Solu- ja molekyylibiologian maisteriohjelma
Kuvaus
Solu- ja molekyylibiologian maisteriohjelma Jyväskylän yliopistossa kouluttaa laaja-alaisua asiantuntijoita, jotka sijoittuvat tutkimuksen, kaupan, teollisuuden ja hallinnon tehtäviin. Koulutusohjelmassa selvitetään eliöiden toimintaperiaatteita ja niiden tutkimista solu- ja molekyylitasolla. Tätä asiantuntemusta tarvitaan paitsi alan tutkimusprojekteissa, myös asiantuntijatehtävissä yksityisellä ja julkisella sektorilla. Koulutusohjelmassa tutkintoon on mahdollista liittää muita yliopiston tarjoamia opintoja opiskelijan oman kiinnostuksen mukaan esimerkiksi muiden luonnontieteiden, tilastotieteen, tietojenkäsittelyn, kauppatieteiden alalta tai yhteiskuntatieteiden alalta.
Osaamistavoitteet
Maisteri tuntee syvällisesti solu- ja molekyylibiologian peruskäsitteet ja teoriat, ja hänellä on hyvät valmiudet tieteelliseen tutkimukseen ohjauksen alaisena. Hän osaa suunnitella kokeita ja käyttää hyväksi ja analysoida kokeellisia tuloksia. Hän tuntee biomolekyyli- ja solutason systeemien toiminnan eri mittakaavoissa sekä tietää, miten tätä osaamista voi soveltaa laboratoriossa. Hän pystyy osallistumaan tieteelliseen keskusteluun kirjallisesti ja suullisesti ja hän pystyy toimimaan monitieteellisistä työryhmissä. Hänellä on käsitys teknologian kehityksen globaaleja, sosiaalisista ja yhteiskunnallisista vuorovaikutuksista. Hän noudattaa korkealaatuisia tieteellisiä käytännötöjä ja ettisiä periaatteita.
Tutkintorakenne
- BENS5034 HOPS ja työelämätaidot (1 - 2 op)
- BENS5035 Tieteellinen kirjoittaminen (3Ìý´Ç±è)
- BENS5036 Tutkielmaan liittyvä kirjatentti (5Ìý´Ç±è)
- BENS5037 Pro Gradu -tutkielma (30Ìý´Ç±è)
- BENS5038 Kypsyysnäyte (0Ìý´Ç±è)
- BENS4039 Maisteriseminaari 1 ja projektin hallinta (3Ìý´Ç±è)
- BENS5039 Maisteriseminaari 2 ja tieteellinen viestintä (2Ìý´Ç±è)
- BENS5040 Työharjoittelu (5Ìý´Ç±è)
- CMBS1101 Kemialliset menetelmät biologiassa (4Ìý´Ç±è)
- CMBS1102 Solubiologian syventävä teoriakurssi (4Ìý´Ç±è)
- CMBS1103 Rakennebiologia (4Ìý´Ç±è)
- CMBS1104 Molekyyligenetiikan menetelmät (5Ìý´Ç±è)
- CMBS1105 Proteiinikemian harjoitustyökurssi (4Ìý´Ç±è)
- CMBS1106 Mikroskopia molekyylitasolla (5Ìý´Ç±è)
- Sisällön valinnaisuus
- Vähintään 9 ´Ç±è¾±²Ô³Ù´Ç±è¾±²õ³Ù±ð³Ù³Ùä
- CMBS1107 Bioinnovations and Biobusiness (4Ìý´Ç±è)
- CMBS1108 Virologian jatkokurssi (4Ìý´Ç±è)
- CMBS1109 Immunologia (4Ìý´Ç±è)
- CMBS1110 Syövän biologia (4Ìý´Ç±è)
- CMBS1111 Tietokoneavusteinen lääkeainesuunnittelu (4Ìý´Ç±è)
- CMBS1112 Histologia (4Ìý´Ç±è)
- KEMS544 Makromolekyylien NMR-spektroskopia (3 - 5Â op)
- ECOS1075 Evoluutiogenetiikan tutkimusmenetelmät (5Ìý´Ç±è)
- ECOS1079 Genetiikka ja genomiikka luonnonpopulaatioissa (5Ìý´Ç±è)
- ECOS1080 Genetiikan sovellukset (5Ìý´Ç±è)
- BENS5059 Koe-eläinkurssi (5Ìý´Ç±è)
- NANS1001 Fundamentals in Nanoscience (6Ìý´Ç±è)
- BENS9111 Tutkijaseminaari (1 - 5Â op)
Valinnaiset tutkinto-ohjelman syventävät opinnot (vähintään 9 op)
Valinnaisia kursseja valitaan siten, että syventävien opintojen opintokokonaisuuden laajuus on vähintään 85 ´Ç±è¾±²Ô³Ù´Ç±è¾±²õ³Ù±ð³Ù³Ùä.