen vuosi).
Neljäntenä opintovuonna on aloitat maisteriohjelman opinnot. Nämä aloitetaan pakollisilla opinnoilla ja syksyllä aloitettavalla Maisteriseminaari 1 ja projektin hallinta (BENS4039) -kurssilla. Tämän kurssin aikana valitset Pro Gradu -tutkielman aihepiirin ja teet jo neljännen vuoden keväällä suunnitelman tutkimuksen tieteellisestä kysymyksenasettelusta ja koejärjestelyistä. Tutkielman suunnittelun yhteydessä suositellaan tutkielmaan liittyvän kirjatentin (CMBS5036, WETS5036 tai ENVS5036) tai sitä korvaavan suorituksen (oppimispäiväkirja tai joissain tapauksissa lukupiiri) tekemistä. Tämä auttaa itse tutkielman tieteellisen taustan hahmottamisessa. Jo neljäntenä vuonna kannattaa suorittaa myös valinnaisia maisteriohjelman opintoja, koska suuri osa valinnaisista kursseista järjestetään vain joka toinen vuosi. Samoin on tärkeää aloitat maisterin tutkintoon sisällytettävien vapaasti valittavien kurssien suorittamisen, sillä usein etenkään laitoksen ulkopuolisia perus- tai aineopintokokonaisuuksia ei ole mahdollista suorittaa yhdessä lukuvuodessa. Neljännen opintovuoden kesällä suoritat työharjoittelun, jos et ole aikaisemmin suorittanut, ja maastotöitä vaativien Pro Gradu -tutkielmien aineistojen keruu.
Pro gradu –tutkielman ja siihen liittyvien kurssien hahmottaminen on tärkeä osa maisterivaiheen opintoja. Kuvassa esitetään eri aikatauluvaihtoehtoja.
Kuva 1. Pro Gradu -tutkielman suunnittelu- ja toteuttamisaikataulu. S1 Master´s seminar I ja S2 Master´s seminar 2, esitelmät seminaariviikolla (marraskuun loppu tai huhtikuun loppu).
Viidennen vuoden opinnot (Maisteriohjelman toinen vuosi)
Viidentenä opintovuonna teet Pro Gradu -tutkielma loppuun. Tutkielman kirjoittamistasi tukee viidennen vuoden keväällä järjestettävä Tieteellinen kirjoittaminen (BENS5035) -kurssi. Jos Pro Gradun ajoitus vastaa kuvan 1 vaihtoehtoa 1 tai 2, Tieteellinen kirjoittaminen kurssi suositellaan neljännen vuoden keväälle. Kokonaisuudessaan Pro Gradu -tutkielman laajuus on 30 opintopistettä, joka vastaa 5 kk täysipäiväistä työskentelyä. On suositeltavaa, että rauhoitat vähintään kuukauden tästä täysipäiväiselle, itsenäiselle kirjoitustyölle. Esittelet Pro Gradu -työnsi tulokset maisteriseminaarissa, joka järjestetään syksyllä ja keväällä. Muilta osin viidentenä opintovuonna suoritat oman maisteriohjelman valinnaisia opintoja ja vapaasti valittavia opintoja.
Kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede
Tutkintojen rakenne
- Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon (KK) laajuus on 180 op ja se on mahdollista suorittaa päätoimisesti opiskellen kolmessa lukuvuodessa.
- Kasvatustieteen maisterin tutkinnon (KM) laajuus on 120 op ja se on mahdollista suorittaa päätoimisesti opiskellen kahdessa lukuvuodessa.
- Kandidaatin koulutuksessavalitaan pääaineeksi joko kasvatustiede tai aikuiskasvatustiede. Pääaineen valinta tehdään aineopintovaiheessa. Pääaineen voi halutessaan vaihtaa maisteriopintojen (syventävien opintojen) alussa.
Pääaineen valinta
Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen koulutuksessa opiskelijat valitsevat aineopintovaiheessa pääaineeksi joko kasvatustieteen tai aikuiskasvatustieteen.
Kasvatustieteen peruskysymyksenä on, miten ihmisen kasvua, kehitystä ja oppimista voitaisiin ohjata ja tukea. Tällöin pohditaan, mikä on kasvatuksen ja siihen sisältyvän koulutuksen ja opetuksen suhde edellä mainittuihin ilmiöihin.
´¡¾±°ì³Ü¾±²õ°ì²¹²õ±¹²¹³Ù³Ü²õ³Ù¾±±ð³Ù±ð±ð²õ²õä korostuvat aikuisten kasvuun, kehitykseen, oppimiseen ja identiteetin rakentamiseen sekä niiden tukemiseen liittyvät sisällöt niin yksilöllisellä, yhteisöllisellä kuin yhteiskunnallisellakin tasolla. Tarkastelun keskiössä ovat aikuisten elämänalueet kuten työ, koulutus ja yhteiskunnallisilla foorumeilla tapahtuva aktiivinen kansalaistoiminta.
Opiskelijalla on oikeus vaihtaa pääainettaan aloittaessaan maisteritutkinnon. Kandidaatin tutkinnon pääaineenaan kasvatustiede suorittanut voi aloittaessaan maisteritutkinnon vaihtaa pääaineekseen aikuiskasvatustieteen tai päinvastoin. Tämä mahdollistuu kaksiportaisen tutkintojärjestelmän kautta (A794/04).
HOPS
Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman muodostaa opiskelusi kulmakiven. Hops on dokumentoitu suunnitelma siitä, mitä opintoja suoritat: miten, milloin ja missä järjestyksessä. Hops-keskustelujen tarkoituksena on ohjata sinut kriittisesti tarkastelemaan opiskelusi lähtökohtia, tavoitteita ja ammatillisia päämääriä. Hopsin avulla pyritään siten tukemaan tietoista sekä itseohjautuvaa akateemisen identiteetin ja kasvatustieteellisen asiantuntijuuden rakentamista. Hops on sinun itsesi tekemä suunnitelma omista opinnoistasi.
Painotukset vaihtelevat opintojen eri vaiheessa siten, että alussa huomiota kiinnitetään akateemiseen identiteettiin ja myöhemmin ammatilliseen osaamiseen ja asiantuntijuuteen. Keskeisenä osana hops-työskentelyä ovat hops-ohjaajat. Ryhmäohjauksen tarkoituksena on, että samassa opintojen vaiheessa olevat opiskelijat voivat yhteisesti keskustella ja pohtia opiskelun ongelmakohtia. Ensimmäisenä lukuvuotena käyt hops-ohjaajasi kanssa läpi mm. seuraavia asioita: itseäsi oppijana ja yliopisto-opiskelijana, opiskelusi lähtökohtia ja tavoitteita sekä sitä, miten näihin tavoitteisiin pääset. Hops-ohjauksessa pyritään kannustamaan itseohjautuvaan opintojen suunnitteluun ja arviointiin; yliopisto-opiskeluissa sinä itse vastaat opintojesi rakentumisesta.
Ensimmäisen lukuvuotena sitoutumistasi yliopisto-opiskeluun ja -elämään pyritään helpottamaan myös järjestämällä KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun –jakso. Jokainen aloittava opiskelija saa hops-ohjaajan lisäksi myös opiskelijatutorin. Tutoroinnin tarkoituksena on tutustuttaa sinut yliopistoon opiskeluympäristönä. Tutorisi kertoo sinulle myös opiskelijoiden ainejärjestö toiminnasta. Siirtyessäsi maisteriopintoihin teet maisteri-HOPSin (sisältyy opintojaksoon KAIO004 Työelämään II) ja käyt sen pohjalta keskustelun hops-ohjaajasi kanssa.
Hops-ohjaus pähkinänkuoressa
KK-opintojen alku (1. lukuvuosi)
- opiskelija osallistuu oppiaineen ja tiedekunnan infoihin
- aloittavalle opiskelijalle osoitetaan hops-ohjaaja ja tutor
- opiskelija laatii Sisussa hopsin
- opiskelijoiden ja ohjaajan hops-keskustelut
- hops-ryhmän kokoontumiset
- tarvittaessa keskustelut koulutussuunnittelijan kanssa
KK-opintojen keski- ja loppuvaihe
- päivitä hopsia koko opintojen ajan
- hops-ryhmä kokoontuu tarvittaessa
- opiskelija ja hops-ohjaaja keskustelevat opinnoista
- tarvittaessa keskustelut koulutussuunnittelijan kanssa
KM-opinnot
- opiskelija laatii maisteri-hopsin KAIO004 Työelämään II -kurssin yhteydessä
- tarvittaessa opiskelijalle osoitetaan hops-ohjaaja
- opiskelijan ja ohjaajan väliset hops-keskustelut
- hops-ryhmän kokoontumiset tarvittaessa
- tarvittaessa keskustelut koulutussuunnittelijan kanssa
Katso tästä myös opintojen tarkistuslista (koonnut Piia Sipari).
Fysiikka
Fysiikan laitos on laatinut opintojen ajoittamisesta ohjeellisia malleja, jotka auttavat opiskelijaa opintojen suunnittelussa. Fysiikan kandidaattiopintojen rinnalla aloitetaan matematiikan perusopinnot ensimmäisen vuoden syksyllä. Ajoitusohjetta noudattamalla minimoit kurssien päällekkäisyydet. Kursseja valitessa on aina huomioitava esitietoina vaaditut opinnot.
Ajoituksen yksityiskohdista keskustellaan HOPS-ohjauksessa.
LuK-opintojen ajoitusohjeet 2024-2028
LuK-opintojen ajoitusohjeet 2020-2024 (huomioi ²õ¾±¾±°ù³Ù²â³¾Ã¤²õää²Ô²Ôö³Ù)
- Fysiikan kandidaattiohjelma, fysiikan opintosuunta
- Fysiikan kandidaattiohjelma, aineenopettajan opintosuunta
- Fysiikan kandidaattiohjelma, nanotieteiden opintosuunta
Kaikki perus- ja aineopintotasoiset fysiikan opintojaksot järjestetään joka lukuvuosi.
FM-opintojen ajoitussuunnitelmat
Maisteriopinnot aloitetaan henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatimisella. Maisteriopintojen opinnot riippuvat opintosuunnasta. OPS-kauden 2020-2024 opintosuunnista voi valmistua 31.7.2030 asti. Lisäksi maisterivaiheen opintoja voi hakeutua suorittamaan kansainvälisissä maisteriohjelmissa Master's Degree Programme in Physics, Master's Degree Programme in Nanoscience tai Master's Degree programme in High-Performance Computing.
Ensimmäiset maisterivaiheen kurssit, jotka ovat opintosuuntiensa pakollisia kursseja, järjestetään joka syksy:
- FYSS3301 Fundamentals of nuclear physics (5 op)
- FYSS3302 Applied nuclear physics (4 op)
- FYSS4301 Particle physics, part A (5 op)
- FYSS4302 Particle physics, part B (4 op)
- FYSS5301 Condensed matter physics, part A (4 op)
- FYSS5302 Condensed matter physics, part B (4 op)
- FYSS6301 Electronics, part A, 4 op
- FYSS6302 Electronics, part B, 4 op
- FYSS6310 Measuring techniques and systems, 5 op
- NANS1001 Fundamentals in nanoscience, 6 op
Kevätlukukaudella järjestetään:
- FYSS7531 Quantum mechanics 2, part A, 6 op
- FYSS7532 Quantum mechanics 2, part B, 6 op
- NANS1004 Computational nanosciences, 2 op
- NANS1006 Practical course in nanoscience, molecular interactions, 6 op
Maisterivaiheen alkuvaiheessa suoritetaan verkkokurssi URAM003 Näkökulmia työelämään ja työllistymiseen (1 op). FYSS9489 Graduseminaari (3 op) on tarkoitus aloittaa heti gradun aiheen valinnan yhteydessä, tyypillisesti 5. opiskeluvuoden alkaessa. Nanotieteiden maisteriohjelmassa NANS1002 ja NANS2002 Seminar in nanoscience kestää kaksi kokonaista lukuvuotta (4.-5. vuosi, yhteensä 5 op).
Iso osa valinnaisista syventävistä kursseista järjestetään vain joka toinen lukuvuosi. Opetussuunnitelmakauden 2020-2024 kurssitarjontaan voi tutustua oheisen kurssikartan avulla.
Yhteiskuntatieteet ja filosofia
Yhteiskuntatieteissä ja filosofiassa henkilökohtaista opintosuunnitelmaa (hops) työstetään ja päivitetään koko opintopolun ajan.
Opintojen malliajoitukset:
Kandidaattivaiheen opintojen ohjeellinen malliajoitus
Maisterivaiheen opintojen ohjeellinen malliajoitus
Opetusohjelma lukuvuodelle 2024-2025:
Vanhat opetusohjelmat:
Sosiaalityö, Jyväskylä ja Kokkola
Sosiaalityö, Jyväskylän pääkampuksen opiskelijat
Sosiaalityön malliHOPS kandidaatti- ja maisteriopinnot syksyllä 2024 aloittaville
Sosiaalityön malliHOPS maisteriohjelmassa syksyllä 2024 aloittaville
Kulloinkin voimassa olevat opetussuunnitelmat (POPS) samoin kuin opetusohjelmat löytyvät ³Ùää±ô³Ùä&²Ô²ú²õ±è;
ja vastaavuustaulukot ³Ùää±ô³Ùä&²Ô²ú²õ±è;
HOPSia tehdessä huomioitavia asioita sosiaalityössä
Kuten JYU-tason yleisimmissä ohjeissa todetaan on opintojen suunnittelu tärkeää opintojen sujuvan etenemisen kannalta. Erityisesti, jos opiskelija asuu toisella paikkakunnalla ja suorittaa osan opinnoista itsenäisesti, on sillä merkitystä, että hän tietää mitä opintoja suorittaa ja missä vaiheessa, etteivät opinnot viivästy.
Sosiaalityön osalta on hyvä huomioida se, että kaikki oma (sosiaalityön) järjestämä opetus on erityisesti kandivaiheessa (sekä perusopinnoissa STOP- että aineopinnoissa STOA-) lähiopetusta ja tapahtuu pääkampuksella arkisin ns. virka-aikaan, pl yksi aineopintojen etentti. Käytännössä tämä edellyttää opiskelijalta sitä, että hän pystyy osallistumaan täällä opetukseen. Sosiaalityön opetuksessa on käytössä myös ns. läsnäololinjaus, mikä koskettaa erityisesti seminaareja ja harjoituksia ja vastaavia opetusmuotoja. Tästä opettajat kertovat sekä lukuvuoden infoissa että kurssiensa ensimmäisillä kokoontumiskerroilla.
Jo aineopinnoissa on tarjolla myös verkko-opetusmahdollisuus (YFIA200) mutta erityisesti verkko-opetusta on tarjolla maisterin syventävissä opinnoissa. Osa tapahtuu osittain verkossa ja osittain lähinä, joilloin näille lähipäiville osallistuminen on opiskelijoille pakollista, näistä on merkinnät jo SISUssa toteutuksen lisätiedoissa ja asia tuodaan esille niin infoissa kuin kurssien aloituksissakin.
On myös kokonaan verkossa olevia toteutuksia, joissa ei ole lainkaan lähitapaamisia. Lisäksi osassa verkko-opetusta voi olla tallenteita ja suoraa striimiä kun taas osa on enemmän luonteeltaan ns. materiaalipankkityylisiä. Nämä kaikki asiat selviävät opetusohjelmasta ko. jakson toteutukselta ja vielä tarkemmin ko. toteutuksen Moodle-sivulta.
Lisäksi sosiaalityön opetus järjestetään seminaareja (kandiseminaari ja maisteriseminaarit) ja metodiluentoja (YFIA200 ja YFIS200) lukuunottamatta kerran lukuvuodessa. Eli jos opiskelija ei pysty osallistumaan opetukseen sen ollessa opetusohjelmassa, tulee hänen itse huolehtia esim. sen mahdollisesta korvaamisesta muilla opetuksilla. Perus- ja aineopintojen suhteen tämä on mahdollista erityisesti huomioimalla JYU avoimen yliopiston tarjonta, mikä tapahtuu saman opetussuunnitelman (OPS) mukaisesti. Maisterivaiheessa joustoa puolestaan tuo valtakunnallisen . Kannattaa kuitenkin aina olla ko. jakson vastuuopettajaan yhteydessä.
Kandivaiheessa opiskelijan HOPSissa ei sosiaalityön omissa opinnoissa ole valinnanvaraa so. kaikki jaksot pakollisia, joten opiskelija tekee valintoja HOPSiinsa pääsääntöisesti sen mukaan, mitä haluaa lukea sosiaalityön rinnalla. Vapaasti valittaviin opintoihin voi valita opintokokonaisuuksia (ns. sivuaine) joko moduuleina tai perus- tai aineopintokokonaisuuksina. löytyy vaihtoehtoja. Lisäksi sivuainevalintoja käsitellään erityisesti ensimmäisen lukuvuoden opintojen ohjauskurssilla samoin kuin omaopettajan tai koulutussuunnittelijan tapaamisissa. Lisäksi kandivaiheen opiskelija valitsee viestintä- ja kieliopintoihinsa vähintään 3 op verran valinnaisia opintoja. Kaiken kaikkiaan suunnittelun seurauksena opiskelijan HOPS tulee kanditasolla olemaan vähintään 180 op laajuinen.
Maisterivaiheessa opiskelijan HOPSissa on myös tilaa valinnoilla sosiaalityön syventävien opintojen sisällä seuraavasti:
- suorittaako hän syventävien käytännöt III kotimaassa vai ulkomailla
ja mitkä kaksi opintojaksoa opiskelija valitsee asiantuntijuutta suuntaaviin opintoihinsa (edellisen OPSin tehtäväkentät)
Näiden valintojen jälkeen syventävien laajuus on 100op mutta opiskelija voi valita tehtäväkenttiin/asiantuntijuutta suuntaaviin opintoihin useampiakin jaksoja kuin kaksi, jolloin ennen tutkinnon hakemista päätetään sijoittuvatko ne lopullisesti syventäviin opintoihin vai muihin opintoihin.
Maisterivaiheen muissa opinnoissa on mahdollisuus suorittaa opintoja vähintään 20 op edestä ja opiskelijan on mahdollista suorittaa sinne sosiaalityön suosittelemia jaksoja, viestintä- ja kieliopintoja sekä joko opintokokonaisuuksia tai yksittäisiä opintojaksoja. JYU pääkampukselle maisterivaiheessa tullut uusi opiskelija sijoittaa maisterivaiheen suunnitelmassaan pääsääntöisesti vapaasti valittaviin opintokokonaisuuksiin sosiaalityön aineopinnot sen jälkeen kuin ne on täydennetty sekä sosiaalityön perusopinnot tai osan niistä, elleivät kuuluneen aiempaan tutkintoon.
Jos opiskelija saanut sosionomi AMK-tutkinnon perusteella hyväksilukuja perusopintoihin, hän käytännössä sijoittaa maisterivaiheen muiden opintojen vapaasti valittaviin opintojaksoihin perusopintojen jaksot tai jakson, jotka on todella suorittanut. Ylemmässä tutkinnossa kun ei voi olla alemman tutkinnon korvaavuuksia.
Jos opiskelijalla on ns. runsauden pula, eikä oikein osaa päättää mitä tekisi, niin on hyvä muistaa alumniopinto-oikeus, minkä avulla osan mielenkiintoisista opinnoista voi siirtää tapahtuvaksi maisteriksi valmistumisen jälkeen. Alumniopinto-oikeus mahdollistaa opintojen suorittamisen ilmaiseksi meillä tai JYU avoimessa yliopistossa valmistumista seuraavan kahden lukuvuoden aikana.
Vaikka sosiaalityö on vahvasti kiinni käytännön jaksojenkin (harjoittelut, Asiakastyön taidot jne) mukana työelämässä, suositetaan opiskelijoille osallistumista yleisopintojaksojen YFIY2100 ja YFIY2200 Asiantuntijaksi kehittyminen I-II tapahtumiin ml laitoksen ³Ù²âö±ð±ô䳾ä¾±±ô³Ù²¹±èä¾±±¹Ã¤ ja tutustumaan myös työelämäosaamisen verkkosivuille ja erityisestityöelämätaitoja kehittäviin opintoihin.
HOPSin tekeminen ja päivittäminen opintojen aikana
Kandidaatti- ja maisterikoulutukseen valitut opiskelijat (STOKA)
Alempi tutkinto, yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinto (YTK) on mahdollista suorittaa sosiaalityössä kolmessa lukuvuodessa. Tutkinnon laajuus on minimissään 180 op ja se sisältää sosiaalityöstä perus- ja aineopinnot, sekä opetussuunnitelman mukaiset viestintä- ja kieliopinnot, yleisopinnot ja muita opintoja (joko kokonaisuuksia tai yksittäisiä jaksoja) niin, että tutkinnon minilaajuus täyttyy.
Kandidaatti- ja maisterikoulutukseen (k+m) valitaan Jyväskylään sosiaalityötä lukemaan vuosittain 35 opiskelijaa joko todistusvalinnan tai yhteisvalinnan pääsykokeen perusteella. Lisäksi avoimen väylän kautta tulee kaksi ja siirtohaun kautta toiset kaksi opiskelijaa suorittamaan sekä alempaa kandidaatin tutkintoa (YTK) että ylempää maisterin tutkintoa (YTM). Eli avoimen väylässä tai siirtohaussa tulleilla ei saa olla hakukriteerien mukaan aiempaa korkeakoulututkintoa.
Opintonsa aloittavat opiskelijat aloittavat opintonsa ns. orientaatioviikolla ja sitä seuraavat mm. oppiaineen info. Opintojen alkuvaiheessa selvitellään opiskelijan mahdolliset aiemmat opinnot ja taustatutkinnot samoin kuin niiden vaikutus sosiaalityön opintoihin (hyväksiluvut). Avoimen väylän ja siirtohaun kautta tulleiden on mahdollista osallistua myös uusien maisteriohjelmaiopiskelijoiden tai meillä jatkavien infoon joss sosiaalityöstä on tehty perus- ja aineopinnot.
Suurin osa k+m opiskelijoista ottaa alemman tutkinnon ja heille kuuluu tutkintoon kolme pakollista opintojen suunnittelun osiota opintojakson YFIY2100 Asinetuntijaksei kehittyminen I alla:
* YFIY2100 Asiantuntijaksi kehittyminen I / 1. vuosi 1 op ajoittuu ensimmäiseen lukuvuoteen kotiryhmineen, jolloin sekä HOPS- että portfolio. Tällöin suorituksen kirjaa jokaisen opiskelijan oma opettaja siinä vaiheessa kuin POFO on ensimmäisenä keväänä suoritettu.
* YFIY2100 Asiantuntijaksi kehittyminen I / 2. vuosi 1 op ajoittuu pääsääntöisesti toiseen lukuvuoteen (erit.jakson STOA2006 yhteyteen, missä portfolio-työskentely). Tällöin suorituksen kirjaa POFOn jälkeen STOA2006 vastuuopettaja. HUOM! Ne maisterivaiheen opiskelijat, joille jakso STOA2006 on määrätty täydentävänä opintona,, eivät suorita kandivaiheen jaksoa YFIY2100 eli POFO ei ole välttämätön ko. käytännön jakson yhteydessä. Mutta kaikille muille on.
* YFIY2100 Asiantuntijaksi kehittyminen I / 3. vuosi 1 op ajoittuu pääsääntöisesti kolmanteen lukuvuoteen (erit.jakson STOA7005 yhteyteen, missä mm. ryhmäHOPS ja portfolio-työskentely). Tämän suoritusmerkinnän antaa koulutussuunnittelija.
Em. osioiden yhteydessä opiskelija erityisesti suunnittelee opintojaan yhdessä koulutussuunnittelijan (HOPS) ja myös omaopettajansa tai jakson vastuuopettajan (POFO) kanssa.
Ensimmäisen opintovuoden aikana niin erilaisissa infoissa kuin omaopettajan kanssa kotiryhmissä käsitellään opintoihin liittyviä asioita ja koulutussuunnittelijan johdolla jokainen kandivaiheen opiskelija luo jo orientaatioviikolla ensimmäisen versioin HOPSistaan SISUssa. Tällöin opiskelija oppii ilmoittautumaan lukuvuoden opintoihin SISUn kautta ja lisää niitä jaksoja HOPSiinsa, mitä siellä ei vielä ole. HOPSia täydennetään vastaavassa tapaamisessa loppusyksystä, jolloin opiskelija tekee HOPSiinsa vapaasti valittavien opintojen valinnat (mahdollinen sivuaine) ja sijoittaa esim. sisällytetyt opinnot paikoilleen HOPSIssa. Opiskelijan olisi hyvä myös aikatauluttaa opintonsa ns. malliHOPSin avulla. Seuraavan kevään lopussa koulutussuunnittelija kommentoi suunnitelmat ja esittää mahdollisia korjauksia tai tarkennuksia. Samassa yhteydessä omaopettajan johdolla tapahtuvaa portfolio (POFO) työskentelyä. Molempien ollessa ok, opiskelijalle tehdään suoritusmerkintä yleensä ensimmäisen vuoden loppukeväästä/alkukesästä oma opettajan toimesta.
Toisena opintovuonna ei ole erikseen HOPS-tapaamisia, mutta opiskelija voi halutessaan sopia tapaamisen niin omaopettajan (suositeltavaa kaikille!) kuin koulutussuunnittelijankin kanssa. Ihan lukuvuoden alussa kokoonnutaan ns. jatkavien infoon opetusohjelman tiimoilta ja sen jälkeen toisen vuoden opiskelijat jatketaan kotiryhmässä ajankohtaisista asioista. Usein opiskelija tekee itsenäisesti tarkennuksia HOPSiinsa tämän vuoden aikana alkuperäisten suunnitelmien muuttuessa. Toisen vuoden aikana opiskelija suorittaa POFOn opintojakson STOA2006 yhteydessä ja saa merkinnän kun POFO kommentoitu ko.vastuutentaattorilta.
Kolmantena opintovuonna opiskelija suorittaa useimmiten kandiseminaarin opinnäytteineen, joka on sosiaalityön aineopintojen viimeisiä opintojaksoja. Samassa yhteydessä koulutussuunnittelija ohjeistaa opiskelijoita sekä viimeistelemään kandidaattivaiheen suunnitelmansa (koska sen perusteella sekä haetaan opintokokonaisuuksien koonnat että myös tutkintoa) että myös suunnittelemaan ensimmäistä kertaa maisterivaiheen opinnot. Seminaarin vetäjä puolestaan teettää opiskelijalla POFOn ja molempien ollessa kunnossa opiskelija saa merkinnän koulutussuunnittelijalta.
Ne sosiaalityön k+m opiskelijat, joilla on aiempi tutkinto (AMK, YAMK tai yliopistollinen) voivat siirtyä suorittamaan erillisellä hakemuksella suoraan ylempää tutkintoa (YTM) sen jälkeen kuin ovat suorittaneet siirtymiseen tarvittavat edeltävät opinnot, Myös näiden opiskelijoiden tulee suunnitella erityisesti sosiaalityön opintonsa kandivaiheessa vaikkeivat alempaa tutkintoa otakaan. Erityisesti siinä vaiheessa, kun opiskelijan opinto-oikeus on siirtynyt käsittämään pelkän maisteriohjelman tulisi heidän sopia ohjaustapaaminen koulutussuunnittelijan kanssa maisteriopintoihin liittyen.
Maisterivaiheeseen valitut opiskelijat (STOMA) sekä kandista maisteriin jatkavat
Ylempi tutkinto, yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinto (YTM) on mahdollista suorittaa sosiaalityössä kahdessa lukuvuodessa. Tutkinnon laajuus on minimissään 120 op ja se sisältää sosiaalityöstä syventävät opinnot, sekä opetussuunnitelman mukaisetmuut opinnot, joihin sisältyy mm. sosiaalityön suosittelemia jaksoja, mahdollisia viestintä tai kieliopintoja sekä muita opintoja (joko opintokokonaisuuksia tai yksittäisiä jaksoja) niin että tutkinnon minimilaajuus täyttyy. Uusimmassa OPS2024-28 on mukana uutena maisterivaiheen yleisopinnot, joiden sisältyminen maisteriohjelman opiskelijan HOPSiin varmistetaan jokaisen kanssa eriksen (koulutussuunnittelija). Tässä hyvä huomioida, että LIB1THP ja LIB1DATA -jaksojen osalta mahdolliset hyväksilukupyynnöt suuntautuvat Avoimen tiedon keskukseen (ISC) ko. jaksojen vastuutentaattoreille eli niitä ei käsitellä sosiaalityösä.
JYU pääkampuksella aloittaa vuosittain 25 opiskelijaa ns. maisteriohjelman uusina opiskelijoina. Uusille opiskelijoille järjestetään heti opetuksen alkuun yhden päivän mittainen info. Päivän aikana koulutussuunnittelijan johdolla uudet opiskelijat suunnittelevat ensimmäistä kertaa maisterivaiheen opintonsa. Tällöin tehdään usein valinnat esim. sen suhteen, tekeekö opiskelija syventävien opintojen käytännön jaksonsa missä tai mitä hän ottaa valinnaisiksi sosiaalityön syventäviksi jaksoiksi. Syksyn aikana koulutussuunnittelija ohjeistaa aiempien opintojen sisällyttämisessä ja mahdollisissa korvaavuuksissa opiskelijoita. Loppusyksystä tai viimeisteään alkuvuodesta pidetään koulutussuunnittelijan johdolla toinen tilaisuus, missä opiskelijan on mahdollista muokata suunnitelmaansa ohjattuna.
Maisterivaiheen yhtenä pakollisena yleisopintona niille, jotka suorittavat OPS2024-28 mukaan (esim. syksyn 2024 uudet opiskelijat) aloittaa YFIY2200 Asiantuntijaksi kehittyminen II. Siihen sisältyy HOPSin teko opintojen alussa ja sen viimeistely ennen valmistumista. Lisäksi kurssiin kuuluu POFO-työskentely, joka tapahtuu STOS3006/3007 jakson yhteydessä vastuutentaattorin ohjeistamalla tavalla. Maisterivaiheen opintojen alkuvaiheen infotilaisuudet kuten esim. oppiaineen oma infotilaisuus uusille maisteriohjelman opiskelijoille tai maisteriseminaari- ja graduinfo ovat myös osa tätä kurssitoteutusta. Suorituksen kirjauksesta vastaa koulutussuunnittelija valmistumisHOPSin yhteydessä.
Aloittipa sosiaalityön maisterivaiheen opiskelija uutena maisteriohjelmassa tai jatkoipa hän opintojaan kandidaatista maisteriin, on opiskelijan hyvä pitää suunnitelmansa ajan tasalla. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää ajoitukseen sekä mahdollisiin ns. täydentäviin opintoihin.
Sosiaalityö, Kokkolan yliopistokeskuksen opiskelijat
Uusia, opintonsa aloittavia opiskelijoita ohjeistetaan opintosuunnitelman laatimiseen orientaation yhteydessä opintojen alkuvaiheessa. Hopsin täydentämistä ja päivittämistä jatketaan opintojen edistyessä. Koulutussuunnittelija käy jokaisen opiskelijan kanssa henkilökohtaisen hops-keskustelun orientaation jälkeen syyskuun aikana. Tässä yhteydessä selvitetään mahdollisten aikaisempien opintojen hyväksilukumahdollisuudet.
Opiskelija voi ottaa yhteyttä koulutussuunnittelijaan missä tahansa opiskelun vaiheessa ja keskustella omasta hopsistaan ja saada yksilöllistä opintoneuvontaa.
Opintojen aikatauluttaminen
Jokaisen opiskelijan oma aikataulusuunnitelma riippuu hyvin paljon aikaisemmin suoritetuista opinnoista, mahdollisista täydentävien opintojen määrästä ja siitä, kuinka paljon opintoihin on mahdollista käyttää aikaa esim. työn ohessa. Aikatauluttamisesta keskustellaan tarkemmin opintojen orientaatiossa ja henkilökohtaisissa hops-keskusteluissa.
Kandidaatti- ja maisteritutkintoa suorittamaan valitut opiskelijat suorittavat ensimmäisen lukuvuoden aikana kandidaatin tutkinnosta puuttuvat opinnot oman opintosuunnitelmansa mukaisesti.
Pelkästään maisteritutkintoa suorittamaan valitut amk-tutkinnon suorittaneet opiskelijat suorittavat Käytännöt II ja Kandidaatin tutkielman sekä muut mahdolliset täydentävät opinnot ensimmäisen lukuvuoden aikana sekä syventävien opintoja oman opintosuunnitelman mukaisesti. Aikaisemman yliopistotutkinnon suorittaneet tekevät ensimmäisen lukuvuoden aikana Käytännöt II jakson sekä syventäviä opintoja oman opiskelusuunnitelmansa mukaisesti.
Syventävien opintojen suoritusjärjestys on muuten vapaa mutta STOS3008 jakso opiskellaan opintojen toisena lukuvuonna ja maisterintutkielman voi aloittaa aikaisintaan ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä, ellei muuhun aikataulutukseen ole perusteltua syytä.
Terveystieteet
Opintojen suunnittelun ja aikatauluttamisen lähtökohtana suositellaan käytettäväksi terveystieteiden eri tutkinto-ohjelmien ajoitussuosituksia.
Ajoitussuositukset 2024-2028 OPS:ssa
Terveystieteiden kandidaatti- ja maisteriohjelma
- Terveystieteiden kandidaattiohjelma
- Gerontologian ja kansanterveyden maisteriohjelma
- Liikuntalääketieteen maisteriohjelma
- Terveyden edistämisen maisteriohjelma
Terveystieteiden maisteriohjelmien opiskelijat (AMK-tutkinnon suorittaneet, suoraan maisteriohjelmaan valituksi tulleet opiskelijat)
- Fysioterapian maisteriohjelma
- Gerontologian ja kansanterveyden maisteriohjelma AMK-tutkinnon suorittaneille
- Liikuntalääketieteen maisteriohjelma AMK-tutkinnon suorittaneille
- Terveyden edistämisen maisteriohjelma AMK-tutkinnon suorittaneille
- Terveystieteiden opettajankoulutus (fysioterapia)
Ajoitussuositukset 2020-2024 OPS:ssa
Terveystieteiden kandidaatti- ja maisteriohjelma
- Terveystieteiden kandidaattiohjelma
- Gerontologian ja kansanterveyden maisteriohjelma
- Liikuntalääketieteen maisteriohjelma
- Terveyden edistämisen (ent. terveyskasvatuksen) maisteriohjelma
Terveystieteiden maisteriohjelmien opiskelijat (AMK-tutkinnon suorittaneet, suoraan maisteriohjelmaan valituksi tulleet opiskelijat)
- Fysioterapian maisteriohjelma
- Gerontologian ja kansanterveyden maisteriohjelma AMK-tutkinnon suorittaneille
- Liikuntalääketieteen maisteriohjelma AMK-tutkinnon suorittaneille
- Terveyden edistämisen (ent. terveyskasvatuksen) maisteriohjelma AMK-tutkinnon suorittaneille
- Terveystieteiden opettajankoulutus (fysioterapia)
Aikaisemman yliopistotutkinnon suorittaneet
- voit valita (hops-ohjaajan kanssa keskusteltuasi) käytätkö AMK-tutkinnon suorittaneille tarkoitettua maisteriopintojen ajoitussuositusta (jossa täydentäviä opintoja valmiina) vai terveystieteiden kandidaattitutkinnon suorittaneille tarkoitettua maisteriohjelman ajoitussuositusta (johon täydentäviä opintoja voi lisätä itse).
Ajoitussuositukset 2017-2020 OPS:ssa
- Terveystieteiden kandidaatti- ja maisteriohjelman opiskelijat (pdf) (päivitetty kieliopintojen osalta 26.8.2019. Huom. ennen syksyä 2019 aloittaneilla opiskelijoilla kieliopinnot ovat entiset (XENL001 ensimmäisen vuoden syksyllä, XPV0401 ensimmäisen vuoden keväällä, XENL003 toisen vuoden syksyllä, XRUL005 ja XRUL905 toisen vuoden keväällä, XKVL004 kolmannen vuoden syksyllä)
- Maisteriohjelmien opiskelijat (pdf) (päivitetty 3.7.2019)
(AMK- tai entisen opistoasteen tutkinnon suorittaneet fysioterapian, gerontologian ja kansanterveyden, liikuntalääketieteen, terveyskasvatuksen ja terveystieteiden opettajankoulutuksen maisteriohjelmien opiskelijat)
Aikaisemman yliopistotutkinnon suorittaneet voivat käyttää maisteriopintoihinsa ylläolevista vaihtoehdoista parhaiten soveltuvaa suositusta.
Kemia
Opintojen ohjeelliset ajoitussuositukset kemian opiskelijoille
Liikunnan yhteiskuntatieteet
Liikunnan yhteiskuntatieteiden kandi- ja maisterintutkinnon ajoitussuositukset löytyvät alta. Suosituksesta näkyy myös, opetetaanko kurssi syys- vai kevätlukukauden aikana.
OPS 2024-28
OPS 2020-24
Luokanopettajakoulutus
LUOKAs2024-kotiryhmien kandidaattivaiheen opintopolut
- LUOKAs2024Derby
- LUOKAs2024Integraatio
- LUOKAs2024Juliet
- LUOKAs2024Kimo
- LUOKAs2024LiikLo
- LUOKAs2024Lumo
- LUOKAs2024LuoMus
- LUOKAs2024Pro
LUOKAs2023-kotiryhmien kandidaattivaiheen opintopolut
- LUOKAs2023Flow
- LUOKAs2023Taiko
- LUOKAs2023Juliet
- LUOKAs2023Lumo
- LUOKAs2023Kimo
- LUOKAs2023Muka
- LUOKAs2023LiikLo
- LUOKAs2023Pro
LUOKAs2022-kotiryhmien kandidaattivaiheen opintopolut
LUOKAs2021-kotiryhmien kandidaattivaiheen opintopolut
- LUOKAs2021Integraatio, LUOKAs2021Jope1 ja LUOKAs2021Jope2
- LUOKAs2021Juliet
- LUOKAs2021Lumo
- LUOKAs2021Kimo
- LUOKAs2021Pro
Opiskelijavaihdon vaikutukset kandivaiheen opintopolkuun
Luokanopettajan maisteritutkinnon opintopolku
Luokon kandidaatti- ja maisteriohjelman perusopintopolku 2017-2020
Luokon kandidaatti- ja maisteriohjelman tutkintorakenne 2017-2020
Erityispedagogiikka
Opintojen ajoitustaulukot
- 2024 aloittaneet EP- ja VEP-opiskelijat
- 2023 aloittaneet EP- ja VEP-opiskelijat
- 2022 aloittaneet EP- ja VEP-opiskelijat
- 2021 aloittaneet EP- ja VEP-opiskelijat
- 2020 aloittaneet EP- ja VEP-opiskelijat
Erityispedagogiikan aineopintojen opetus järjestetään yleensä ma-ke, koska monet EP-opiskelijat tekevät POM-opinnot 2. ja 3. opiskeluvuonna ja OKL:n järjestämälle POM-opetukselle on varattu torstait ja perjantait. Osa aineopintojen opetuksesta on yhteistä EOK-opiskelijoiden kanssa (erillisiä erityisopettajaopintoja suorittavat), jolloin opetus voi osua tiiviisti EOK-opetuksen intensiiviviikoille. Muuta erityispedagogiikan opetusta voi olla kaikkina viikonpäivinä. Myös tutkintoon sisältyville UVK viestintä- ja kieliopinnoille on sovittu tietyt ajat, ettei opetusta osuisi erityispedagogiikan opetuksen kanssa päällekkäin. Päällekkäisyyksiä tulee silti joskus, koska esim. mahdollisia valinnaisia opintoja ei pystytä opetusohjelmassa huomioimaan. Opiskelijat myös etenevät eri tahdissa eri tutkinto-ohjelmissa ja aiemmin suoritettujen opintojen mukaan.
Sisusta löydät kaikki opetuksen aikataulut. Sieltä löydät siis erityispedagogiikan opintojen lisäksi myös tarvitsemiesi kaikille yhteisten opintojen, viestintä- ja kieliopintojen sekä valinnaisten opintojen aikataulut.
Kandidaatin tutkinnon viestintä- ja kieliopinnot
Movin ohjeistus kandidaatin tutkintoon sisältyvien viestintä- ja kieliopintojen valintaan.
Ohjeita aiempia opintoja tehneille kandidaattivaiheen opiskelijoille (s. 2024 aloittavat)
Koulutussuunnittelijan infot
Info kandidaatti- ja maisteriohjelmassa syksyllä 2024 aloittaneille opiskelijoille.
Info maisteriohjelmassa syksyllä 2024 aloittaneille opiskelijoille.
Opintojen rakenne
EP-opiskelijat (lomake pdf-muodossa)
- Opintonsa syksyllä 2024 aloittaneet: kandi+maisteri (myös avoimen väylä) ja maisteri
- Opintonsa syksyllä 2023 aloittaneet: kandi+maisteri (myös avoimen väylä) ja maisteri
- Opintonsa syksyllä 2022 aloittaneet: kandi+maisteri, avoimen väylä ja maisteri
- Opintonsa syksyllä 2021 aloittaneet: kandi+maisteri, avoimen väylä ja maisteri
- Opintonsa syksyllä 2020 aloittaneet: kandi+maisteri, avoimen väylä ja maisteri
- Opintonsa syksyllä 2018 ja 2019 aloittaneet: kandi+maisteri ja maisteri
Musiikkikasvatus
Musiikinopettajan kelpoisuuteen vaadittava osaaminen – ohjeet maisteriohjelmaan valituille
Musiikkikasvatuksen maisteriohjelmaan valituilta (esim. AMK musiikkipedagogi) tai tutkintotavoitetta kandidaatintutkinnosta maisterintutkintoon vaihtaneilta edellytetään seuraava 30 op laajuinen, perus- ja aineopintoihin kuuluva keskeinen osaaminen siinä muodossa ja laajuudessa kuin se Jyväskylän yliopiston musiikkikasvatuksen opinnoissa tarjotaan. Mikäli aiemmassa alemmassa korkeakoulututkinnossa/aiemmissa opinnoissa ei ole tarjottu vastaavia sisältöjä, niitä voi täydentää maisteriopintojen aikana.
±·Ã¤³¾Ã¤:
- MKAP2001 Instrumenttitaidot 1 (5op)
- MKAP2002 Yhteismusisointi 1 (5op)
- MKAP2003 Musiikinopetuksen työvälineitä: Hahmottamisen teknologiat (1op) ja Musiikkiliikunta ja kuuntelukasvatus (2op)
- MUPP2001 Monitieteinen musiikintutkimus (5op)
- MKAA2004 Kuoron ja orkesterin johtamisen perusteet: Kuoronjohto (2op)
ja kaksi näistä:
- MUPP2003 Musiikkikulttuurit 1: Taidemusiikki (5op)
- MUPA2001 Musiikkikulttuurit 2: Populaarimusiikki (5op)
- MUPA2002 Musiikkikulttuurit 3: Monikulttuurinen maailmanmusiikki (5op)
- Edellä mainittuihin opintojaksoihin liittyvä osaaminen todennetaan todistuksella vastaavan sisällön kattavista korkeakouluopinnoista. Muulla tavoin hankittu osaaminen osoitetaan näytöllä.
Jos osaamisessa on puutteita, opiskelija osallistuu opintojakson opetukseen suorittaen koko sisällön tai täydentäen osaamistaan puutteiden osalta.
Esimerkiksi. Opiskelija on suorittanut ammattikorkeakoulussa musiikkipedagogin ohjelmassa kitaraopintoja 5 op. Hänelle luetaan hyväksi Instrumenttitaidot 1 (MKAP2001 5 op) opintojaksoon kuuluva kitaraosuus (2 op), mutta hänen tulee osallistua (tai suorittaa näyttönä) samaan opintojaksoon kuuluva pianon vapaasäestys (2 op) ja laulu (1 op), joista aiempia opintoja ei ole.
Esimerkiksi. Opiskelija on osallistunut ammattikorkeakoulussa musiikkipedagogin ohjelmassa yhtyepedagogiikkaan/didaktiikkaan yhtyeen ohjaajana ja muusikkona sekä yhtyemusiikin työpajoihin pääinstrumentillaan, esim. laulajana. Hänen tulee osallistua Yhteismusisointi 1 (MKAP2002 5 op) opintojaksolle (tai suorittaa näyttö), koska aiempia opintoja muista tavallisista bändisoittimista (kuten rummut, basso, koskettimet, kitara), laitehallinasta ja instrumenttipedagogiikasta (esim. koulusoittimet) ei ole.
Historia
Historian kandidaatti- ja maisteriohjelmiin kuuluvien opintojen aikataulutus on pääasiassa mahdollista räätälöidä opiskelijan omien aikataulujen mukaiseksi. Tietyt opinnot (etenkin kandidaattiohjelmaan kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot sekä esim. kandidaatti- ja maisteriseminaarit) on suositeltu käytäväksi tietyssä järjestyksessä ja tiettyinä opiskeluvuosina. Opintojen ajoitusta on kuitenkin mahdollista suunnitella esimerkiksi vaihto-opiskelua silmälläpitäen.
Täältä löydät historian kandidaatti- ja maisteriohjelman ³¾²¹±ô±ô¾±±ô³Ü°ì³ÜÂáä°ùÂá±ð²õ³Ù²â°ì²õ±ð²Ô. Lukujärjestyksessä on huomiotu sekä vaihtoon lähtijöiden että aineenopettajaksi opiskelevien eriävät opintopolut.
Huomioithan lisäksi, että maisterivaiheeseen ei ole erityistä siirtymää ja esimerkiksi historian syventävien erikoistumisopintoja voit alkaa tarvittaessa tekemään jo kandidaattivaiheen lopulla.
³Õ¾±±ð²õ³Ù¾±²Ô³Ùä
Viestinnän opiskelijoiden Kettuvihkosta löydät ohjeen viestinnän opintojen ajoittamiseen. Kettuvihkosta löydät kootusti muutkin viestinnän opiskelua koskevat keskeiset tiedot ja ohjeet.
Varhaiskasvatus
Kandidaattiopinnot
Tenttien ja tehtäväpalautusten aikataulu, kevät 2025
Ryhmäkohtaiset ohjeet 2024-2025
- 1. vuosikurssi, ryhmät A, B, C
- 1. vuosikurssi, ryhmä D
- 1. vuosikurssi, ryhmä F
- 1. vuosikurssi, ryhmät G ja H
- 2. vuosikurssi, ryhmät A, B, C, E
- 2. vuosikurssi, ryhmä D
- 2. vuosikurssi, ryhmä F
- 3. vuosikurssi, ryhmät A, B, C, F, G
- 3. vuosikurssi, ryhmä D
- Erilliset varhaiskasvatuksen opettajan opinnot (VOK)
- Varhaiskasvatustieteen aineopintojen täydennyspaketti (opiskelijoille, jotka ovat suorittaneet kasvatustieteen aineopinnot)
Ohjeelliset ajoitussuunnitelmat 2024-2025
- 2024 aloittaneet, ryhmät A, B, C
- 2024 aloittaneet, ryhmä D
- 2024 aloittaneet, ryhmä F
- 2024 aloittaneet, ryhmät G, H
- 2023 aloittaneet, ryhmät A, B, C, E
- 2023 aloittaneet, ryhmä D
- 2023 aloittaneet, ryhmä F
- 2022 aloittaneet, ryhmät A, B, C, G
- 2022 aloittaneet, ryhmä D
- 2022 aloittaneet, ryhmä F
Maisteriopinnot
Liikuntapedagogiikka
Liikuntapedagogiikan tutkinto-ohjelmien ja liikunnan sivuaineen ajoitussuositukset.
LPE kandidaattikoulutus, LitK 2024
LPE kandidaattikoulutus LiikLo, LitK 2024
Liikuntabiologia
Liikuntabiologian kandi- ja maisteriohjelman ajoitussuositukset:
LBI LitK ajoitussuunnitelma 2023
LBI LitM ajoitussuunnitelma 2023
Kulttuurit ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa
Kulttuurit ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa (KUMU) kandidaatti- ja maisteriohjelmiin kuuluvien opintojen aikataulutus on pääasiassa mahdollista räätälöidä opiskelijan omien aikataulujen mukaiseksi. Tietyt opinnot (etenkin kandidaattiohjelmaan kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot sekä esim. kandidaatti- ja maisteriseminaarit) on suositeltu käytäväksi tietyssä järjestyksessä ja tiettyinä opiskeluvuosina. Opintojen ajoitusta on kuitenkin mahdollista suunnitella esimerkiksi vaihto-opiskelua silmälläpitäen.
Täältä löydät KUMU:n kandidaatti- ja maisteriohjelmissa opiskelevien ³¾²¹±ô±ô¾±±ô³Ü°ì³ÜÂáä°ùÂá±ð²õ³Ù²â°ì²õ±ð²Ô. Lukujärjestyksessä on huomiotu myös vaihtoon lähtijöiden eriävät opintopolut.
Huomioithan, että opiskelijat, joilla on opinto-oikeus sekä KUMU:n kandidaatti- että maisteriohjelmaan, ei ole erityistä siirtymää maisterivaiheeseen. Mikäli siis suoritat KUMU:ssa sekä alemman että ylemmän korkeakoulututkinnon, voit alkaa tarvittaessa tekeään esimerkiksi KUMU:n syventävien erikoistumisopintoja jo kandidaattivaiheen lopulla.
Täältä löydät suoraan KUMU:n maisterivaiheeseen valituille opiskelijoille räätälöidyn erillisen ³¾²¹±ô±ô¾±±ô³Ü°ì³ÜÂáä°ùÂá±ð²õ³Ù²â°ì²õ±ð²Ô. Tämä lukujärjestys koskee vain niitä opiskelijoita, joilla on opinto-oikeus ainoastaan KUMU:n maisteriohjelmaan. Tässä lukujärjestyksessä on huomioitu myös siltaopinnot.
Matematiikka ja tilastotiede
Opintojen ohjeelliset ajoitussuunnitelmat ja opintojaksojen väliset riippuvuudet 2024 - 2028
- Matematiikankandidaattiohjelma
- Matematiikan aineenopettajan kandidaattiohjelma
- Tilastotieteen ja datatieteen kandidaattiohjelma
Opintojen ohjeelliset ajoitussuunnitelmat ja opintojaksojen väliset riippuvuudet 2020 - 2024
Englannin kieli
Vinkkejä kurssivalintoihin
1. vuosi
- Englannin perusopintokurssit
- Huom. Jos olet jo suorittanut englannin perusopinnot (esimerkiksi avoimessa yliopistossa) ennen tutkinto-opintojen aloittamista ja olet käynyt opintosi koulutussuunnittelijan kanssa läpi, voit jatkaa suoraan aineopintoihin.
- Tutkinto-ohjelman yhteiset peruskurssit
- KLSP004 kaikille
- MONP1000 kieliasiantuntijoille
- KOPP1000 aineenopettajille
- KIMO1000 ja KIMO1020 Kimo-opiskelijoille
- EKIY012 Opinto- ja urasuunnittelu
- XYHH2020 Akateemiset tekstitaidot syksylle ja XYHH2030 Monikielinen vuorovaikutus keväälle (koskee vain syksyllä 2024 aloittavia opiskelijoita)
- HYTP1004 Digitaalisen osaamisen perusteet (pakollinen kieliasiantuntijoille)
- WISY1001 Johdatus planetaariseen hyvinvointiin
- Aineenopettajille ja Kimo-opiskelijoille kasvatustieteen kolme peruskurssia: KTKP020, KTKP040 ja KTKP050
- Kimo-opiskelijoille kasvatustieteestä lisäksi KTKP3009
- Valinnaisia opintoja
- Valinnaisia opintokokonaisuuksia eli sivuaineita.
- Yksittäisiä valinnaisia kursseja sivuaineista
-
1. vuoden keväälle voi tarvittaessa ottaa jo englannin aineopintokursseja, esimerkiksi itsenäisesti suoritettaville kursseille on ilmoittautuminen pääsääntöisesti auki pitkälle kevääseen asti. Tarkista kuitenkin kurssin esitietovaatimukset kurssikuvauksesta sisusta.
2. vuosi
- Jos englannin perusopinnot ovat kesken, ne kannattaa jatkaa loppuun
- Englannin aineopintokurssit
- Kursseja voi alkaa tehdä haluamassaan järjestyksessä, niissä ei siis ole tiettyä suoritusjärjestystä
- Esitietovaatimukset kannattaa aina katsoa, mutta tason sisällä ei yleensä ole esitietovaatimuksia
- Kandidaatintutkielma ja –seminaari yleensä vasta kolmantena vuotena
- Esimerkiksi opiskelijavaihdosta johtuen kandidaatinseminaarin voi joissakin tapauksissa aloittaa esim. 2. vuoden keväänä, mutta näistä kannattaa sopia aina erikseen.
- Jos olit tehnyt englannin perusopinnot jo ennen tutkinto-opintojen aloittamista ja olet ehtinyt jo tehdä suuren osan englannin aineopintokursseista 1. opiskeluvuotena, voit tehdä kandidaatintutkielman jo 2. opiskeluvuotena
- Tutkinto-ohjelman yhteiset aineopintokurssit
- MONA1000 ja MONA1001 kieliasiantuntijoille
- KOPA1000 aineenopettajille ja Kimo-opiskelijoille
- KIMO1010 Kimo-opiskelijoille
- Jos teet kandidaatintutkielman jo 2. vuotena, tee samaan aikaan myös KLSA1000
- Kieliasiantuntijoille viestintä- ja kieliopintoihin 3 op äidinkielen kurssi, useita vaihtoehtoja kirjoitusviestinnässä ja puheviestinnässä. Tämän kurssin voi tehdä missä tahansa vaiheessa kanditutkintoa.
- Aineenopettajille kasvatustieteiden kaksi viimeistä peruskurssia: KTKP010 ja KTKP3009
- Kimo-opiskelijoille kasvatustieteiden viimeinen peruskurssi KTKP010
- Kimo-opiskelijoille POM-opintoja
- Valinnaisia opintoja
-
Valinnaisia opintokokonaisuuksia eli sivuaineita (ja/tai yksittäisiä kursseja).
-
3. vuosi
- Loput englannin aineopintokurssit
- Kandidaatintutkielma ja -seminaari
- Tutkinto-ohjelman yhteiset aineopintokurssit
- MONA1001 kieliasiantuntijoille
- KLSA1000 samaan aikaan kandidaatintutkielman kanssa
- Kieliasiantuntijoille viestintä- ja kieliopintoihin 3 op äidinkielen kurssi, useita vaihtoehtoja kirjoitusviestinnässä ja puheviestinnässä. Tämän kurssin voi tehdä missä tahansa vaiheessa kanditutkintoa.
- Kimo-opiskelijoille POM-opintoja
- Valinnaisia opintoja
- Valinnaisia opintokokonaisuuksia eli sivuaineita (ja/tai yksittäisiä kursseja).
- Kandidaatin tutkinnon loppuvaiheessa voi jo alkaa suorittaa syventäviä opintoja esitietovaatimusten puitteissa
- Katso kurssin esitietovaatimukset kurssikuvauksesta sisusta
- Huomaa, että englannin ja tutkinto-ohjelman yhteisiä syventäviä opintoja ei voi sisällyttää kandidaatin tutkintoon
4. ja 5. vuosi
- Englannin syventävät kurssit ja tutkinto-ohjelman yhteiset syventävät opinnot
- Kursseja voi alkaa tehdä haluamassaan järjestyksessä, niissä ei siis ole tiettyä suoritusjärjestystä
- Esitietovaatimukset kannattaa aina katsoa, mutta tason sisällä ei yleensä ole esitietovaatimuksia
- Seminaarikurssin ja gradun voi aloittaa siinä vaiheessa, kun suuri osa englannin syventävistä opinnoista on tehty
- KLSY012 Maisterin portfoliota kannattaa alkaa tehdä maisteritutkinnon alkuvaiheessa, ja portfolion voi palauttaa tarkastukseen opintojen loppuvaiheessa
- Kielten aineenopettajilla ja Kimo-opiskelijoilla pedagogiset aineopinnot
- Huom. pedagogisiin aineopintoihin ilmoittautumis-/hakuaika tammikuussa, ja ilmoittautuminen koskee myös suoravalittuja. Suoravalittujen tulee muistaa ilmoittautua pedagogisiin aineopintoihin viimeistään 4. opiskeluvuotena, jotta voit suorittaa ne 5. opiskeluvuotena (tämän jälkeen opinto-oikeus vanhenee).
- Kimo-opiskelijoille POM-opintoja
- Kieliasiantuntijoille työelämätuntemuksen opintoja
- Valinnaisia opintokokonaisuuksia eli sivuaineita (ja/tai yksittäisiä kursseja).
Pelkästään maisterin tutkintoa tekevien opiskelijoiden kannattaa aloittaa opintonsa mahdollisilla täydentävillä opinnoilla. Sen jälkeen englannin sekä tutkinto-ohjelman yhteisiä syventäviä opintoja voi alkaa tehdä haluamassaan järjestyksessä (muista kuitenkin katsoa kurssin esitietovaatimukset kurssiesitteeltä sisussa).
Journalistiikka
Tieto- ja ohjelmistotekniikka (DI)
Teknologiajohtaminen (DI)
Varhaiserityispedagogiikka
Opintojen ajoitustaulukot
- 2024 aloittaneet EP- ja VEP-opiskelijat
- 2023 aloittaneet EP- ja VEP-opiskelijat
- 2022 aloittaneet EP- ja VEP-opiskelijat
- 2021 aloittaneet EP- ja VEP-opiskelijat
- 2020 aloittaneet EP- ja VEP-opiskelijat
Erityispedagogiikan aineopintojen opetus järjestetään yleensä ma-ke, koska monet EP-opiskelijat tekevät POM-opinnot 2. ja 3. opiskeluvuonna ja OKL:n järjestämälle POM-opetukselle on varattu torstait ja perjantait. Osa aineopintojen opetuksesta on yhteistä EOK-opiskelijoiden kanssa (erillisiä erityisopettajaopintoja suorittavat), jolloin opetus voi osua tiiviisti EOK-opetuksen intensiiviviikoille. Muuta erityispedagogiikan opetusta voi olla kaikkina viikonpäivinä. Päällekkäisyyksiä tulee silti joskus, koska esim. mahdollisia valinnaisia opintoja ei pystytä opetusohjelmassa huomioimaan. Opiskelijat myös etenevät eri tahdissa eri tutkinto-ohjelmissa ja aiemmin suoritettujen opintojen mukaan.
Sisusta löydät kaikki opetuksen aikataulut. Sieltä löydät siis erityispedagogiikan opintojen lisäksi myös tarvitsemiesi kaikille yhteisten opintojen, viestintä- ja kieliopintojen sekä valinnaisten opintojen aikataulut.
Koulutussuunnittelijan infot
Info kandidaatti- ja maisteriohjelmassa syksyllä 2024 aloittaneille opiskelijoille.
Info maisteriohjelmassa syksyllä 2024 aloittaneille opiskelijoille.
Opintojen rakenne
VEP-opiskelijat (lomake pdf-muodossa)
- Opintonsa syksyllä 2024 aloittaneet: kandi+maisteri ja maisteri
- Opintonsa syksyllä 2023 aloittaneet: kandi+maisteri ja maisteri
- Opintonsa syksyllä 2022 aloittaneet opiskelijat
- Opintonsa syksyllä 2021 aloittaneet opiskelijat
- Opintonsa syksyllä 2020 aloittaneet opiskelijat
- Opintonsa syksyllä 2018 ja 2019 aloittaneet opiskelijat
Valmennustiede
Ajoitussuositukset:
- Hyvinvointivalmennuksen kandivaiheen opintojaksojen ajoitussuositus.
- Urheiluvalmennuksen kandivaiheen opintojaksojen ajoitussuositus
- Valmennuksen maisterivaiheen opintojaksojen ajoitussuositus
Tästä tiedostosta löydät valmennustieteen opintotarjottimet liikuntabiologian ja liikuntapedagogiikan opiskelijoille.
Tästä tiedostosta löydät opintotarjottimet kuntotestaamisen tai fysiikkavalmennuksen asiantuntijaksi tähtääville opiskelijoille.
Development, Education and International Cooperation (DEICO)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Language, Globalization and Intercultural Communication (LAGIC)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Music and Science
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Arkistonhallinta
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Etnologia ja antropologia
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Espanjan kieli
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Romaaninen filologia
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Ruotsin kieli
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Saksan kieli ja kulttuuri
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Soveltava kielitiede
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Suomalainen viittomakieli
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Suomen kieli
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Venäjän kieli ja kulttuuri
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Kirjallisuus
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Kulttuuriympäristön tutkimus
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
LuoMus, musiikin aineenopettajan suuntautumisvaihtoehto
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Museologia
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Musiikkitiede
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Nykykulttuurin tutkimus
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Taidehistoria ja taidekasvatus
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Kognitiotiede
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Koulutusteknologia
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Kyberturvallisuus
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
°Õ¾±±ð³Ù´ÇÂáä°ùÂá±ð²õ³Ù±ð±ô³¾Ã¤³Ù¾±±ð»å±ð
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Tietojenkäsittelytiede, Jyväskylä ja Kokkola
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Turvallisuus ja strateginen analyysi
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Artificial Intelligence (AI)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Cognitive Computing and Collective Intelligence (COIN)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
High-Performance Computing, Specialisation in Computer Science (HPC)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Information Systems (IS)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Aineenopettajan pedagogiset opinnot
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Luokanopettajan aikuiskoulutus, Kokkola
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Ohjausala
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Varhaiskasvatus, Kokkola
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Brain and Data Science (NeuroData)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Development, Education and International Cooperation (DEICO)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Educational Sciences (EDUMA)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Kauppatieteet
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Taloustiede
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Banking and International Finance (BIF)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Corporate Environmental Management (CEM)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Digital Marketing and Corporate Communication (DMCC)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
International Business and Entrepreneurship (IBE)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Responsible Management and Business of Sport (RESPO)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Liikuntapsykologia
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Biology of Physical Activity
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Psychology of Physical Activity, Health and Well-Being
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Responsible Management and Business of Sport (RESPO)
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Biological and Environmental Science, Specialisation in Aquatic Science
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Biological and Environmental Science, Specialisation in Ecology and Evolutionary Biology
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Chemistry and Analytics for Circular Economy.
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
High-Performance Computing, Specialisation in Chemistry
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
High-Performance Computing, Specialisation in Physics
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Nanoscience, Specialisation in Cell and Molecular Biology
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Nanoscience, Specialisation in Chemistry
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Nanoscience, Specialisation in Physics
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Physics
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.
Radiation and its Effects on MicroElectronics and Photonics Technologies
Seuraa yläpuolella olevia yleisiä ohjeita.