Yhteinen menneisyys, erilaiset tulkinnat: Bibliometrinen ja kvalitatiivinen analyysi varhaismodernista Ruotsin valtakunnasta Ruotsin ja Suomen historiografiassa 1860–2020 (Hirsu)


³§¾±²õä±ô±ô²â²õ±ô³Ü±ð³Ù³Ù±ð±ô´Ç
Hankekuvaus
Hankkeessa vertaillaan systemaattisesti Ruotsissa ja Suomessa vuosina 1860–2020 tehdyn historiankirjoituksen eli historiografian muodostamaa kuvaa Suomen ja Ruotsin yhteisestä varhaismodernista ajasta aina vuoteen 1809 asti. Vuosisatojen ajan Ruotsi ja Suomi olivat osa yhteistä Ruotsin valtakuntaa, mutta moderni historiantutkimus varhaismodernista Ruotsista on kirjoitettu vasta maiden eriydyttyä. Hankkeen avulla voidaan havaita yhtä lailla ruotsalaisille kuin suomalaisille yhä merkittäviä teemoja, kuten yhteisen menneisyyden vaikutus esimerkiksi nykypäivän ulko- ja puolustuspoliittisiin valintoihin, oikeusjärjestykseen, yhteiskunnalliseen luottamukseen, instituutioihin, talouteen, väestöön sekä ihmisten mentaliteetteihin ja kulttuuriin. Silti historiankirjoituksen historian näkökulmasta ei ole juuri pohdittu, miksi ja miten kuva Ruotsin ja Suomen yhteisestä historiasta on muodostunut sellaiseksi kuin se on. Mistä erilaiset näkökulmat kumpuavat? Kuka kuva(t) on rakentanut? Miten ne ovat muuttuneet aikojen saatossa? Mitä aiheita, teorioita, menetelmiä ja aineistoja historiografiassa on painotettu?
Hankkeessa yhdistetään humanistisella alalla ensimmäisen kerran bibliometriikka ja laadullinen tutkimus valtavaan kirjalliseen aineistoon. Hanke tuottaa merkittävää tieteellistä tietoa Suomen ja Ruotsin historiografiasta sekä maiden historiallisesti muotoutuvasta itseymmärryksestä. Transnationaali, systemaattinen ja vertaileva tutkimus vastaa myös tieteensosiologisesti perustavaan kysymykseen eli miten tieteellinen tieto muodostuu eri aikoina ja konteksteissa. Projektin tuloksilla tulee olemaan huomattava tieteellinen ja yhteiskunnallinen merkitys. Hanke tuottaa uutta tietoa Itämeren piirin historiankirjoituksesta sekä aikanaan mittavan Open Access -aineiston. Samalla kehitetään ja arvioidaan bibliometrisiä tutkimusmenetelmiä.
Tutkimusryhmään kuuluu kuusi uransa eri vaiheissa olevaa tutkijaa, jotka kaikki ovat Ruotsin ja Suomen historian asiantuntijoita. Hanke toteutetaan Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksella yhteistyössä yliopiston kirjaston eli Avoimen tiedon keskuksen kanssa.