Ä¢¹½Ö±²¥

Ajattelin vielä muutama vuosi sitten, ettei minusta koskaan ole yliopisto-opiskelijaksi. Uskottelin itselleni, että en pysty, en osaa, eikä minulla ole aikaa eikä viitseliäisyyttä. Yliopisto-opinnot vaativat mukamas liikaa kirjoittamista ja pohdiskelua omiin taitoihini nähden.

Olin kuitenkin väärässä. Nyt myöhemmin olen löytänyt palon korkeakouluopiskeluun yhteiskuntatieteiden opinnoista. Tiedän nyt, että minusta on sittenkin yliopisto-opiskelijaksi.

Opintopolun kiemuroita

Lukiossa minua ei juurikaan kiinnostanut opiskeleminen, sillä koin olevani enemmän käytännön ihminen. Kävin lukion äitini toiveesta ja valmistuin sieltä rimaa hipoen. Aikuisiällä löysin kuitenkin innon opiskeluun ja minusta kuoriutui eräänlainen himo-opiskelija.

Suoritin vuosien saatossa yhteensä kaksitoista tutkintoa yrittäjyyden, johtamisen ja kaupanalan puolelta muun muassa oppisopimuksen avulla. Opiskelin myös yliopistossa tietojärjestelmätieteen perusopintokonaisuuden ystävieni innoittamana, mutta en pystynyt jatkamaan opintoja pidemmälle siinä hetkessä. Ilmoittauduin kyllä muutamille avoimen yliopiston kursseille, mutten saanut niitä koskaan tehtyä. Koin silloin yliopisto-opinnot liian vaikeiksi minulle.

Aikuisiällä minusta kuoriutui eräänlainen himo-opiskelija ja löysin uuden innon opiskeluun.

Työskennellessäni pitkään yrittäjänä ajattelin, etten tarvitse korkeakoulututkintoa. Mieleni muuttui kuitenkin pari vuotta sitten, kun menin kunnalle töihin. Tajusin, että korkeakoulututkinnon avulla voisin saada ylempiä työtehtäviä. Kiinnostukseni opiskeluun heräsi ja aloin katselemaan korkeakouluopintoja uusin linssein.

Aloin perehtyä yliopiston opintotarjontaan tarkemmin ja totesin, että yhteiskuntatieteet ovat juuri sitä mitä tarvitsen kuntasektorilla työskennellessäni. Tartuin tuumasta toimeen ja aloitin avoimen yliopiston opinnot tähtäimessä yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja jopa maisterin paperit. Rauhassa ja pikkuhiljaa elämän ja työn ohella.  

Osaamiseen havahtuminen

Opiskeluintoa olikin rutkasti, sillä kaikki opinnot linkittyivät vahvasti työmaailmaani ja innostuin niiden aiheista hurjasti. Huomasin, että pystyn kirjoittamaan pitkiäkin tekstejä ja itsereflektointeja aivan uudenlaisella otteella töiden ja eletyn elämän vuoksi. Yllätys oli suuri, kun aloin saamaan kursseista nelosia ja vitosia, sillä enhän minä edes mieltänyt itseäni yliopisto-opiskelijaksi. Yhtäkkiä huomasin ahmivani kursseja tavoitteenani päästä jonain päivänä tutkinto-opiskelijaksi.

Viime keväänä avoimen yliopiston opintoneuvoja kannusti minua hakemaan yhteishaussa tutkinto-opiskelijaksi. Pääsin ensimmäisellä yrittämällä yhdeksännelle varasijalle, eli hakeminen kannatti. Tänä keväänä aion hakea uudelleen ja uskon vahvasti, että minulla on mahdollisuus päästä sisään.

Teen opintoja työosaamiseni kehittämisen vuoksi, mutta tietenkin myös itseni kehittämisen takia.

Kohti tutkinto-opiskelijan todellisuutta

Tällä hetkellä jatkan opintojani avoimessa yliopistossa, jotta kurssit ovat kasassa sitten kun pääsen tutkinto-opiskelijaksi. Lapset ovat nykyään aikuisia ja minulla on itseni johtamisen kykyä, aikaa, kannustajia lähipiirissä sekä paljon elämänkokemusta. Nämä auttavat minua eteenpäin myös opinnoissa.

Teen opintoja työosaamiseni kehittämisen vuoksi, mutta tietenkin myös itseni kehittämisen takia. Näin minusta on kuoriutunut akateeminen opiskelija ja eräänä päivänä tulen olemaan yhteiskuntatieteiden maisteri, jota en olisi ikinä uskonut kohdalleni. Minusta tulee sittenkin korkeakoulutettu. Tiedän nyt, että pystyn siihen.