Kasvatusalan soveltuvuuskokeessa opiskelijaksi valittujen seurantatutkimus (KASVU)

³§¾±²õä±ô±ô²â²õ±ô³Ü±ð³Ù³Ù±ð±ô´Ç
Hankekuvaus
Kasvatusalan soveltuvuuskokeessa opiskelijaksi valittujen seurantatutkimus (KASVU) liittyy valtakunnallisessa Kasvatusalan valintayhteistyöverkostossa ja OKM:n rahoittamassa OVET-hankkeessa tehtyihin opettajankoulutuksen opiskelijavalinnan uudistuksiin ja tarpeeseen seurata niiden vaikutuksia. Tutkimuksessa selvitetään kasvatusalalla opintonsa aloittaneiden oppimista, motivaatiota ja sitoutumista kasvatusalan opintoihin sekä opettajan työn että kasvatusalan opintojen kannalta keskeisten osaamisalueiden kehittymistä. Lisäksi selvitetään kuinka menestys aikaisemmissa opinnoissa ja opiskelijavalinnassa ennakoi näitä kehityspolkuja.
Seurantatutkimus toteutetaan kahdeksan opettajankoulutusta järjestävän yliopiston yhteistyönä. Se sisältää aineistonkeräyksen (ns. uuden opiskelijan kysely) kaikille kasvatusalan kaksivaiheisen yhteishaun kautta opiskelijaksi valituille opettajaopiskelijoille, minkä lisäksi toteutetaan seurantakyselyt 3. ja 5. opintovuoden aikana sekä kahdesti työelämäsiirtymän jälkeen. Kerättäviä aineistoja täydennetään opiskelijavalintaa ja opintosuorituksia koskevalla rekisteriaineistolla. Tutkimusaineisto kerätään vuosina 2019 (pilotti)–2025 opintonsa aloittavilta opettajaopiskelijoilta. Aineistoa kerätään viimeisen kerran viisi vuotta työelämään siirtymisen jälkeen, jolloin viimeinen aineistonkeruu tapahtuu vuonna 2035 (2025 opintonsa aloittavien osalta).