
Reetta Niinisalo
Esittely
Olen yliopistonopettaja Monikielisen akateemisen viestinnän keskuksessa eli Movissa, ja opetan kirjoitusviestintää ja suomea toisena kielenä. Opetan akateemista kirjoittamista sekä äidinkielisille, erittyisesti JSBE:ssä ja IT-tiedekunnassa, että S2-taustaisille opiskelijoille Integra-hankkeessa. Olen kiinnostunut kirjoitusprosessin ohjaamisesta ja kirjoitustaitojen kehittämisestä, ja S2-opettajana toki kielen oppimisesta laajemminkin.
Työni keskiössä on tällä hetkellä Integra-hankkeessa tapahtuva opetus, ohjaus ja tuki. Lisäksi teen Movissa paljon muutakin. Olen mukana jatkuvan oppimisen tiimissä sekä verkkopedagogisena asiantuntijana että opettajana Sosiaalinen media työelämässä -kurssilla. Kuulun myös joustavan pedagogiikan tiimiin, ja toimin työyhteisössäni Moodle-tukena ja verkkopedagogiikan sparraajana. Lisäksi olen kiinnostunut tekoälystä opettajan työssä, ja olen myös perehdyttänyt toisia opettajia tähän teemaan. Olen kehittänyt verkkokursseja, joilla haluan fokusoida yhteisöllisyyteen ja konstruktuvistiseen pedagogiikkaan.
Olen suorittanut sekä suomen kielen että kongitiotieteen maisterintutkinnon, ja minulla on äidinkielen opettajan ja ATK-opettajan pätevyys. Kognitiotieteen gradussani perehdyin opettajien käsityksiin ja oletuksiin Moodle-ympäristöstä. Olen muutenkin erittäin kiinnostunut siitä, miten opettajien oppimisympäristöjen ja muiden pedagogisten työvälineiden käyttöä voidaan tukea niin, että se helpottaa heidän työtään, tukee pedagogiikkaa ja tekee ympäristöistä selkeitä ja käytettäviä myös opiskelijoille. Hyödynnän kognitiotieteen ja opetusteknologian osaamistani opetuksen ja oppimisympäristöjen kehittämisessä.