Ohjausalan koulutukset ja niiden lähtökohdat

Ohjausalan koulutuksen tavoitteena on laaja-alainen tutkiva ja kehittävä ohjauksen osaaminen, joka antaa opinto-ohjaajan kelpoisuuden. Lisäksi koulutus antaa valmiuksia toimia ohjaustehtävissä ohjaustyön eri kentillä, korkea-asteella sekä koulukontekstin ulkopuolella, esimerkiksi työelämässä erilaisissa aikuisten ohjauksen, henkilöstöhallinnon ja kehittämisen tehtävissä.

Ohjaus on yhteiskunnallista, ihmisten elämään vaikuttavaa toimintaa. Sen vuoksi ohjaajan on hyvä tuntea yhteiskunnan muutosprosesseja voidakseen toimia ohjattavien hyväksi. Yhteiskunnan muutokset luovat osaltaan erilaisia ohjaustarpeita, joihin ohjaus- ja neuvontapalveluilla pyritään vastaamaan. Samalla ohjaajan on hyvä oppia autonomista asennetta suhteessa ympäröiviin yhteiskunnallisiin käytäntöihin ja niiden kehitykseen, jotta hän voi toimia mahdollisimman hyvin ohjattavien parhaaksi.

Ohjauksen käsite ymmärretään tässä kontekstista riippumattomana, tavoitteellisena, suunnitelmallisena ja prosessimaisena ammatillisena toimintana, jonka ytimen muodostaa ohjattavan ja ohjaajan välille rakentuva dialoginen vuorovaikutussuhde. Dialogisessa ohjaussuhteessa pyritään vahvistamaan ohjattavan kykyä ymmärtää ja ratkaista häntä askarruttavia kysymyksiä ja suunnitella omaa tulevaisuuttaan. Ohjattava ymmärretään aktiivisena oman tilanteensa asiantuntijana. Ohjaussuhteen vuorovaikutuksen ominaislaatu erottaa ohjauksen sen lähikäsitteistä, kuten ’neuvonnasta’ ja ’tiedon jakamisesta’. Erilaisten toimintaympäristöjen mukaisesti ohjaajien tehtävissä painottuvat eri tavoin ohjaus- ja neuvontatyölle tyypilliset työotteet, kuten ohjaus, neuvonta ja tiedonjakaminen. Koulutuksen runkona on opiskelijan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma, jonka perustana on jokaisen oma elämänhistoriassa hankittu ohjaamiseen liittyvä osaaminen. Koulutuksen pedagoginen toteutus perustuu paljolti kokemusten kautta oppimiseen, reflektiivisyyteen ja kriittiseen oman ohjaustyön kehittämiseen. Ohjaajaksi kasvaminen koulutuksen aikana on jokaisen oma prosessi, jossa uusia näkökulmia antavat työssä oppimisen jaksot, yhdessä jakaminen ja tutkiminen erilaisissa oppimisryhmissä sekä ohjauksen teoriat. Tavoitteena on, että jokainen löytää oman näköisensä, kriittisesti koetellun perustan ohjaustyölleen ja ohjaajan identiteetilleen.

Koulutuksen runkona on opiskelijan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma, jonka perustana on jokaisen oma elämänhistoriassa hankittu ohjaamiseen liittyvä osaaminen. Pedagoginen toteutus perustuu paljolti kokemusten kautta oppimiseen, reflektiivisyyteen ja kriittiseen oman ohjaustyön kehittämiseen. Ohjaajaksi kasvaminen koulutuksen aikana on jokaisen oma prosessi, jossa uusia näkökulmia antavat harjoittelut, jakaminen ja yhdessä tutkiminen erilaisissa oppimisryhmissä sekä ohjauksen teoriat. Tavoitteena on, että jokainen löytää oman näköisensä, kriittisesti koetellun perustan ohjaustyölleen ja ohjaajan identiteetilleen. Koulutus rakentuu työskentelystä lähi- ja etäjaksoilla.