Toimiva yhteispeli helpottaa vanhempien paineita – sitä voi ruokkia kotikonstein
2000-luvun vanhemmuutta voidaan luonnehtia aikaisempia vuosikymmeniä intensiivisemmäksi. Vanhempien odotetaan nykyisin asettavan lapsensa tarpeet etusijalle, osallistuvan aktiivisesti ja kokonaisvaltaisesti lapsen kasvuun ja kehitykseen ja etsivän luotettavaa asiantuntijatietoa vanhemmuuden perustaksi.
Nämä vaateet kohdistuvat enemmän äiteihin kuin isiin, ja äidit usein ottavat myös isomman vastuun kotitöistä ja lastenhoidosta.
Samaan aikaan etenkin pienten lasten vanhemmilla uniongelmat ovat tavallisia ja vanhemmat voivat kokea, että aikaa itselle ja parisuhteelle on liian vähän.
Lisäksi työelämän vaatimukset ja niiden yhdistäminen vanhemmuuteen ja perhe-elämään vaativat vanhemmilta paljon.
Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että tehokas täsmälääke vanhempana jaksamiseen on toimiva yhteispeli vanhempien välillä eli niin sanottu yhteisvanhemmuus (coparenting). Vastoin yleistä harhaluuloa, toimivasta yhteisvanhemmuudesta hyötyvät niin yhdessä asuvat vanhemmat kuin eroperheet. Toimivassa tiimissä voi vanhempien lisäksi olla muitakin aikuisia, kuten isovanhempia, muita sukulaisia tai ystäviä.
Tärkeä hetki yhteisvanhemmuuden rakentumiselle on vanhemmaksitulovaihe, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä saada yhteisvanhemmuutta toimivaksi.
Kissanhännänvedosta yhteen hiileen puhaltamiseen
Toimivassa yhteisvanhemmuudessa työnjako on reilua ja tasapuolista, vanhemmat puhaltavat yhteen hiileen kasvatusasioissa, ovat toisilleen henkisenä tukena arjessa ja selvittävät erimielisyydet neuvottelemalla. Kaikkea vanhemmuuden tehtäviä ei tarvitse jakaa tasan, tärkeintä on, että molemmat vanhemmat ovat tyytyväisiä työnjakoon ja kokevat sen reiluksi.
Monelle perheelle tuttu ”läpsystä vaihto”-systeemi – se että kasvatusvastuu vaihtuu eteisessä lennossa – voi olla kuormittavaa, ellei arkeen kuulu myös henkistä tukemista ja yhteishenkeä.
Toimivassakin yhteisvanhemmuudessa voidaan riidellä ja olla eri mieltä, mutta riidoista kyetään sopimaan ja arjessa on enemmän toisen tukemista ja auttamista kuin kilpailua ja jännitteitä eli niin sanottua ”kissanhännänvetoa”.
Keinoja, joilla yhteispeli saadaan toimimaan
Kommunikaatio arjessa on yksi toimivan yhteisvanhemmuuden kulmakivi, sillä molempia vanhempia tyydyttävään työnjakoon on vaikea päästä neuvottelematta ja sopimatta. Ilman keskustelua työnjako voi urautua väärille raiteille ja kasautua epäreilusti.
Keskustelun ja konkreetin tekemisen lisäksi vanhemman kannattaa satsata toisen vanhemman henkiseen tukemiseen, arvostuksen ilmaisuun ja myönteisen palautteen antamiseen. Ne ovat nousseet niin Minna Rannan kuin Emmi Lindroosinkin väitöskirja-artikkeleiden perusteella tekijöiksi, jotka ruokkivat toimivaa yhteispeliä arjessa.
Sveitsiläistutkimuksessa yhteisvanhemmuuden henkinen puoli korostui tekijänä, joka oli vahvimmin yhteydessä vanhempana jaksamiseen. Tulemme Kaisa Aunolan Voiku-hankkeessa tarkastelemaan tätä yhteyttä myös suomalaisilla vanhemmilla.
Hetkinen, olemmeko nyt luomassa nykyvanhemmille uusia paineita, niin että intensiivisen vanhemmuuden vaateiden lisäksi myös vanhempien välisen yhteistyön toimivuudesta joutuu ottamaan paineita?
Saattaa olla niinkin, mutta paineiden kokeminen toisaalta kertoo vastuullisuudesta, ja mikäli toimivassa yhteisvanhemmuudessa vastuut jaetaan, myös paineita yhdelle vanhemman niskoille tulee vähemmän. Toimivassa tiimissä vanhemmille jää myös omaa aikaa ja voimavaroja, kun arjen sujumista ja vanhemmuuden suorituspaineita ei tarvitse kannatella yksin.
Kirjoittajat, professori Anna Rönkä ja tutkijatohtori Sanna Moilanen ovat yhdessä yliopistonlehtori Petteri Eerolan kanssa keskustelemassa nykyvanhemmuuden paineista Tiedeillassa tiistaina 1.10. kirjasto Lähteessä. Tervetuloa kuulemamaan ja jakamaan vinkkejä, joilla yhteispeli pienten lasten perheissä saadaan toimimaan.
