Vuonna 2022 alkunsa saanut, vuosittain toukokuussa järjestettävä Solki tutkii -päivä tuo yhteen Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen tutkijat, sidosryhmät ja yhteistyökumppanit. Päivässä esitellään keskuksen toimintaa ²õ±ð°ìä ajankohtaista tutkimusta.
Kunkin Solki tutkii -päivän ohjelma kietoutuu jonkin teeman ympärille. Ensimmäisessä Solki tutkii -päivässä vuonna 2022 halusimme esitellä tekemäämme tutkimusta hyvin laajasti kaikilta tutkimusalueiltamme aiheiden ollessa Kielet koulutuksessa, Kielitaidon ja oppimisen arviointi ²õ±ð°ìä Kielikoulutuspolitiikka ja maahanmuutto. Vuonna 2023 keskityimme kielitaidon arvioinnin kysymyksiin. Vuoden 2024 Solki tutkii -päivän teemana oli ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âössä on voimaa! Keskuksessamme on paljon tutkimusta, jota tehdään yhteistyössä paitsi muiden tutkijoiden myös eri sidosryhmien edustajien kanssa. Lähtökohtanamme on myös, että tutkimuksellamme on merkitystä niin yksilön, yhteisöjen kuin yhteiskuntienkin kannalta.
Seuraava Solki tutkii -päivä järjestetään keskiviikkona 21.5.2025 Jyväskylän yliopiston kampuksella ja verkossa. Päivän teemana on arvot ja oikeudet soveltavassa kielentutkimuksessa.
Lue lisää vuoden 2025 Solki tutkii -päivästä