Minna Canth
Minna Canth (os. Johnsson) oli kauppiasperheen tytär. Hän
kävi Kuopion tyttökoulua ja aloitti Jyväskylän seminaarin vuonna 1863. Hän
erosi toisella luokalla seminaarista, koska oli menossa naimisiin seminaarin
lehtori Johan Fredrik Canthin kanssa. Minna Canth kirjoitti Keski-Suomeen ja
Päijänteeseen novelleja sekä raittius- ja naisasiaa käsitteleviä
kirjoituksia vuosina 1874 -79. Hän muutti Kuopioon vuonna 1880 miehensä
kuoleman jälkeen ja alkoi hoitaa isänsä kauppaliikettä elättääkseen
seitsemän lastaan.
Naisasiaa pohtivissa kirjoituksissaan Canth toi esille
siveellisyyteen ja tyttöjen koulutukseen liittyviä kysymyksiä.
Hän arvosteli tyttöjen koulutusta siitä, että tytöille opetettiin turhia
taitoja, mutta ei todellisia elämässä selviytymistaitoja.
Minna Canth käsitteli yhteiskunnallisia kysymyksiä sekä
lehtikirjoituksissaan että romaaneissaan ja näytelmissään. Hänen
kertomuksissaan myös rahvaan naisia kuvattiin arvostavasti. Kai Laitisen
mukaan "Minna Canth oli siihenastisen suomenkielisen kirjallisuuden
puhdasverisin dramaatikko" ja "hänellä oli kyky iskeä sumeilematta ajan keskeisiin
kysymyksiin." "Pahoja ne vain ihmiset
olivat köyhää ja heikkoa kohtaan, silloinkin kun olivat apua antavinaan.
Parempi, että veisivät hengen kerrassaan eivätkä kiusaisi puutteessa ja
onnettomuudessa. Mutta köyhän puolta ei kukaan pitänyt, jok`ikinen vain oli
valmis sortamaan ja kuormaa kuorman päälle panemaan. Sen hän niin
elävästi tunsi, aina kun lastensa tulevaisuutta ajatteli. Kovuutta he
tulisivat maailmassa tarpeeksi asti kokemaan, ei heillä ilon päiviä ollut
odotettavana. Pikku Annikin tuossa kätkyessä, kuka hänen kohtaloaan saattoi
edeltäpäin arvata. Kauniiksi hän ehkä kasvaisi, oikea herran enkeli hän
nyt ainakin oli sinisilmineen ja valkokiharoineen. Mutta siinäpä ehkä juuri
pahin vaara olikin tarjona. Kaunis ja köyhä tyttö joutui pian huonoille
teille." Minna Canthin teoksia ovat mm.:
Murtovarkaus (1882), Roinilan talossa (1883), Lähteet: Jyväskylän seminaari 1863 - 1937, Huhtala Liisi (toim.), Monisärmäinen Minna Canth, Laitinen Kai, Suomen kirjallisuuden historia.
|
|