
Asiantuntija- ja tukipalvelutehtävät Jyväskylän yliopistossa
Jyväskylän yliopisto tarjoaa näköalapaikkoja monipuolisille osaajille ja asiantuntijoille. JYU:ssa olet osa tiedeyhteisöä, joka saa aikaan suuria yhdessä – tasokkaissa puitteissa Suomen kauneimmalla kampuksella. Yhdessä mahdollistamme kansainvälinen huippututkimuksen ja laadukkaan akateemisen koulutuksen.

Monien mahdollisuuksien JYU
Yliopisto tukee urakehitystäsi. Henkilöstökoulutuksemme ja monipuoliset uramahdollisuudet yliopiston sisällä antavat tilaa kasvaa ja kehittyä työurasi aikana.
°Õ²âössä yliopistolla on parasta se, että on ikään kuin tiedon lähteillä. Maailma avartaa, mutta työskentely ja opiskelu yliopistossa avartaa vielä enemmän. Se on ihan itsestä kiinni, miten hyödyntää tätä tietoa niin työssä kuin yksityiselämässäkin