Ģ��ֱ��

Vuonna 2015 media täyttyi turvapaikanhakijoiden älypuhelimiin liittyvistä huomioista. Suomessa hämmästeltiin, miten monilla köyhiksi mielletyillä turvapaikanhakijoilla saattoi olla kallis älylaite, ja tulijoiden suojeluntarvetta kyseenalaistettiin. Samaan aikaan median ja muuttoliikkeen tutkijat kiinnostuivat älylaitteiden ja sosiaalisen median merkityksestä turvapaikanhakijoiden elämässä pakomatkan suunnittelusta uuteen kotimaahan kotoutumiseen. Empiiriset analyysit osoittavat, miten älypuhelin oli taskussa kulkeva turva ja opas vaarallisella matkalla: sen avulla navigoitiin reittejä ja käytettiin sovelluksia, joiden avulla pidettiin yhteyttä salakuljettajiin. Samalla puhelin ja sosiaalinen media olivat edes jonkinlaisen yhteyden läheisiin mahdollistava elämänlanka ja mahdollisuus paeta hetkeksi viihteen pariin sekä integroitumisen tuki – apu uuden asuinmaan kielen opettelussa, työnhaussa, omien oikeuksien selvittämisessä ja ylipäätään arjen ongelmien ratkomisessa.

Moni käytti internetiä ja sosiaalista mediaa lähtömaassaan. Toisilla taas käyttö on yleistynyt vasta sen jälkeen, kun he ovat saapuneet Suomeen. Tällä hetkellä maahanmuuttajat käyttävät internetiä ja sosiaalista media paljon – joskus jopa aktiivisemmin kuin kantaväestö. Esimerkiksi Jauhiaisen ja Tedeschin tuoreen tutkimuksen mukaan lähes kaikki paperittomina Suomessa vuonna 2019 oleskelleet käyttivät internetiä, mutta noin 25 % tutkimukseen osallistuneista kertoi jättäytyneensä sosiaalisen median ulkopuolelle.

Neljännes on iso luku. Onkin hyvä muistaa, että kaikilla vuonna 2015 saapuneilla ei ollut älylaitteita. Jotkut heistä olivat luku- ja kirjoitustaidottomia. Joidenkin arkiseen elämään älylaitteiden tai sosiaalisen median käyttö ei kuulunut lähtömaassa, joten sen sovittaminen myös uuteen elämäntilanteeseen on ollut haastavaa. Lisäksi on niitä, joiden tilanne Suomessa on johtanut haluun vetäytyä sosiaalisesta mediasta.

Monet pakolaistaustaiset joutuvat säätelemään somenäkyvyyttään elämäntilanteensa takia.

Vaikka useimmat käyttävätkin sosiaalista mediaa, herättää se myös epäluulon ja pelon tunteita. Monet vetäytyvät, koska joko somealustojen keskustelut tai niihin liittyvä näkyvyys koetaan ahdistavaksi. Pakolaistaustaiset somea käyttävät kertovat, että joutuvat aktiivisesti säätelemään somenäkyvyyttään elämäntilanteensa takia. Keinoja ovat esimerkiksi somen seuraaminen ilman tykkäyksiä, kommentteja tai omia päivityksiä, monien profiilien käyttö, jatkuva profiilien vaihtaminen tai bulvaanien hyödyntäminen. Näkymättömyys sosiaalisessa mediassa on aktiivisen ja harkitun toiminnan tulos.

Turvapaikanhakijoina Suomeen tulleet tunnistivat monenlaisia sosiaalisen median käyttöön liittyviä riskejä, joita pyrittiin hallitsemaan esimerkiksi katkaisemalla suhteet lähtömaahan. Silti somen digitaaliset jäljet herättivät huolta. Paljastuessaan esimerkiksi turvapaikanhakeminen Suomesta voi vaarantaa lähtömaahan jääneen perheen, ystävät tai sukulaiset. Jotkut – useimmiten paperittomat – pelkäsivät sosiaalisen median lisäävän paljastumisen riskiä Suomen viranomaisille, ja jatkuvaan oleskelulupalimboon juuttuneet puolestaan pelkäsivät tietojensa vuotamista sosiaalisen median kautta lähtömaassa uhkaaville tahoille. Somen käyttämättömyys on siis monelle joko itseen tai läheisiin liittyvä turvallisuuskysymys.

Integraatiolle on syytä löytää moninaisia muotoja ja paikkoja: esimerkiksi kasvokkaisia kohtaamisia ja tukea sekä vaihtoehtoja someympäristöille ja digitaalisille alustoille.

Keskustelut pakolaistaustaisten henkilöiden kanssa osoittavat, että sosiaalisen median ulkopuolella on elämää ja syitä somekieltäytymiselle on lukuisia. Somekäyttö voi olla mahdotonta puuttuvien tietoverkkojen, laitteiden tai taitojen takia, mutta on huomattava, ettei käyttämättömyydessä lähimainkaan aina ole kyse siitä, etteikö erilaisia käyttämisen esteitä onnistuttaisi ylittämään. Kieltäytymisessä voi olla kyse tietoisesta vastarinnasta alustavallalle sekä kamppailusta oman yksityisyyden säilyttämisen puolesta. Toisaalta sosiaalinen media voi ylläpitää traumaa ja tehdä menneisyyden traumaattisten kokemusten unohtamisesta vaikeaa. Niinpä siitä kieltäytyminen lisää suoraan omaa hyvinvointia.

Myös uuden kotimaan sosiaalinen media voi tuntua ulossulkevalta ja vieraalta. Moni kertoikin jättäytyvänsä nimenomaan suomalaisen somejulkisuusuuden ulkopuolelle, koska ei halua tulla muistutetuksi toiseudesta, jota vieras kieli ja vieras agenda aiheuttavat. Samaan aikaan saatetaan pitää yhteyttä läheisiin vaikkapa sovelluksilla, joita käytetään lähinnä lähtömaassa (IMO, Viber) ja silti kokea mediakieltäytyjyyttä Suomessa.

Mediakieltäytyjät-hankkeen ytimessä on ajatus osallisuuden kokemuksesta ja siitä, millä tavoin yhteiskuntaan ja sen keskusteluihin on mahdollista kiinnittyä. Poissaolo somesta ei pakolaistaustaisten ryhmässä liity vain vähäiseen osaamiseen tai laitteiden ja tietoverkkojen puutteeseen, vaan kyse on tietoisesta valinnasta, johon kietoutuvat edellisten syiden lisäksi kuulumisen ja ulkopuolisuuden kokemukset, riskiarviot sekä muut henkilökohtaiset syyt.

Ajatus siitä, että mediataitojen opettaminen saisi tulijat integroitumaan on yhtä aikaa väärä ja oikea. On paljon maahanmuuttajia, jotka ovat todella aktiivisia somessa, mutta eivät kuitenkaan suomalaisessa somessa. Mediataitojen opettelu tekee toki heistä taitavampia – omissa verkostoissaan. Suomalaisiin verkostoihin sen sijaan kiinnitytään silloin, kun se tuntuu hyödylliseltä, turvalliselta tai nautinnolliselta. Toiseudesta muistuttava vihapuhetta ja rasismia uhkuva some ei välttämättä siltä tunnu, vaikka taitoja olisi kuinka.

Pakolaistaustaisten maahanmuuttajien mediakieltäytyminen voidaan nähdä integraatiolla ja kotoutumiskoulutuksella kesytettävänä ongelmana, mutta on hyvä nähdä, miten se voi olla tietoinen valinta, joka lisää hallinnan tunnetta ja parantaa elämänlaatua. Somen ulkopuolelle jättäytyminen voi avata tilaa ja mahdollisuuksia toisenlaisille julkisuuksille ja kohtaamisille.

Mediakieltäytyjät-hankkeen haastatteluaineisto avaa näkökulmia monipaikkaisiin yhteisöihin ja siihen, miten elämä uudessa kotimaassa voi rakentua myös sosiaalisen median ja alustavallan ulkopuolella. Esimerkiksi kotoutumispolkuja suunnittelevien tahojen voi olla mielenkiintoista tutustua näihin avauksiin, sillä se, mitä tapaamme pitää integraationa voi olla joillekin ulkopuolisuuden alleviivausta. Mikäli kaikkien integraatiota halutaan lisätä, on syytä löytää sille moninaisia muotoja ja paikkoja – esimerkiksi integroitujien omien toiveiden mukaisesti kasvokkaisia kohtaamisia ja tukea sekä vaihtoehtoja someympäristöille ja digitaalisille alustoille.

Tutkimuskirjallisuutta:

Aléncar, A., Kondova, K. & Ribbern, W. (2019). . Media, Culture & Society 41 (6): 828–844.

Jauhiainen, J. S., & Tedeschi, M. (2022). . Media & Viestintä 45(2), 24–45.

Latonero, M. & Kift, P. 2018. . Social Media + Society 4(1): 1–11.

Nikunen, K., & Valtonen, S. (2022). . Media and Communication 10(2), 218–229.

Talvitie-Lamberg, K., Lehtinen, V., & Valtonen, S. (2022). . New Media & Society (luettavissa toistaiseksi vain sähköisesti).