Ä¢¹½Ö±²¥

Yhteiskunta digitalisoituu nopeasti ja teknologiasta on tullut välttämätön osa monia arkisia tilanteita. Viimeistään yhteiskuntaa ravistellut koronapandemia on todistanut digitaalisten palveluiden tarpeen ja ennen kaikkea sen, että digitalisaation avulla voidaan tarjota palvelut helpommin saataviksi ajasta tai paikasta riippumatta. Kääntöpuolena kuitenkin on, ettei kaikilla yhteiskunnan jäsenillä ole samanlaista mahdollisuutta tai valmiuksia hyödyntää näitä palveluita.

Vuonna 2020 käynnistyneen tavoitteena on luoda kattava kokonaiskuva digiosallisuuden kansallisesta tilanteesta ja hyvistä käytänteistä. Lisäksi tavoitteena on pyrkiä luomaan mittaristo, jolla digiosallisuuden toteutumista voidaan myöhemmin arvioida ja seurata. Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikkö oli mukana toteuttamassa hankkeen ensimmäistä tutkimustehtävää, jossa selvitettiin, miten digiosallisuuden käsitettä on käytetty aikaisemmassa tutkimuksessa ja miten sitä voitaisiin teoreettisessa mielessä määritellä. Tässä yhteydessä olennaiseksi havainnoksi nousi yksilöiden ja erilaisten käyttäjäryhmien kokemus digiosallisuudesta (osallistuminen) sekä eri hallinnonalojen ja muiden toimijoiden, kuten kolmannen sektorin ja yritysten, rooli yksilöiden tai ryhmien digiosallisuuden mahdollistajina (osallistaminen).

Digiosallisuuden osa-alueet avaavat käsitteen moniulotteista kokonaisuutta

Digiosallisuus Suomessa -hankkeen väliraportissa (Hänninen ym. 2021) digiosallisuus jäsentyi digiosallistumisen ja digiosallistamisen kautta. Digiosallistuminen viittaa aktiiviseen osallistumiseen yhteiskunnan toimintaan digitaalisia välineitä, sovelluksia ja palveluita hyödyntäen. Digiosallistaminen puolestaan tarkoittaa osallistamistoimia, joilla voidaan vaikuttaa digiosallisuuden mahdollistaviin tekijöihin. Tämä jäsennys näkyy myös digiosallisuuden kuudessa keskeisessä osa-alueessa, jotka ovat: 1) infrastruktuuri ja teknologiset välineet, 2) saavutettavuus, 3) turvallisuus ja luotettavuus, 4) taidot, osaaminen ja digituki, 5) käytettävyys sekä 6) käyttäminen ja hyödyt.

Osa-alueet avaavat käytännön näkökulmasta sitä, millaiset tekijät mahdollistavat tai estävät digiosallisuuden toteutumista. Teorian tasolla monet digiosattomuuden haasteet on pystytty tunnistamaan, mutta arkielämässä tilanne on usein haastavampi, sillä jokaisella ihmisellä ja palvelun käyttäjällä on oma yksilöllinen kokemuksensa digiosallisuudesta.

Infrastruktuuri ja välineet mahdollistavat pääsyn digipalveluiden pariin, turvallisuus mietityttää monia

Infrastruktuurista ja teknologisista välineistä keskusteltaessa on usein helppoa ymmärtää ja nimetä haasteet, jotka voivat estää digiosallisuuden toteutumista. Kuitenkaan esimerkiksi tarpeeksi nopea internetyhteys ei vielä itsessään ratkaise mitään: sen jälkeen tarvitaan vielä laite, jolla internetiä voi käyttää ja myös riittävät taidot eri palveluiden hyödyntämiseksi. Lisäksi käyttäjän oma arkipäivä ja motivaatio vaikuttavat digitaalisen teknologian ja palveluiden omaksumiseen. Teknologian käytön ja ei-käytön taustalla onkin usein monia yksilöllisiä syitä.

Vaikka digitaalisista palveluista on paljon hyötyä arkielämässä, myös niiden haittapuolet puhuttavat ikääntyneitä esimerkiksi digipalveluihin kohdistuvien isojen tietomurtojen yhteydessä. Mitä läpinäkyvämmiksi digipalvelut ja niiden toiminta voidaan tehdä käyttäjille, sitä luotettavampina ne näyttäytyvät käyttäjille. Käyttäjän luottamusta voi lisätä esimerkiksi tieto siitä, mitä tietoja hänestä kerätään ja mihin tietoja käytetään. Ikääntyneitä huolettaa usein myös huijatuksi tuleminen digimaailmassa; mille sivustolle omat tiedot uskaltaa syöttää, mitkä sähköpostit uskaltaa avata ja mitä linkkejä uskaltaa painaa?

Yhteiskunnan ja yksityisten palveluntarjoajien suunnalta tuleva paine verkkoon siirtymisestä on jatkuvasti läsnä ikääntyneiden arkipäivässä. Usein palveluita on pakko yrittää käyttää riippumatta siitä, tuntuuko se turvalliselta vai ei. Ei myöskään ole perusteltua olettaa, että kaikilla kansalaisilla olisi riittävät taidot käyttää digipalveluita (Brauer & Venäläinen 2011).

Digitukea tarvitaan, mutta oikeanlaista tukea ei ole aina saatavilla

Digituen antaminen voi olla hankalaa, jos auttaja ja autettava eivät ymmärrä toisiaan. Teknologiamaailman terminologia on monesti haastavaa, sillä auttaja on tottunut käyttämään tätä kieltä omassa elämässään. Autettavalle nämä termit voivat kuitenkin olla täysin vieraita. Oppimisen kannalta olisikin tärkeää löytää yhteinen kieli, jotta mielekäs ja motivoiva oppimistilanne olisi mahdollinen.

Digiosallisuuden ja syrjäytymisen ehkäisemisen näkökulmasta olisi tärkeää, että jos digitaalisten palveluiden käyttäminen edellyttää tietyntasoisia digitaitoja, myös tarvittavaa tukea olisi riittävästi ja kohtuuhintaisesti saatavilla. Viranomaisilla on velvollisuus opastaa käyttäjiä digipalveluiden käytössä. Myös monet yksityiset toimijat tarjoavat tukipalveluita, mutta ne ovat usein kalliita. Lisäksi liian usein digituki on ongelman korjaamista toisen puolesta sen sijaan, että opetettaisiin, miten ongelma korjataan itse. Tällaisessa tilanteessa oma osaaminen ei välttämättä kehity.

Monet ikääntyneet eivät halua tai heillä ei ole varaa maksaa tuesta, jota pitäisi tämän vuoksi olla saatavilla ilmaiseksi. Digiosallisuuden ja syrjäytymisen ehkäisemisen näkökulmasta olisikin tärkeää, että jos digitaalisten palveluiden käyttäminen edellyttää tietyntasoisia digitaitoja, myös tarvittavaa tukea olisi riittävästi ja kohtuuhintaisesti saatavilla. Viranomaisilla onkin velvollisuus opastaa käyttäjiä digipalveluiden käytössä.

Saavutettavuus ja käytettävyys on huomioitava digipalveluiden toteutuksessa

Ikääntyneet muodostavat monimuotoisen ryhmän: osa ei hyödynnä digitaalista teknologiaa tai palveluita lainkaan, mutta iso osa käyttää digipalveluita täysin sujuvasti. Silti digitaalisia palveluja saatetaan suunnitella ensisijaisesti kokeneille käyttäjille, mikä lisää digitalisaation mukanaan tuomien hyötyjen epätasaista jakautumista (mm. van Deursen & Helsper 2015; Schou & Hjelholt 2018). Kaikkia digitaalisia palveluita ei tarvitse ottaa käyttöönsä kokeakseen olevansa digiosallinen. Tärkeää sen sijaan on, että päätös hyödyntää digipalvelua perustuu yksilön omaan tarpeeseen ja valintaan käyttää kyseistä palvelumuotoa, eikä esimerkiksi taloudellisten syiden tai pelkän (ensisijaisesti) digitaalisen palvelumuodon pakosta.

Saavutettavuus tarkoittaa digipalveluiden tekniseen toteutukseen, helppokäyttöisyyteen ja ymmärrettävyyteen liittyvää esteettömyyttä (Aluehallintovirasto 2020). Nykyisin saavutettavuudesta säädetään laissa (ks. VM 2019; Euroopan parlamentti ja neuvosto 2019), mikä on tuonut selkeitä edistysaskelia digipalveluiden suunnitteluun. Esimerkiksi ikääntyneiden kohdalla saavutettavuuteen liittyvien kysymyksien huomioiminen voi merkittävästi edistää digiosallisuutta. Saavutettavuuden ohella merkittävässä roolissa on palvelujen löydettävyys. Etenkin ikääntyneiden kohdalla digipalveluista tiedottaminen on tärkeää, sillä he eivät välttämättä tunne kaikkia digitalisaation tuomia mahdollisuuksia.

Koska ikääntyneet kokevat nuorempia käyttäjiä enemmän epävarmuutta digitaalisten palveluiden käytössä, on tärkeää, että heille syntyy myönteisiä käyttökokemuksia digitaalisesta teknologiasta ja palveluista. Käytettävyyden huomioiminen ja käyttäjälähtöinen suunnittelu ovat yksi keino parantaa käyttäjäkokemusta. Pelkästään hyvä tekninen toteutus ei riitä, vaan on tunnistettava erilaisten käyttäjien tarpeet, jotta niihin pystytään vastaamaan asianmukaisesti.

Digipalvelujen käyttö ja hyödyt riippuvat yksilöiden tarpeista, mahdollisuuksista ja motivaatiosta

Digitaalisten palvelujen käyttö tukee itsenäistä elämää ja aktiivista toimijuutta yhteiskunnan jäsenenä. Digipalvelujen käyttämättömyyden takana voi olla tilanne, jossa käyttö ei ole mahdollista itsestä riippumattomista syistä. Tällaisia syitä voivat olla esimerkiksi taloudellinen tilanne tai puutteet laitteiden toiminnassa ja infrastruktuurissa, kuten laajakaistayhteydessä.

Käyttämättömyys voi olla myös tietoinen valinta (ks. esim. Haasio 2007). Kaikki ikääntyneet eivät esimerkiksi halua käyttää minkäänlaista digitaalista teknologiaa tai digipalveluita. Syynä voi olla muun muassa pelko digitaalisia palveluita kohtaan tai motivaation puute opetella uusia taitoja. Toisaalta ikääntyneet voivat saada rohkaisua vertaisiltaan, jos huomaavat heidän käyttävän digipalveluita ja hyötyvän niistä ilman suurempia haittoja.

Digiosallisuus on monen eri tekijän summa, mikä näkyy yksilöiden ja ryhmien osallisuuden kokemuksessa. Yhteiskunnalliset toimijat voivat erilaisin osallistamisen keinoin lisätä osallistumisen mahdollisuuksia, joilla pyritään tehokkuuteen, demokratisoitumiseen ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Koska ikääntyneet ovat jatkuvasti kasvava digitaalisten palveluiden käyttäjäryhmä, on tärkeää huomioida heidän erityistarpeensa digitaalisen teknologian ja palveluiden käyttäjinä.

Laura Pajula, Viivi Korpela, Joonas Karhinen & Riitta Hänninen

Jyväskylän yliopisto

³¢Ã¤³ó³Ù±ð±ð³Ù

Aluehallintovirasto. 2020. Digipalvelulain vaatimukset. Viitattu 15.12.2020.

Brauer, S. & Venäläinen, V. 2011. Omistajuudesta uusi osallisuus. Verkko saa kansalaisen äänen kuulumaan. Teoksessa T. Aaltonen-Ogbeide, P. Saastamoinen, H. Rainio & T. Vartiainen (toim.). Silmät auki sosiaaliseen mediaan, 46–64. Helsinki: Eduskunta, Tulevaisuusvaliokunta.

Euroopan parlamentti ja neuvosto. 2019. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/882, annettu 17 päivänä huhtikuuta 2019, tuotteiden ja palvelujen esteettömyysvaatimuksista. Euroopan unionin virallinen lehti, L 151, 7.6.2019, s. 70—115.

Haasio, A. 2007. Internetin ei-käytön määritelmät ja käyttämättömyyden syyt. Informaatiotutkimus, 26(1), 16–25.

Hänninen, R., Karhinen, J., Korpela, V., Pajula, L., Pihlajamaa, O., Merisalo, M., Kuusisto,O., Taipale, S., Kääriäinen, J., & Wilska, T.-A. 2020. Digiosallisuuden käsite ja keskeiset osa-alueet: Digiosallisuus Suomessa -hankkeen väliraportti. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2021:25.

Schou J. & Hjelholt M. 2018. Digital citizenship and neoliberalization: governing digital citizens in Denmark, Citizenship Studies, 22(5), 507–522.

Valtiovarainministeriö (VM). 2019. Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta.

Van Deursen, A. & Helsper, E. 2015. The third level digital divide: who benefits most from being online? Digital Distinctions and Inequalities. Teoksessa L. Robinson, S. R. Cotton & J. Schulz (toim.) Communication and Information Technologies Annual (Studies in Media and Communications, Vol. 10), 29–52.