Tieteellinen tieto ja aikuiskasvatustieteellinen tutkimus
Opintojakson tiedot
Opintojakson nimi
Tieteellinen tieto ja aikuiskasvatustieteellinen tutkimus
Laajuus
4 op
Koodi
AIKP1400
Vastuuorganisaatio
Avoin yliopisto
Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta
Arviointiasteikko
Yleinen asteikko, 0-5
Suorituskieli
suomi
Opintojakson kuvaus
Tieteellinen toiminta ja tutkimus pyrkivät tieteellisin keinoin kohti totuutta. Tieteessä ei kuitenkaan saavuteta yhtä ja lopullista totuutta, vaan kulloinkin on vallalla parhaiten tieteellisesti perusteltu näkemys. Samalla tieteellinen tieto korjaa itseään eli tutkimuksen myötä saavutetaan aiempaa kattavampia ja yhtenäisempiä käsityksiä. Arkiajattelu on usein tieteellisen tutkimuksen lähtökohta, ja toisaalta tutkimuksin saavutettu tieteellinen tieto saavuttaa viiveellä arjen. Opintojakso johdattelee tieteellisen tiedon periaatteisiin, tieteenfilosofisiin lähtökohtiin ja aikuiskasvatustieteen tutkimuskohteisiin. Lähteistön avulla ja tietoa soveltaen tutustutaan myös aikuiskasvatustieteellisen tutkimusprosessin kulkuun sekä perehdytään tutkimuksen eettisiin periaatteisiin ja siihen, millaisilla menetelmillä aikuiskasvatustieteellistä tietoa hankitaan.
Katso ohjeet opintojen aloittamiseen täältä
Aloita avoimen yliopiston opinnot ilmoittautumalla valitsemallesi opintojaksolle. Opintojen aikataulutiedot, hinnat ja ilmoittautumislinkit löydät opintojaksojen sivuilta.