
Merja Koivula
Esittely
Työskentelen yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopiston Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa, kasvatustieteiden laitoksella ja oppiaineenani on varhaiskasvatustiede. Olen valmistunut kasvatustieteiden tohtoriksi Jyväskylän yliopistosta 2010. Minulle on myönnetty dosentin arvo vuonna 2022 Jyväskylän yliopiston Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnasta. Dosentuurini sijoittuu varhaiskasvatustieteeseen ja sen ala on varhaiskasvatustiede, erityisesti sosioemotionaalinen oppiminen. Tutkimusinteressejäni ovat lasten ja kasvattajien sosioemotionaalinen oppiminen, varhaiskasvatuksen pedagogiikan kysymykset ja leikki varhaiskasvatuksessa. Olen kiinnostunut myös kaksikielisestä pedagogiikasta, kielitietoisesta varhaiskasvatuksesta, digitaalisten teknologioiden hyödyntämisestä varhaiskasvatuksessa ja varhaiskasvatuksen johtajuuden kysymyksistä. Opetustehtäväni painottuvat varhaiskasvatuksen maisteriohjelman opetukseen sekä gradujen ja väitöskirjojen ohjaustehtäviin.
Tutkimuskuvaus
Tutkimukseni käsittelee varhaiskasvatuksen pedagogiikkaan ja lasten kehitykseen, erityisesti sosio-emotionaalisiin taitoihin liittyviä teemoja. Tällä hetkellä keskiössä tutkimuksessani ovat lasten sosio-emotionaalisen kompetenssin tukeminen ja digitaalisten teknologioiden pedagoginen käyttö päiväkodeissa. Nämä molemmat ovat ajankohtaisia teemoja varhaiskasvatuksen henkilöstölle sekä myös varhaiskasvatustieteen tutkijoille.