Vuorovaikutusta virtuaalimaailmassa

Tämä kirjoitus on aiemmin julkaistu TOVE-hankkeen verkkosivuilla 26.9.2022
Kerroimme edellisessä blogipostauksessamme, että sekä opettajankouluttajat että opiskelijat kokivat tarvetta läsnäolon tunteen vahvistamiselle Covid-19-pandemiasta seuranneen etäopetuksen aikana. Vaikka kameroiden auki pitäminen Zoomissa voi estää passivoitumista, , sillä sen enempää omien kuin muidenkaan kasvojen jatkuva tuijottaminen lähietäisyydeltä ei ole luontevaa. Entä jos sen sijaan toimisimmekin , jossa voimme tavata toisiamme erilaisissa formaaleissa ja epäformaaleissa ympäristöissä, ja liikkuminen tilassa tuo erilaisen ulottuvuuden läsnäolon tunteeseen staattisen näyttöpäätteen äärellä istumisen sijaan?
Draamatehtävä XR-saarella
TOVE-hankkeen puitteissa lähdimme kokeilemaan tätä ajatusta ilmasto- ja ympäristöteemaisella monialaisella opintojaksolla. Opintojakson yhtenä lähtökohtana oli erilaisten luovien ja elämyksellisten menetelmien ja lähestymistapojen käyttö, joten suunnittelimme kurssia vetävän opettajankouluttajatiimin kanssa toteutuksen, jossa yhdistimme virtuaalisessa maailmassa toimimiseen roolipohjaista draamatyöskentelyä.
Kokeilu oli samalla hyvä tilaisuus hyödyntää opetuksessa edellisenä lukuvuonna rakennettua virtuaalista JYUXR-kampusta – erityisesti hieman rennommaksi oppimisympäristöksi tarkoitettua kesämökkisaarta. JYUXR-kampus sijaitsee AltspaceVR-alustalla, ja sitä on mahdollista käyttää sekä immersiivisesti VR-laseilla että tietokoneelle ladattavalla työpöytäsovelluksella. Koska kokeilumme toteutettiin etäopetusaikana, opiskelijat käyttivät työpöytäversiota omilla koneillaan.

Mediatiimit ympäristöministeriön työpajassa
Draamatehtävälle suunniteltiin taustatarina, jossa ympäristöministeriö (jota edustivat kurssin opettajat ja TOVE-tiimi) kutsui opiskelijoista muodostetut mediatiimit virtuaalisaarelle suunnittelemaan ympäristötietoisuutta edistävää strategiaa eri kohderyhmille. Tiimeille jaetut roolit edustivatkin laajasti erityyppistä mediaa aina sosiaalisen median vaikuttajista perinteisemmän median toimittajiin.
Ennakkovalmisteluina opiskelijat suunnittelivat itselleen avatar-hahmot sekä kävivät tutustumassa XR-kampukseen ja AltspaceVR-ympäristön käyttöön. Varsinainen draamatyöskentely XR-saarella kesti noin kaksi tuntia: ensin kaikki kokoontuivat samaan tilaan ministeriön tervetulotoivotuksia ja tehtäväohjeistusta varten, minkä jälkeen mediatiimit siirtyivät eri puolille saarta suunnittelemaan strategioitaan. Noin tunnin ryhmäkeskustelujen jälkeen palattiin takaisin aloitustilaan, jossa kukin ryhmä vuorollaan kertoi ideoistaan muille.

Kokemuksia työskentelystä
Keräsimme opiskelijoilta kirjallisen reflektion välittömästi draamatyöskentelyn jälkeen. TOVE-hankkeen näkökulmasta olimme kiinnostuneita erityisesti läsnäoloon liittyvistä kokemuksista. Tarkastelemme näitä lähemmin tulevissa tutkimusjulkaisuissa, mutta nostoina voimme mainita esimerkiksi seuraavia huomioita:
- Vaikka VR-lasien aikaansaama immersion kokemus ei ollut mukana tässä toteutuksessa, virtuaalisessa tilassa liikkuminen ja oman avatarin sijoittuminen tilaan vaikutti silti tukevan läsnäolon tunnetta. Esimerkiksi ryhmäkeskustelun tulosten esittelystä toisten hahmojen edessä ”tuli realistisen esitelmän fiilis, kun näki paljon tyyppejä tuijottamassa”.
- Toisaalta nonverbaalin viestinnän hyödyntäminen avatarhahmojen takaa koettiin haastavaksi: ”ei voinut lukea ilmeitä” ja ”puhui helposti toisen päälle”, ja oli myös hankalaa ”nyökytellä tai ääneen myötäillä” toisin kuin kameroiden avulla.
- Samalla avatarien käytön nähtiin kuitenkin tukevan hyvin juuri roolipohjaista työskentelyä, sillä ”virtuaalihahmoon on ehkä helpompi heittäytyä mukaan kuin naamatusten tehtävään draamatyöskentelyyn”.
Tarkastelemme opintojakson toteutusta myös opettajankouluttajien näkökulmasta. Työkaluina käytetään pohdintalomakkeita, jotka liittyvät 1) toiminnan taustoihin ja osaamisen kehittämistavoitteisiin, 2) toteutuksen aikaisiin huomioihin sekä 3) koko prosessin reflektointiin. Aineisto linkittyy TOVE-hankkeen lisäksi myös eurooppalaiseen (Erasmus+), joka tarkastelee ja tukee opettajankouluttajien digitaalista osaamista.
Tänä lukuvuonna teemme toisen toteutuskierroksen samalla opintojaksolla, mikä paitsi mahdollistaa opintojakson kehittämisen kokemusten pohjalta, myös vahvistaa edelleen opettajankouluttajien kokemusta erilaisten digitaalisten oppimisympäristöjen käytöstä. Edessä onkin kiinnostava haaste aiempien, etäopetukseen ideoitujen toteutustapojen muokkaamisesta lähiopetuskertoihin ja niiden väliseen itsenäiseen työskentelyyn soveltuviksi.
Opintojakson opettajat: Mari Hankala, Merja Kauppinen & Anna-Leena Kähkönen
TOVE-hanketiimi: Emilia Ahlström, Piia Näykki, Tapio Toivanen, Tuula Nousiainen & Ilona Laakkonen
Lisäksi suunnittelussa ja toteutuksessa tukena Merja Juntunen.