|
Emma Irene Åström oli maanmittarin tytär Ahvenanmaalta. Hän kävi koulua Finströmissä. Paikkakunnan papit huomasivat hänen lahjakkuutensa ja pyysivät isää lähettämään hänet opiskelemaan Jyväskylän seminaariin. Perhe oli hyvin köyhä, mutta Emma Irene aloitti opintonsa Jyväskylän seminaarissa vuonna 1865. Isän taloudellisten vaikeuksien vuoksi seminaarin johtaja Uno Cygnaeus alkoi huolehtia Emma Irenestä epävirallisena holhoojana. Emma Irene valmistui Jyväskylän seminaarista vuonna 1869 ja halusi jatkaa opintojaan. Hän joutui hankkimaan erivapauden sukupuolestaan suorittaakseen ylioppilastutkinnon ja suorittamaan sen poikakoulussa. Cygnaeus auttoi häntä erivapauden saamisessa, vaikka ei hyväksynytkään hänen jatko-opintojaan. Emma Irene kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1873. Hän aloitti opintonsa yliopistossa opiskellen mm. latinaa ja filosofiaa. Samanaikaisesti hän työskenteli Helsingin kouluissa. Hän joutui keskeyttämään opintonsa kahdeksi vuodeksi isän kuoleman vuoksi ja työskentelemään Tammisaaren seminaarissa. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi vuonna 1882 ollen Suomen ensimmäinen naismaisteri. Hänet valittiin myös ensimmäisenä naisena Suomessa kunniatohtoriksi (filosofian kunniatohtoriksi Helsingin yliopistoon) vuonna 1927 ja riemumaisteriksi vuonna 1932. Emma Irene työskenteli Helsingin kouluissa vuoteen 1886 saakka. Tammisaaren seminaarissa hän toimi lehtorina vuosina 1886 - 1913 ja Tammisaaren yhteiskoulun ja sisälähetyksen saarnaajakoulussa vuosina 1913 - 1924. Emma
Irene olisi halunnut jatkaa yliopisto-opintojaan, mutta haaveet eivät
toteutuneet, koska hän joutui huolehtimaan omaisistaan: "Eräänä
kesänä Ahvenanmaalla" kertoo Emma - "selvisi minulle lopullisesti,
että minun oli luovuttava yliopistossa jatkamisen ajatuksesta. Olin aluksi
tylsä, välinpitämätön ja väsynyt, niin, että minun oli maattava suurin
osa päivästä. Tuntui kuin olisin ollut raajarikkoinen olentoraukka, joka
oli menettänyt kädet ja jalat, tai puu, josta oli riistetty kaikki oksat.
Oli kuin olisin kuollut sisäisesti ja nyt harhailin ja kummittelin omalla
haudallani. Puhuin Emma Irenestä, kuten kolmannesta persoonasta. Vielä
nykyäänkin sanon usein Emma Irene minä-sanan sijasta. Oli kuin olentoni
olisi kahtia jakautunut. Jonkun aikaa tuntui minusta, että Emma kulki ja
puuhasi täällä maailmassa, mutta Irene oli kuollut."
|
|
