Ihan hobitteina Zoomissa – eli kuinka luodaan tiimin yhteishenkeä verkkovälitteisesti

Miten luoda yhteisöllisyyttä ja yhteishenkeä etäaikana? Millaisella reseptillä tiimin vuorovaikutus saadaan toimimaan, kun ei ollakaan saman pöydän ääressä? Kirjoitusviestinnän yliopistonopettaja Katja Kontturi pohtii verkkovälitteistä vuorovaikutusta avoimen yliopiston blogissa.
Etätyö on muuttanut työpaikkojen vuorovaikutusta
Julkaistu
5.12.2022

Päädyin tässä taannoin katsomaan  Lord of the Rings -näyttelijöiden Zoom-tapaamisesta. Vajaan tunnin mittainen jakso oli osa näyttelijä Josh Gadin vetämää Reunited Apart -videosarjaa, jolla kerättiin rahaa hyväntekeväisyyteen. Se julkaistiin toukokuun lopussa keväällä 2020, jolloin maailma eli lockdownin eri asteita.

Näyttelijöiden Zoom-kohtaamisessa oli opettajan näkökulmasta paljon tuttua: oli tapaamisen vetäjä, joka huolehti agendasta, esitti kysymyksiä ja jakoi puheenvuoroja. Oli päällekkäistä puhetta, yhteysongelmia ja tippuipa joku langoiltakin.

Jäin miettimään, millainen keskustelu olisi ollut, jos tämä samainen tiimi olisi tavannut toisensa ensimmäistä kertaa etäyhteyden välityksellä. Lord of the Rings -elokuvasarjaa kuitenkin kuvattiin kahden vuoden intensiivisessä rupeamassa, mikä loi näyttelijöiden välille vahvan yhteishengen. Mutta miten helppoa yhteishengen ja yhteisöllisyyden luominen on tilanteissa, jossa saman pöydän äärelle ei syystä tai toisesta päästä?

Mutta miten helppoa yhteishengen ja yhteisöllisyyden luominen on tilanteissa, jossa saman pöydän äärelle ei syystä tai toisesta päästä?

Puhuvien päiden tiimi

Monikielisen akateemisen viestinnän keskuksen eli Movin jatkuvan oppimisen tiimi syntyi juuri tällaisessa tilanteessa pandemian pakottamana. Pohja koko tiimin toiminnalle, yhteistyölle ja opetuksen suunnittelulle luotiin verkkoyhteyden välityksellä.

Meillä oli Zoomit, Teamsit ja Outlookin kalenterikutsut. Opimme tuntemaan toisemme puhuvina päinä.

Miten siis saimme tiimin toimimaan, kun vain osa sen jäsenistä oli koskaan tavannut livenä ja itse koordinaattorikin oli vasta tullut taloon?

Resepti yhteiseen etätyöskentelyyn

Tässä viiden tärkeän kohdan resepti sille, miksi Movin jatkuvan oppimisen tiimi jatkoi iloista porskuttamistaan pandemian aiheuttamasta epävarmuudesta huolimatta:

  1. Ajankohta. Kun vuosi 2020 meni pitkälti etätyöstä selviytymisessä ja uuden opettelussa, vuonna 2021 pääsimme jo sopeutumaan ja soveltamaan opittuja menetelmiä, sovelluksia ja ohjelmistoja.
  2. Ammattimainen ote. Olemme kaikki kielten ja viestinnän opettajia: meillä jokaisella on oma erikoisosaamisalueemme, jonka takia meidät nimitettiin tiimiin. Meillä on kokemusta yhteisopettajuudesta, ja tiedämme, miten toimia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa.
  3. Selkeä tavoite ja aikataulu. Tehtävämme oli suunnitella ensimmäinen työelämän viestintätaitoja käsittelevä kurssi Jyväskylän yliopiston jatkuvan oppimisen kokonaisuuteen. Aikataulu hahmottui muiden yhteistyötahojen antamien ohjeiden ja suositusten avulla hyvin konkreettiseksi.
  4. Sosialisoitumisen merkitys. Viestinnän ja kielten ammattilaisina ymmärrämme yhteisöllisyyden ja sosiaalisuuden merkityksen ryhmävuorovaikutuksessa. Kokouksemme alkavat aina kuulumisten vaihdolla, jolloin jokainen pääsee jakamaan siinä tilanteessa itselleen olennaisia asioita.
  5. Ryhmään kiinnittyminen. Vaikka emme kohdanneetkaan kasvotusten, etätyöskentely liitti ryhmämme yhteen jopa varsin henkilökohtaisella tavalla: pääsimme kurkistamaan toistemme koteihin. Ihastelimme kissoja ja koiria ja kahvimukeja ja kirjahyllyjen sisältöjä. Kuulimme, kenen naapurissa on menossa remontti tai kuka odottaa postipakettia ovelle. Tällaiset pienet seikat loivat hämmentävää yhteenkuuluvuutta.

Samalla, kun itse testasimme verkkovälitteistä yhteistyötä omassa tiimissämme, koostimme aihetta käsittelevää kurssia: Virtaa viestintään työelämässä on opinnot aloittava kurssi.

Matkan varrelle on mahtunut teknisiä haasteita, pieniä neronleimauksia ja eri työryhmien kanssa yhteistyön harjoittelua. Olemme päässeet tapaamaan jo livenäkin useamman kerran ja hämmentymään siitä, miten ruuduilla nähdyt puhuvat päät sijoittuivatkin korkeammalle kuin olimme kuvitelleet.

Hobitinkolosta toimistolle ja takaisin

Lord of the Ringsin näyttelijätiimin projekti on päättynyt jo kauan aikaa sitten. He kuitenkin pystyvät pitämään yhteyttä toisiinsa verkon välityksellä eri mantereilta ja aikavyöhykkeiltä käsin.

Meidän projektimme on vasta alussa. Muuttuvan työelämän viestintä -opintokokonaisuus jatkaa kehittymistään. Meidän tiimimme etuna on se, että työskentelemme samalla laitoksella, ja nyt pystymme tarvittaessa kohtaamaan viikoittain. Mutta edelleenkin voi Outlookin kalenteriin kilahtaa tapaamiskutsu Zoomiin. Onhan se paljon mukavampaa osallistua aamukasin palaveriin kotoa käsin, kun voi samalla aloitella hobittihenkeen toisen aamiaisen ja silitellä kissaa.

FT Katja Kontturi






³Û±ô¾±´Ç±è¾±²õ³Ù´Ç²Ô´Ç±è±ð³Ù³Ù²¹Âá²¹,&²Ô²ú²õ±è;°ì¾±°ùÂá´Ç¾±³Ù³Ü²õ±¹¾±±ð²õ³Ù¾±²Ô³Ùä
 

Ilmoittaudu uuden Muuttuvan työelämän viestintä -opintokokonaisuuden aloituskurssille