Esittely
Työskentelen sosiaalityön yliopistonlehtorina yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella. Opetus- ja tutkimusaloina minulla on sosiaalioikeus ja sosiaalityö sekä työllisyydenhoito. Tutkimuksellisesti olen kiinnostunut työn perusoikeuden toteuttamisesta, pitkittyneestä työttömyydestä sekä sosiaalityön ja työllisyydenhoidon yhdyspinnasta. Yksilötaso ja palvelupolut kiinnostavat sekä julkisen vallan toiminta ja sääntely. Lisäksi sosiaalinen kuntoutus varsin uutena lakiin kirjattuna sosiaalipalveluna on kiinnostuksen kohteeni. Opetan sosiaalityön aineopintoina sosiaalioikeuden kurssia ja pidän siihen liittyviä oikeustapausharjoituksia. Muu opetukseni kohdistuu maisterivaiheen kursseihin, joista syyslukukaudella 2024 jatkuu graduseminaariryhmä. Minulla on Valviran laillistama sosiaalityöntekijän pätevyys ja olen erityisen innostunut sosiaalityön käytännön ja teoriatiedon yhdistämisestä ja tykkään työskennellä molemmilla tasoilla. Aiemmin olen työskennellyt muun muassa sosiaalityöntekijänä, työ- ja elinkeinoministeriössä sekä Tampereen yliopistossa julkisoikeuden oppiaineessa.
Tutkimuskuvaus
Väitöskirjassani vuonna 2018 (linkki: ) tutkin pidempään työttöminä olleisiin kohdistuvaa oikeussääntelyä kuntien näkökulmasta. Julkisoikeuden alaan kuuluva väitöskirjani on pääosin lainopillinen tutkimus, jossa empiriaosio hyödyntää sosiaalityöntekijöiden haastatteluja aihepiiriin liittyen. Keskeisin kiinnostuksen kohteeni on ollut työn perusoikeuden toteuttaminen niin työttömän henkilön, kuin julkisen toimijan näkökulmista.
Oikeussosiologia yhdistää tutkimusintressini hyvin sosiaalityön alaan. Temaattisesti olen kiinnostunut rakenteellisesta sosiaalityöstä, johon liittyen oikeussääntely on tärkeä keino puuttua epäkohtiin. Tänä päivänä moniammatilliset yhdyspinnat, kuten sosiaalityön ja työllisyydenhoidon yhdyspinta, ovat tärkeitä aiheita tutkia asiakkaan oikeuksien toteutumiseksi. Käytännön työkokemuksestani on kummunnut kiinnostus sosiaalisen kuntoutuksen tematiikkaan, johon liittyen päättyi juuri vastaamani hanke ”Esitutkimus pelikehitysteemaisen nuorisotyön toteuttamisen edellytyksistä Seinäjoen yliopistokeskuksen ja Seinäjoen kansalaisopiston yhteistyönä”.
28.2.2023 asti julkaisuni ovat Tampereen yliopiston Tunicris -järjestelmässä, tästä eteenpäin Jyväskylän yliopiston Converis -järjestelmässä. Linkki Tunicrisiin;