Anni Swan oli opettajaperheen tytär, yksi "yhdeksästä mustasta joutsenesta", joiksi Swanin perheen tyttäriä nimitettiin. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1895 ja sai hospitanttitodistuksen Jyväskylän seminaarista vuonna 1900. Anni Swan toimi opettajana Helsingissä. Hän teki opintomatkoja Berliiniin, Italiaan ja Kreikkaan. Anni Swan avioitui vuonna 1907 runoilija Otto Mannisen kanssa. Anni Swan oli ensimmäisiä suomenkielisiä lasten- ja nuorten- kirjailijoita. Satuja hän kirjoitti nuoruusiässään, ennen avioitumista. Häneltä on ilmestynyt useita satukirjoja ja muutama lastennäytelmä. Anni Swan toimi Pääskynen -lehden vastaavana toimittajana vuosina 1907 - 1918. Hän on myös toimittanut joululehteä Joulukukka sekä Nuorten Toveria, joka myöhemmin alkoi ilmestyä Sirkka -nimisenä. Anni Swan
alkoi kirjoittaa nuortenkirjoja avioliiton solmimisen jälkeen.
Ne ovat luonteeltaan sekä kasvattavia että viihdyttäviä.
Kirjojen omatoimisten tyttöjen mahdollisia esikuvia ovat
Anni Swanin omat sisaret, jotka tuon ajan tavoista
poiketen hankkivat oman ammatin ja vain neljä heistä
avioitui. Anni Swan myös suomensi tai mukaili useita
lastenkirjoja sekä toimitti ja suomensi sarjaa Pääskysen
kirjasto vuosina 1907 - 1916.
Lähteet:
Jyväskylän seminaari 1863 - 1937, Kotimaisia
nuortenklassikoita 1, toim. Ismo Loivamaa.
|
|