Aikuiskouluttajan pedagogiset opinnot
Aikuiskouluttajan pedagogisilla opinnoilla tarkoitetaan yliopistojen tutkinnoista annetun asetuksen (A 794/2004) 19 §:n tarkoittamia opettajan pedagogisia opintoja (60 op), jotka suuntautuvat aikuiskoulutuksen tehtäviin ja antavat opettajakelpoisuuden pedagogisten opintojen osalta. Aikuiskouluttajan pedagogiset aineopinnot (35 op) kestävät lukuvuoden. Ne voidaan suorittaa soveltuvan korkeakoulututkinnon jälkeen erillisinä opintoina tai sisällyttää maisterin tutkintoon. Aineopintokokonaisuus toteutetaan työssä oppimisen ja yksilöllisten oppimispolkujen periaatteita noudattaen. Opinnot on mahdollista suorittaa työn ohella edellyttäen, että opiskelija on valmis irrottautumaan lähijaksoja varten työtehtävistään.
Erilliset opettajan pedagogiset opinnot
·¡°ù¾±±ô±ô¾±²õ¾±±ô±ôä opettajan pedagogisilla opinnoilla tarkoitetaan yliopistojen tutkinnoista annetun asetuksen (A 794/2004) 19 §:n tarkoittamia opettajan pedagogisia opintoja (60 op). Opinnot on suunnattu erityisesti peruskoulun tai lukion aineenopettajan tehtäviin tähtääville, mutta soveltuvat myös ammatillisten oppilaitosten tai aikuiskoulutuksen tehtäviin. Erillisiin opettajan pedagogisiin opintoihin voivat hakea ylemmän korkeakoulututkinnon jo suorittaneet hakijat. Lisäksi hakijoilta edellytetään kasvatustieteen perusopintoja. Pedagogiset aineopinnot suoritetaan yhden lukuvuoden aikana. Opinnot vaativat läsnäoloa Jyväskylässä, ja niihin kuuluu 15 op harjoittelua.
Erilliset erityisopettajan opinnot
Erilliset erityisopettajan opinnot ovat yliopistojen tutkinnoista annetun asetuksen (794/2004, § 19) mukaiset erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot. Opintojen laajuus on 60 opintopistettä. Tästä erityispedagogiikan perusopinnoilla luetaan hyväksi 20 opintopistettä. Opinnot (40 op) toteutetaan monimuoto-opetuksena ja siten, että opinnot on mahdollista suorittaa valmiiksi lukuvuodessa. Opintojen tuottamaan kelpoisuuteen vaikuttaa opiskelijan pohjakoulutus. Opintojen ammatillisena perustana ovat erityisluokanopettajan ja/tai erityisopettajan tehtävät.
Koulutusjohtamisen perusopinnot, rehtorin kelpoisuus
Koulutusjohtamisen perusopintokokonaisuus vastaa rehtorien ja muiden koulutus- ja kasvatusalan johtajien lisääntyvään koulutustarpeeseen ja tarjoaa mahdollisuuden kouluttautua mm. rehtoriuteen ammattina, omana professiona. Opintojen aikana perehdytään opetushallintoon ja johtajuuteen eri näkökulmista. Opinnot on tarkoitettu opettajille ja muunlaisissa koulutus- ja kasvatusalan tehtävissä toimiville sekä apulais- ja vararehtoreille. Opinnot on suunniteltu niin, että ne on mahdollista suorittaa työn ohessa.
Koulutusjohtamisen aineopinnoissa on tavoitteena syventää ymmärrystä koulutusjohtajuudesta perehtymällä alan teorioihin, tutkimuksiin ja kirjallisuuteen. Opinnot on tarkoitettu henkilöille, joilla on jo työkokemusta koulutusjohtajan, rehtorin, opetus-/sivistysjohtajan, opetushallinnon tai opettajan tehtävistä.
Opinto-ohjaajan erilliset opinnot
Opinto-ohjaajan erilliset opinnot 60 op antavat kelpoisuuden toimia peruskoulun oppilaanohjaajana ja lukion sekä ammatillisen koulutuksen opinto-ohjaajan tehtävissä. Hakijalta edellytetään ylempi yliopistollinen korkeakoulututkinto sekä opettajan pedagogiset opinnot. Opinnot toteutetaan monimuotokoulutuksena.
Varhaiskasvatuksen opettajan erilliset opinnot
Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden tuottavat 75 opintopisteen laajuiset varhaiskasvatuksen tehtäviin ja esiopetukseen ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, jotka sisältävät 15 opintopistettä ohjattua harjoittelua. Opintoihin voivat hakea kasvatustieteen kandidaatin tai maisterin tutkinnon suorittaneet. Opinnot antavat kelpoisuuden toimia varhaiskasvatuksen opettajana sekä esiopetuksessa.