
Kaisa Lindholm
Esittely
Työskentelen viestinnän yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopistossa. Työhöni kuuluu kieli- ja viestintätieteiden laitokselle sijoittuvan viestinnän tutkinto-ohjelman opetus-, ohjaus- ja hallintotehtäviä sekä tutkimustyötä. Opetan viestinnän ja vuorovaikutuksen moninaisia teemoja käsitteleviä kursseja ja seminaareja perusopintotasolta syventäviin opintoihin. Ohjaan viestinnän alan maisterintutkielmia sekä toimin viestinnän ja lähialojen väitöskirjojen toisena ohjaajana.
Olen Viestinnän ja vuorovaikutuksen tieteellinen yhdistys Prologos ry:n puheenjohtaja ja Viestinnän eettisen neuvottelukunta VENin asiantuntijajäsen.
Akateemisen työn ulkopuolella pidän satunnaisesti tutkimusaiheisiini liittyviä koulutus- ja puhetilaisuuksia yhteisöissä ja yrityksissä. Ennen yliopistouraa työskentelin mm. aluelehtien toimittajana ja julkishallinnon organisaation viestintätehtävissä.
Tutkimuskuvaus
Tutkimustyöni auttaa ymmärtämään modernin teknologian merkitystä viestinnässä ja vuorovaikutuksessa. Olen erikoistunut tekoälyn ja sosiaalisten bottien viestintäkysymyksiin sekä vuorovaikutusteknologiaan organisaatioissa ja tiimityössä.
Johdan Suomen Akatemian rahoittaman Generative Technologies in Communicative Organizing (GET:ORG) -konsortion Jyväskylän yliopiston osahanketta. Toimin lisäksi tutkijana Helsingin yliopiston SODA -Soljuva organisoituminen digitaalisilla yhteistyöalustoilla -hankkeessa (Liikesivistysrahasto). Olen myös CoCoDigi-tutkimusryhmän jäsen.
Tutkimustani on julkaistu mm. seuraavissa journaaleissa ja kokoomateoksissa: Journal of Computer-Mediated Communication, Human-Machine Communication, International Journal of Human-Computer Studies, Information Technology & People, Media & Viestintä, Prologi, Workplace Communication (Routledge), ³¢Ã¤³ó¾±°ì³Ü±¹²¹.