ICSS tarjosi jälleen laajan katsauksen hiihtolajien uusimpaan tutkimustietoon – JYU-Vuokatin tutkijoille menestystä Nuorten tutkijoiden kilpailussa

Useat viittaukset Jyväskylän yliopistossa tehtyihin tutkimuksiin pohjoismaisia hiihtolajeja koskeneissa kongressiesityksissä kertovat Vuokatin liikuntateknologian yksikön vahvasta asemasta kansainvälisen tiedeyhteisön keskuudessa.
JYU:lta oli mukana laaja joukko hiihtotutkimuksen asiantuntijoita.
Julkaistu
1.2.2025

Teksti ja kuvat: Anna Lukkari

International Congress on Science and Skiing (ICSS) kokosi hiihtolajien kansainvälisen tiedeyhteisön Italian Val di Fiemmeen tammi-helmikuun vaihteessa. Tapahtuman lähes 30-vuotisessa historiassa saapasmaa isännöi kongressia ensimmäistä kertaa. 

Vuonna 1996 Itävallan St. Christoph am Arlbergista alkanut kongressisarja on saavuttanut merkittävän aseman hiihtotutkimuksen kansainvälisenä areenana. ICSS:n perustaja professori Erich Müllerin ja Salzburgin yliopiston alkuperäisen johdon alaisuudessa ICSS on jatkuvasti kattanut laajan kirjon hiihtolajeja. Kunniapuheessaan Müller kertasi ICSS:n syntyä ja alkutaivalta.

”Hiihtotutkimus kaipasi dialogia. Tiedon jakamiselle oli valtava tarve, joten ennen kaikkea halusimme tuoda alan asiantuntijat yhteen.”

Ensimmäiset neljä kutsuttua keynote-luennoitsijaa olivat professorit Joachim Mester, Benno Nigg sekä jo edesmenneet Paavo Komi ja Bengt Saltin. Heistä erityisesti Saltinilla ja Komilla, Müllerin itsensä lisäksi, oli suuri merkitys ICSS:n edistämisessä.

”Hiihtotutkimus ei ollut kansainvälistä ja me halusimme siitä sellaista. Nyt hiihtolajien tutkimus saavuttanut hyväksynnän myös kansainvälisen tiedeyhteisön sisällä.”

ICSS:n tehtävä on edelleen parantaa ja edistää hiihtotutkimuksen tarjoamaa tietoa. Sen voidaan katsoa onnistuneen tehtävässään, sillä alan julkaisujen määrä on kasvanut valtavasti viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana.

Val di Fiemmessä kuultiin neljä keynote-puheenvuoroa, seitsemän kutsuttua puheenvuoroa, yli 70 suullista esitystä ja 20 posteriesitystä. Osanottajia oli 20 eri maasta, erityisesti Pohjois-Amerikasta ja Japanista. 

Huomioitavaa oli erityisesti vuorihiihtoon (ski mountaineering) liittyvien esitysten kasvanut määrä vielä edellisestä vuoden 2023 kongressista. Vuorihiihto on ensimmäistä kertaa olympialajina Milano-Cortinan talviolympialaisissa vuonna 2026.

Professori Erich Müllerin kunniapuheenvuoro oli katsaus menneeseen, nykyhetkeen ja tulevaan.
Puheenvuorojen teemoissa näkyi siirtyminen harjoittelun tutkimuksesta teknologioiden tutkimiseen

2020-luvun suuntaus tuntuu olevan vahvasti teknologiapainotteinen, joka näkyi myös kongressipuheenvuoroissa.

”Tänä vuonna kuulimme mielestäni paljon vähemmän harjoitteluun liittyviä puheenvuoroja. Jalansijaa ovat saaneet selkeästi enemmän teknologiaan ja välineisiin liittyvät tutkimukset. On toki ymmärrettävää, että huipputason urheilijoita on haastavaa saada sitoutumaan pitkäksi aikaa harjoittelua koskeviin tutkimuksiin”, toinen kongressin puheenjohtajista, professori Barbara Pellegrini toteaa.

Kaikissa kongresseissa mukana ollut Vuokatin liikuntateknologian yksikön johtaja, professori Vesa Linnamon ajatukset olivat Pellegrinin havaintojen kaltaisia.

”Aika syvälle mentiin välinepuolen tutkimuksessa. Myös rullahiihto oli esillä aiempaa enemmän.”

Molemmat, Linnamo ja Pellegrini ovat myös ICSS:n Executive Boardin jäseniä.

JYU-Vuokatin kehittämispäällikkö Olli Ohtonen kertoo vaikuttavimpien hetkien olleen Erich Müllerin kongressin historiasta ja merkityksestä kertova kunniapuheenvuoro sekä professori ØⱹԻ Sandbakkin valmennusta koskeva keynote-puheenvuoro.

”Pidin erityisesti Sandbakkin holistisesta lähestymistavasta valmentamiseen. Se ottaa huomioon urheilijan valmentautumisessa monia eri asioita; fyysisen valmentautumisen sekä sen suunnittelun ja seurannan, unohtamatta että valmennamme ihmisiä”, kertoo Ohtonen, joka toimii myös maastohiihtäjä Iivo Niskasen henkilökohtaisena valmentajana.

Termi hiihtolajit kattaa maastohiihdon, yhdistetyn, mäkihypyn, ampumahiihdon, alppihiihdon, lumilautailun, freestylen  ja vuorihiihdon. Myös parahiihdolla oli oma kongressikokonaisuutensa. Pellegrini kuitenkin soisi parahiihdon olevan enemmänkin esillä ICSS:ssä. Samoin hän huomautti mäkihyppyyn liittyvän tutkimuksen kadosta.

”Verrattuna aiempiin vuosiin olen hiukan ihmeissäni, kuinka vähän mäkihypyn osalta oli puheenvuoroja. Osanottajissa on kuitenkin paljon niiden maiden edustajia, joilla on laajat perinteet lajissa.” 

Professori Barbara Pellegrini toivotti kongressivieraat tervetulleeksi.
Verkostoitumisareena erityisesti nuorille tutkijoille

Kongressilla on myös tärkeä sosiaalinen tehtävä; saattaa yhteen alan tiedeyhteisöä sekä auttaa tutkijoita verkostoitumaan.

”On mielestäni tärkeää, että tapaamme edelleen kasvotusten. ICSS on upea mahdollisuus luoda verkostoja, ja haluamme, että tapahtumalla on tulevaisuudessakin jalansijaa ja uniikki identiteetti”, Pellegrini sanoo.

Vuodesta 2007 lähtien on järjestetty Nuorten tutkijoiden kilpailu (Young Investigators Award). Tänä vuonna merkille pantavaa oli nuorten naistutkijoiden suuri määrä. Nuorten tutkijoiden kilpailuun osallistui 32 suullista esitystä. Vuokatin liikuntateknologian yksikössä työskentelevät LitT Oona Kettunen ja LitM Miika Köykkä sijoittuivat jaetulle kolmannelle sijalle kilpailussa. Suulliset esitykset olivat seuraavat:

Oona Kettunen,Titta Kuorelahti, Vesa Linnamo, Johanna K. Ihalainen & Ritva Mikkonen.Higher energy availability may support hemoglobin mass adaptation during a 21-day period at normobaric hypoxia and normoxia. 

Miika Köykkä, Keijo Ruotsalainen, Vesa Linnamo. A static hold test can assess stability of hold and postural control for biathlon prone shooting 

Kettusen ja Köykän lisäksi Val di Fiemmen kongressissa esityksiä pitiväprofessorit Vesa Linnamo ja Harri Piitulainen sekä LitM Antti Leppävuori jaLitM Ville Sampolahti

Jokaisen kongressin jälkeen tutkimustulokset kootaan yhteen ja julkaistaan joko kirjana tai tieteellisen lehden erikoisnumerona. 

ICSS palaa Italiaan vajaan kahden vuoden kuluttua, sillä 30-vuotisjuhlakongressi järjestetään Bormiossa joulukuussa 2026. Vuokatissa ICSS on järjestetty kertaalleen, vuonna 2019.

Oona Kettunen ja Miika Köykkä palkittiin.