Ģ��ֱ��

“Terva oli tärkein 1600-luvulta asti, kunnes sahatavara nousi suurimmaksi vientituotteeksi lähes 200 vuotta sitten. Sen jälkeen kärkeen tuli sellu, ja sellun jälkeen paperi. Tätä jatkui 1990-luvulle, jolloin metalli- ja elektroniikkatuotteet menivät edelle”, Jari Ojala kertoo.

Ojalalla on tapana kertoa opiskelijoilleen tarina, joka erityisesti valaisee sellun merkitystä vientikauppamme kehityksessä.

“Kun itsenäistynyt Suomi rakensi kaupallisia yhteyksiä Japaniin, veimme sellua ja meille tuotiin kalaverkkoja. 1930-luvulla Japanista alettiin tuomaan meille kalliimpia kankaita, ja Suomesta vietiin sellua. Viisikymmentäluvulla meille tuotiin jo optiikkalaitteita, kiikareita ja sen tyyppistä, ja meiltä vietiin sellua. 1960-luvulla Japanista tuotiin Suomeen ensimmäisenä eurooppalaisena maana autoja ja 1970-luvulta Japanista tuli Suomeen sen ajan huippuelektroniikkaa. Meiltä vietiin sellua.”

Tarinan opetus ja tarkoitus on kiinnittää huomiota yhden tuotteen varaan rakentuneeseen vientiteollisuuteen kuitenkaan vähättelemättä sitä. Ojala korostaa, että kyseessä oli laadukas ja monipuolinen raaka-aine.

Sellua käytettiin niin paperin, kankaiden kuin räjähteiden valmistuksessa. Se oli korkeatasoinen ja haluttu tuote, joten ei ole ihme, että se kantoi vientiä niin pitkään.

Oman kylän paperitehtaista metsäjätteihin

Metsäteollisuus on käynyt läpi ison, tuotannollisen siirtymävaiheen noin 20–30 vuoden välein.

2000-luvun alussa Suomessa pistettiin urakalla kiinni paperikoneita, ja bisnes keskittyi pakkausmateriaaleihin. Samaan aikaan muutokset liittyvät koko sektorin organisoitumiseen. Metsäjättien omistus ja tuotantologiikka muuttui kansallisesta globaaliksi.

Historiallista kalenteria katsomalla voidaan siis päätellä, että teollisuuden jatkumossa on jälleen kääntymässä uusi sivu.

Tätä on tutkittu muun muassa skenaariotyössä, jossa yhtenä vaikuttavana tekijänä tarkasteltiin kiinalaisten lasten määrää. Maailman väkirikkaimpien maiden syntyvyys vaikuttaa suoraan tulevaisuuden kuluttajien määrään, eli pakkausmateriaalin kysyntään.

Tämän perusteella noin kuuden-seitsemän vuoden kuluttua ollaan tilanteessa, jossa pakkausmateriaalien kysyntä yhtäältä tasaantuu ja tarjonta toisaalta jatkaa kasvaa. Seuraavaksi hinnat alkavat laskea, eli siinä kohdassa metsäalan yrityksillä on jo kiire keksiä uutta tekemistä”, selvitystyössä mukana ollut Lamberg kertoo.

Innovaatiorintamalla elonmerkkejä

Uusia ideoita siis tarvitaan. Tutkijoiden mukaan suomalaiset metsäyhtiöt eivät perinteisesti ole olleet edelläkävijöitä uuden keksimisessä ja tuotekehityksessä.

“Yrityksillä ei ole ollut hirveästi halua innovoida, koska sellu ja paperi menivät hyvin kaupaksi. Poikkeus on Metsäliitto (nykyisen Metsä Groupin emoyhtiö), jonka osuuskunnallisen omistuksensa takia piti tuottaa metsänomistajille mahdollisimman paljon arvoa. Siksi siellä on ollut jo 70-luvulla “pellepelottomia”. Esimerkiksi xylitoli on kehitetty silloin”, Jari Ojala kertoo.

Onko tilanne sitten muuttunut?

Ainakin positiivisia viitteitä on havaittavissa, tutkijat korostavat. Korkean jalostusasteen tuotteet, eli sellaiset, jossa vähemmästä raaka-aineesta saadaan enemmän ja arvokkaampaa, ovat tätä päivää ja tulevaisuutta.

Toisin sanoen – tavoite on kaataa vähemmän metsää ja tuottaa siitä mahdollisimman paljon, arvokasta ja kestävää. Myös ilmaston kannalta.

Isommassa mittakaavassa tämä tarkoittaa nykyaikaista selluteollisuutta, josta on jo opittu puhumaan biotuotteina.

Lisäksi erityismaininnan saa Jyväskylästä maailmalle ponnistanut Spinnova. Puusta tekstiilikuituja valmistava yritys on suhteellisen lyhyessä ajassa onnistunut viemään itsensä paitsi pörssiin, myös maailmanlaajuisen vaateteollisuuden suurten nimien yhteistyökumppaniksi.

Kestävyys ja ympäristöarvot tulevaisuuden johtajuuden ytimessä

Suomalaisen metsäteollisuuden murros ei tapahdu tyhjiössä, vaan siihen vaikuttavat niin maailman geopoliittinen tilanne kuin politiikka ja yhteiskunnallisen keskustelun arvopohja.

Alan tutkimuksen ytimessä vuosikymmeniä olleet Ojala ja Lamberg toteavat, että kaikkiaan yhteiskuntamme on “sivistyneempää” kuin menneinä vuosikymmeninä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että suhtautuminen luontoarvoihin ja niiden puolustajiin on muuttunut merkittävästi.

Isot ympäristötoimijat nähtiin vielä suhteellisen vähän aikaa sitten vihollisina ja teollisuuden vastapuolena. Vieläkin on tahoja, joita esimerkiksi hiilinielukeskustelu ärsyttää. Mutta nykyään entisillä vihollisilla kuitenkin on pakko olla sivistyneet välit ja keskusteluyhteys”, Lamberg muotoilee.

Hän jatkaa:

“Johtamistaidoissa on edistytty. Parikymmentä vuotta sitten oli paljonkin sanottavaa teollisuuden johtajille, mutta nykyään tilanne on toinen. Nyt yliopistosta valmistuvalla diplomi-insinöörillä on ihan erilainen, sisäänrakennettu ymmärrys myös vastuullisesta liiketoiminnasta ja ympäristöarvoista. Siinä mielessä tulevaisuus on mennyttä parempaa.”

Ojalan mukaan myös nykyisten teollisuuspäättäjien kannattaisi vilkaista taustapeiliä samalla, kun tekevät tulevaisuuteen kantavia päätöksiä.

“On hyvä ymmärtää olevansa itse osa historiaa. Se, mitä tänä päivänä teemme, vaikuttaa vuosikymmeniä eteenpäin. Siksi vaaditaan selkeää vastuunottamista sekä toimialasta, että ympäristöstä ja yhteiskunnasta. Minä uskon, että näin myös tehdään.”