
Anu Sivunen
Esittely
Toimin Jyväskylän yliopistossa viestinnän professorina ja viestinnän tutkinto-ohjelmavastaavana. Johdan myös -tutkimusryhmää, jonka tutkimus keskittyy viestintään ja yhteistyöhön digitaalisilla alustoilla. Työskentelemme jatkuvasti eri aloilta ja sektoreilta tulevien organisaatioiden kanssa ja tutkimme ja kehitämme heidän jäsentensä viestintä- ja yhteistyöprosesseja sekä digitaalisia työkäytänteitä.
Ohjaan maisterintutkielmia ja väitöskirjoja työelämän viestintään ja vuorovaikutukseen liittyen. Lisäksi toimin varajohtajana yliopiston EWIDE-profilointialueella (Emergent Work in the Digital Era), jota rahoittaa Suomen Akatemia.
Ennen työskentelyäni Jyväskylän yliopistossa olen ollut töissä Aalto-yliopistossa sekä kaksi vuotta Yhdysvalloissa vierailevana tutkijana Kalifornian yliopistossa Santa Barbarassa ja Stanfordin yliopistossa.
Tutkimuskuvaus
Tutkimukseni keskittyy muuttuviin työnteon tapoihin, kuten etä- ja hybridityöhön, sekä viestinnän ja vuorovaikutuksen moninaisiin prosesseihin digitaalisissa ympäristöissä. Tutkimusintresseihini kuuluvat myös organisaatioiden viestintäteknologiat ja niiden affordanssit, työn ja muun elämän rajojen hallinta sekä työtilojen merkitys vuorovaikutukselle.
Tutkimuksiani on julkaistu monen eri tieteenalan journaaleissa (esim. Academy of Management Annals, Communication Monographs, Human Relations, Internet Research, Journal of Computer-Mediated Communication, Journal of Organizational Behavior ja New Media and Society). Tutkimuksiani on myös palkittu kansainvälisissä konferensseissa (International Communication Association Conference, National Communication Association Conference ja Hawaii International Conference on Systems Sciences).