Verkko-opinnoissa yhteisöllisyys rakentuu avoimen vuorovaikutuksen avulla

”Olennaista on, että opiskelijamme kokevat opettajien ja opiskelukavereiden olevan läsnä. Myös verkko-opiskelussa tulee syntyä kokemus siitä, että opiskelee yhdessä aitojen ihmisten kanssa.” Näin kertovat opettajamme Heli Tyrväinen, Sanna Uotinen ja Leena Valkonen avoimen blogissa.
Alkaneen syksyn myötä avoimen yliopiston opetuskäytänteitä on muokattu aiempaa yhteisöllisemmiksi.
Julkaistu
4.9.2022

Avoimessa yliopistossa opiskellaan pääasiassa verkon kautta, jolloin opiskelijat ja opettajat ovat fyysisesti etäällä toisistaan. Verkossa opiskelu ei kuitenkaan tarkoita yksinäistä puurtamista, sillä nykyiset verkko-oppimisympäristöt luovat mahdollisuuden monipuoliseen vuorovaikutukseen ja yhdessä opiskeluun.

Avoimen yliopiston kehittämistyön avulla opintoihin pyritään tarjoamaan entistä parempaa tukea. Osana tätä kehitystä avoimen opetuskäytänteitä on kehitetty aiempaa yhteisöllisemmiksi. Tämä on äärimmäisen tärkeää, sillä yhteisöllisyydellä lisätään tutkitusti esimerkiksi opiskelutyytyväisyyttä ja opintoihin sitoutumista.

Uudet toimintatavat yhteisöllisyyden rakentajina

Avainasemassa yhteisöllisyyden lisäämisessä on vuorovaikutus, jonka edistämisessä meillä opettajilla on merkittävä rooli. Opettajien tehtävänä on esimerkiksi suunnitella ja valmistella vuorovaikutusta tukeva oppimisympäristö. Lisäksi on tärkeää, että opiskelijat saavat opettajiltaan riittävästi ohjausta ja palautetta tarvitsemallaan hetkellä.

Useisiin kursseihin sisältyy yhdessä tekemistä, mikä mahdollistaa ajatusten ja asiantuntijuuden jakamisen sekä yhdessä oppimisen.

Avoimen opiskelijat tekevät opintojaan samanaikaisesti aloittavissa ryhmissä, jolloin ohjauksen ja palautteen kohdentaminen sekä opiskelijoiden välinen vuorovaikutus on helpompaa. Useisiin kursseihin sisältyy yhdessä tekemistä, mikä mahdollistaa ajatusten ja asiantuntijuuden jakamisen sekä yhdessä oppimisen. Yhteinen oppimistavoite, aikataulu ja opiskelusta heräävät tunteet ja ajatukset luovat mahdollisuuksia jaetulle oppimiskokemukselle.

Fyysisesti etäällä, virtuaalisesti lähellä

Olennaista on, että opiskelijamme kokevat opettajien ja opiskelukavereiden olevan läsnä. Myös verkko-opiskelussa tulee syntyä kokemus siitä, että opiskelee yhdessä aitojen ihmisten kanssa, vaikka fyysisesti opiskelisikin yksin tietokoneen äärellä. Avainasemassa on se, että opiskelijat voivat luottaa rehelliseen, rakentavaan sekä säännölliseen vuorovaikutukseen ja että he kokevat olevansa tervetulleita ja tärkeitä opiskeluryhmän jäseniä.

Ei ole yhdentekevää, millaista vuorovaikutus kurssilla on. Toisten huomiointi, rohkaisu ja arvostaminen luovat pohjaa luottamuksen rakentumiselle, kun taas osallistumattomuus, määräily tai toisten huomiotta jättäminen voivat vähentää sitä merkittävästi. Tämä on hyvä huomioida omia vuorovaikutuskäytänteitä tarkasteltaessa.

Onnistunut opiskelukokemus rakentuu yhteispelillä

Luottamuksen rakentumista koskevassa tutkimuksessamme havaitsimme, että verkko-opetuksessa opettajalta kaivataan varsinkin läsnäoloa, suunnittelutyötä ja ammattitaitoa. Opettaja voi lisätä luottamuksellista ilmapiiriä luomalla kurssille tasapuolisuutta edistävät rakenteet sekä ohjaamalla opiskelijoita vastuuseen ja myönteiseen viestintään. Lisäksi opiskelijat korostivat verkko-oppimisympäristön, sen tekniikan ja tietoturvan merkitystä.

Luottamuksellinen ilmapiiri syntyy sekä opettajan että vertaisoppijoiden läsnäolosta ja tuesta.

Yhteisöllisyys ei kuitenkaan rakennu vain opettajien kautta – Myös opiskelija luo ja ylläpitää positiivista vuorovaikutusta. Luottamuksellinen ilmapiiri syntyykin sekä opettajan että vertaisoppijoiden läsnäolosta ja tuesta. Tutkimuksemme mukaan opiskelijat toivovat muilta opiskelijoilta toisia kunnioittavaa käyttäytymistä, jossa korostuisi myönteinen ja avoin vuorovaikutus. Lisäksi opiskelijat odottavat vertaisopiskelijoilta sitä, että jokainen tekisi tasavertaisesti oman osuutensa.

Näiden tutkimustulosten myötä jokainen verkko-opetukseen osallistuva voi pohtia omaa toimintaansa: Olenko kannustava ja kunnioittava opiskelukaveri? Osallistunko aktiivisesti? Huomioinko keskustelun eri osapuolet? Kuuntelenko aidosti muita? Tämänkaltaiset vuorovaikutustaidot ovat tulevaisuuden taitoja, joita jokainen digitaalisissa verkkoympäristöissä tarvitsee.





Heli Tyrväinen
yliopistonopettaja, terveystieto, terveystieteet
(Kuvassa oik.)

Sanna Uotinen
yliopistonopettaja, erityispedagogiikka, varhaiskasvatustiede
(Kuvassa vas.)

Leena Valkonen
yliopistonopettaja, kasvatustiede, perheopinnot, varhaiskasvatustiede
(Kuvassa kesk.)

Lue lisää aiheesta:

  • Uotinen, S., Tyrväinen, H. & Valkonen, L. 2016. Opiskelijan ja opettajan vuorovaikutus korkeakoulujen verkko-opetuksessa. Kasvatus 47 (5), 434–446.
  • Valkonen, L., Tyrväinen, H. & Uotinen, S. 2020. Luottamuksen rakentuminen verkko-opetuksessa. Kasvatus 51 (1), 21–37.
  • Yuan & Kim 2014. Guidelines for facilitating the development of learning communities in online courses. Journal of computer assisted learning. 30 (3), 220-232. Doi. 10.1111/jcal.12042 ;
  • Berry, S. 2019. Teaching to connect: Community-building strategies for the virtual classroom. Online Learning, 23(1), 164-183. doi:10.24059/olj.v23i1.1425