
Akateemisen asiantuntijuuden kehittyminen -tutkimus- ja kehittämishanke (AAKE)
Jatkuvasti muuttuvassa ja monimutkaistuvassa maailmassa tarvitaan alakohtaisten tietojen ja taitojen lisäksi monipuolisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, kulttuurista osaamista, kykyä toimia monikielisissä konteksteissa, eettistä ja vastuullista toimintaa sekä sosio-emotionaalista osaamista. Näissä asiantuntijuustaidoissa on yhteyksiä psykologisen viisauden käsitteeseen. Korkeakoulutuksen tavoitteena on kehittää näitä ominaisuuksia yliopisto-opintojen aikana.
Jyväskylän yliopiston Monikielisen viestinnän keskuksen (Movi) ja Koulutuksen tutkimuslaitoksen käynnistämä tutkimus- ja kehittämishanke selvittää, miten työelämässä tarvittava asiantuntijuus kehittyy yliopisto-opinnoissa ja millaista on sitä tukeva pedagogiikka. Siinä kyselyiden ja haastatteluiden avulla seurataan yliopiston kolmen opiskelijakohortin asiantuntijuuden kehittymistä kandidaatintutkinnon ajan.
Kertyvä tieto on tärkeä osa yliopiston opetuksen kehittämistä ja osa koulutuksen palautejärjestelmiä. Pitkittäinen data tuo tietoa osaamisen kehittymisestä tavalla, johon yksittäiset palautekyselyt eivät taivu.
Tutkimus perustuu kokonaisvaltaiseen käsitykseen asiantuntijuudesta, jonka taustalla on neljä tutkimusaluetta: yliopistopedagogiikkaan liittyvä tutkimus, työelämässä tarvittavaa osaamista koskeva tutkimus, monikieliseen vuorovaikutusosaamiseen liittyvä tutkimus sekä psykologista viisautta ja sen kehittämistä koskeva tutkimus. Tällainen moninäkökulmaisuus tuottaa uudenlaista ymmärrystä akateemisen asiantuntijuuden tarkasteluun ja kehittämiseen.
• Kyselyt toteutetaan ensimmäisen opiskeluvuoden alussa sekä ensimmäisen, toisen ja kolmannen opiskeluvuoden lopussa.
• Kyselyt ja niihin liittyvät ryhmänohjaustilanteet ovat osa UVK - monikielisiä viestintä- ja kieliopintoja. Kyselyjä hyödynnetään osaamisen itsearvioinnin välineenä sekä UVK-opintojen pedagogisessa kehittämisessä.
AAKE -kehittämishankkeen teoreettinen rakenne (pdf)
AAKE-tietosuojailmoitus kyselyyn osallistuville (pdf)

• Kyselyjen pilottivaiheen suunnittelu: kevät 2018 - syksy 2018
• Kyselyjen pilotointi: syksy 2019 - kevät 2021
• Kyselyt kaikissa meneillä olevissa UVK-toteutuksissa syksystä 2021 alkaen lukuvuoden 2026 loppuun.
• AAKE:n tietosuojailmoitus tutkimukseen osallistujalle (pdf)
• Tynjälä, P., Virtanen, A., Gerlander, M., Kallio, E. K., & Taalas, P. (2025). Towards a multiperspective approach to following students’ professional development in higher education. Higher Education Research and Development, Early online.
• Tynjälä, P., Kallio, E. K., Virtanen, A., Gerlander, M., & Taalas, P. (2025). Pedagogical practices promoting the development of wisdom in university students. Studies in Higher Education, Early online.
• Virtanen, A., Tynjälä, P., Gerlander, M. & Taalas, P. & Kallio, E. 2022. Pedagogiset käytännöt työelämätaitojen oppimista tukemassa – Itsearviointiin perustuvan mittarin kehittäminen. Pedaforum 2022.
• Gerlander, M. & Torvelainen, P., Taalas, P., Tynjälä, P., Virtanen, A. & Kallio, E. 2022. Yliopisto-opiskelijoiden monikielinen vuorovaikutusosaaminen ja sen kehittyminen: seurantakysely itsearvioinnin välineenä. Vuorovaikutuksen tutkimuksen päivät 30.9. - 1.10.2022, Tampere.
- Jalkanen, J. & Taalas, P. 2013. Yliopisto-opiskelijoiden oppimisen maisemat: haasteita ja mahdollisuuksia kielenopetuksen kehittämiselle. Teoksessa T. Keisanen, E. Kärkkäinen, M. Rauniomaa, P. Siitonen & M. Siromaa (toim.). AFinLA-e Soveltavan kielitieteen tutkimuksia 2013/ n:o 5, 74–88.
- Jalkanen, J., Almonkari, M., & Taalas, P. 2016. Viestintä- ja kieliopintojen kehittäminen kansainvälistyvässä korkeakoulutuksessa. Yliopistopedagogiikka, 23(1),14–16.
- Virtanen, A. & Tynjälä, P. 2019. Factors explaining the learning of generic skills: A study of university students’ experiences. Teaching in Higher Education 24 (7), 880–894.
- Virtanen, A. & Tynjälä, P. 2019. Yleisiä työelämätaitoja kehittävät pedagogiset käytännöt. Video Työpeda -hankkeessa 2/2019.
- Virtanen, A. & Tynjälä, P. 2022. Pedagogical practices predicting perceived learning of social skills among university students. International Journal of Educational Research 111, 101895.
• Monikielisen akateemisen viestinnän keskus
• Koulutuksen tutkimuslaitos
• UVK:n kautta kaikki Jyväskylän yliopiston kandidaattiohjelmat
• Yliopistotason koulutuksen kehittäminen

Hankkeen vastuulliset johtajat
• Johtaja Peppi Taalas, koulutuksen strateginen kehittäminen, rehtoraatti, peppi.taalas@jyu.fi
• Professori Päivi Tynjälä, Koulutuksen tutkimuslaitos, paivi.tynjala@jyu.fi
Hankkeen tutkijat
• Yliopistotutkija Anne Virtanen, Koulutuksen tutkimuslaitos, anne.virtanen@jyu.fi
• Yliopistonlehtori Maija Gerlander, Monikielisen akateemisen viestinnän keskus, maija.a.gerlander@jyu.fi
• Erikoistutkija Eeva Kallio, Koulutuksen tutkimuslaitos, eeva.k.kallio@jyu.fi