
Tutkijoiden yö tuo tieteen käsin kosketeltavaksi – ja lämmittää tutkijan mieltä
Tutkijoiden yö on Euroopan laajuinen tiedetapahtuma, joka kokoaa yhteen tiedeyhteisön ja suuren yleisön ihmettelemään tieteen uusimpia saavutuksia.
Tutkijoiden yötä on järjestetty Jyväskylässä jo vuodesta 2014, jolloin Hiukkasen valoa -tapahtuma esitteli fysiikkaa suurelle yleisölle. Sittemmin mukaan lähti uusia tienteenaloja, nimi vaihtui ja konsepti levisi ympäri Suomea. Tänä vuonna mukana ovat myös yliopistot Oulusta, Hämeenlinnasta ja Helsingistä.
Tutkijoiden yön ohjelma tuo yleisölle nähtävää ja opittavaa, mitä ei löydä muualta. Tapahtuma on mahtava tilaisuus päästä näkemään kokonaisvaltaisesti, mitä yliopistolla tehdään.
“Paras muisto on se, kun jouduin kertomaan esittelytilaamme haluaville kävijöille, että tilaan ei voida ottaa enää lisää ihmisiä. Toki oli harmillista, että kaikki eivät päässeet esittelyyn mukaan, mutta omaa mieltä kohotti se, että työstämme kiinnostuneita oli niin paljon, että tupa täyttyi ääriään myöten”, sanoo monimutkaisten materiaalien tutkimusryhmää fysiikan laitoksella johtava Arttu Miettinen.
Lapset ja nuoret ovat tärkein, mutta vaativa kohderyhmä
Tämän vuoden teemana Tutkijoiden yössä on monimuotoisuus, joka on olennainen osa yliopiston roolia tutkitun tiedon tuottajana, yhteiskunnallisesti vaikuttavana ja opetusta tarjoavana toimijana. Tiedettä on tekemässä monimuotoinen joukko tutkijoita ja se koskettaa meistä jokaista, kun uudet tutkimukset tuovat innovaatioita elämää parantamaan.
Monitieteellinen ohjelmamme tarjoaa laajan kurkistuksen Jyväskylässä tehtävään tutkimukseen ja sen merkitykseen kulttuuriemme, yhteisöjemme sekä ympäristömme monimuotoisuudelle.
Tapahtuman perimmäisenä päämääränä on paitsi esitellä huippututkimusta myös innostaa ihmisiä tutkimuksen tekemiseen ja tieteeseen. Tutkijoiden yön järjestämisestä vastaava Jyväskylän yliopiston viestintäpäällikkö Liisa Harjula pitää tapahtuman tärkeimpänä kohderyhmänä lapsia ja nuoria:
“Euroopan laajuisen Tutkijoiden yön tavoitteena on puhutella erityisesti nuoria ja esitellä heille tutkijanura kiinnostavana vaihtoehtona. Tavoittelemme siis vaativaa kohderyhmää, jonka kiinnostus ja katse pitäisi siirtää älypuhelimesta kiihdytinlaboratorioon.”
Ohjelmat on suunniteltu niin, että kaikenikäiset voivat osallistua ja osallistujat pääsevät itse käytännössä kokeilemaan, mitä kaikkea tieteellä voidaankaan saada aikaan. Edellisinä vuosina on askarreltu paperista aivoja, kokeiltu, kuinka autorataa voi ohjata aivokäyttöliittymällä sekä nähty upeita kemian esityksiä aineiden väriä vaihtavista ominaisuuksista sekä reagoimisesta keskenään.
Työpajojen monipuolisuus ja innovatiiviset toteutustavat saavat sekä kävijät että tutkijat osallistumaan tapahtumaan aina uudelleen.
“Kokeileminen, pelinomaisuus ja itse tekeminen selvästi koukuttivat nuoria ja vähän vanhempiakin kävijöitä”, sanoo Liisa Harjula.

Jopa 14 000 kävijää päivän ja illan aikana
Vuosittain Tutkijoiden yön ohjelma on aina kasvanut ja kävijämäärät sen mukana. Edellisen vuoden kävijäennätys oli 14 000 kävijää päivän aikana.
Ylistönrinteellä kävijät pääsevät tutustumaan Jyväsjärven eliöihin, kemian laboratorioihin sekä fysiikan sovelluksiin. Illan aikana vierailijat pääsevät myös kurkistamaan kiihdytinlaboratorioon, jonka Suomen paksuin ovi aukeaa yleisölle hyvin harvoin.
Sillan toisella puolella Agorassa päästään käsiksi IT-teknologian maailmaan sekä tanssitaan ja leikitään STEAM-työpajassa oppien samalla kestävästä kehityksestä.
Psykologian ohjelmissa päästään oppimaan kehon ja mielen yhteyksistä. Lisäksi kävijöillä on mahdollisuus kokeilla, tunnistavatko he valehtelijan kehollisten signaalien perusteella. Ihmisen kasvusta ja kehityksestä ohjelmaa on tarjolla muutaman minuutin kävelymatkan päässä Ruusupuistossa.
۳ٱٲö Valon kaupunki -tapahtuman kanssa on koettu hyvin molempia hyödyttäväksi, sillä tapahtumat järjestetään saman viikon aikana.
Tapahtumien sisällöt kiinnostavat molempien kohderyhmiä ja kävijät saavat laajemman kokemuksen kiertäessään valotaideteoksia ja poiketessaan ohessa tieteen äärelle yliopistolle.
Tänäkin vuonna ohjelma laajenee entisestään ja uusi yhteistyökumppanimme Central Finland Mobility Foundation -säätiö esittelee vihreän vedyn tulevaisuuden mahdollisuuksia Aalto2 -museon tiloissa aivan yliopiston Ruusupuiston kampuksen vieressä. Luvassa on työpajoja sekä näyttely aiheesta. Lisäksi Cefmof tuottaa Valon kaupungin DUNDU Gentle Giant of Light valotaideteoksen energian vihreällä vedyllä.
