Museologian kandidaattiohjelma
Kuvaus
Jyväskylän yliopiston museologia on oppiaine, jossa tarkastellaan yksilöiden ja yhteisöjen suhdetta ajallis-alueelliseen ympäristönsä. Museologiassa perehdytään erityisesti siihen, miten ihmiset ottavat sekä aineellisen että aineettoman ympäristönsä haltuun erilaisin keinoin: nimeämällä, määrittelemällä, suojelemalla, säilyttämällä ja muistelemalla. Museologisen tutkimuksen kohteina eivät ole pelkästään museot tai muut muistiorganisaatiot kuten arkistot tai kirjastot, vaan niiden taustalla vaikuttavat kulttuuriset tekijät kulttuuriperintö- ja muistiprosesseineen.
Museologian oppiaine nojaa vahvasti heritologiseen (kulttuuriperintöteoria) tutkimusperinteeseen. Opintojen tavoitteena on saavuttaa syvällinen ymmärrys museologian ja siihen läheisesti liittyvän heritologian teoreettisesta perustasta. Toisena tärkeänä tavoitteena on kyky soveltaa hankittu teoreettinen tietämys käytännön työhön. Museologian opiskelu sisältää kuuden viikon mittaisen työssäoppimisjakson opintojen kaikilla tasoilla.
Museologiaa opiskellaan sekä kontaktiopetuksessa että itsenäisesti työskennellen. Museologian kandidaattiohjelmassa museologian opinnot koostuvat perusopinnoista ja aineopinnoista. Perusopinnot antavat museoasetuksen (AsK 2005/1192 ja muutos 456/2013) mukaisen ammatillisen pätevyyden museoalalle. Perusopinnoissa korostuu työelämälähtöisyys yhdistettynä laajempaan kulttuuri- ja luonnonperintöorganisaatioiden tarkasteluun. Aineopinnoissa pureudutaan museologian alaan ja kulttuuriperintöprosesseihin liittyvään teoreettiseen keskusteluun ja etsitään sitä kautta omia museologisia kiinnostuksen kohteita.
Museologiasta valmistuneet ja museologiaa opiskelleet työllistyvät usein erilaisiin museotehtäviin kulttuurihistoriallisissa museoissa, luonnontieteellisissä museoissa, taidemuseoissa ja erikoismuseoissa. Tämän lisäksi opinnot antavat valmiuksia työskennellä myös muissa suunnittelu-, hallinto-, asiantuntija- ja johtotehtävissä, joissa tarvitaan kulttuuri- ja luonnonperinnön prosessien tuntemusta ja ymmärrystä.
Museologian opetusta annetaan useissa ulkomaisissa yliopistoissa, joten museologia tarjoaa luontevan oppiainevaihtoehdon esimerkiksi museoalalle aikovien opiskelijoiden kansainvälisten opintojen suunnitelmiin. Opintoihin kuuluvat työssäoppimisjaksot on mahdollista suorittaa ulkomaisissa museoissa ja saada siten kansainvälistä työkokemusta. Kansainvälinen harjoittelu tai muut kansainväliset opinnot ajoittuvat maisteriohjelman opintoihin
Osaamistavoitteet
HuK-tutkinnon suorittanut
Hallitsee oman alansa keskeisen tiedollisen ja taidollisen sisällön
Hallitsee tiedonhankinnan menetelmiä ja osaa arvioida tietoa kriittisesti
Arvostaa tieteellistä tietoa ja osaa soveltaa sitä oman alansa työtehtävissä sekä tiedostaa toimintaansa liittyvän eettisen vastuun
Hallitsee keskeiset työelämässä tarvittavat yhteistyön sekä tieto- ja viestintätekniikan taidot
Osaa toimia monikielisissä ja -kulttuurisissa työryhmissä ja -yhteisöissä
Tunnistaa oman osaamisensa vahvuudet ja on valmis kehittämään tiedollisia ja taidollisia valmiuksiaan
Tuntee oman alansa työllistymismahdollisuuksia ja omaa valmiudet maisteriopintojen suorittamiseen.
Tutkintorakenne
- Arvosteluasteikko
-
- 0-5
- Osaamistavoitteet
- Perusopinnot suoritettuaan opiskelija
on selvillä museologian ja heritologian tutkimustraditiosta sekä oppiaineen nykypäivän ajankohtaisista kysymyksistä,
tuntee museoiden roolin, merkityksen ja toimintatavat kulttuurisina instituutioina ja yhteiskunnallisina toimijoina,
tunnistaa museologian teoreettisia näkökulmia ja niiden käytännön sovellutuksia ja
osaa soveltaa opintojen antamia tietoja ja taitoja käytännön työtehtävissä.
Museologian perusopinnot ovat museoammattiin pätevöittävät erikoisopinnot (Valtioneuvoston asetus museoista 22.12.2005/1192 1 §). - MSLP010 Johdanto museologiaan (5Ìý´Ç±è)
- MSLP024 Kokoelmatyö (6Ìý´Ç±è)
- MSLP030 Museo ja yleisö (6Ìý´Ç±è)
- MSLP040 Työssäoppiminen I (8Ìý´Ç±è)
Museologian perusopinnot (25Â op)
- Kriteerit
- Tutkinto-ohjelman omat opiskelijat 55 op, muut opiskelijat 45 op.
Vain tutkinto-ohjelman omat opiskelijat tekevät jakson MSLA1003 Museologian erikoisalat I.
Vain tutkinto-ohjelman omat opiskelijat tekevät jakson MSLA1001 Kypsyysnäyte. - Arvosteluasteikko
-
- 0-5
- Osaamistavoitteet
- Aineopinnot suoritettuaan opiskelija
on selvillä museologiaan, heritologiaan ja kulttuuriympäristön tutkimukseen liittyvästä tieteellisestä keskustelusta,
osaa seurata alan kehitystä,
osaa arvioida museologian ja kulttuuriympäristön tutkimuksen alalla usein käytettyjä teorioita ja niiden käytännön sovelluksia,
kykenee hakemaan ja arvioimaan tutkimustaan koskevaa tietoa, hallitsee tiedonhaun perusteet sekä osaa soveltaa haettua tietoa,
tunnistaa omat kiinnostuksen kohteensa museologian ja museotyön kentässä sekä
tuntee oman museologisen osaamisensa vahvuuksia ja osaa soveltaa niitä käytännön museotyössä.
Aineopinnot suoritettuaan opiskelija tunnistaa oman asiantuntijuutensa ja osaa soveltaa oppimaansa oman alansa työtehtävissä. Hänellä on työelämässä tarvittavia ongelmanratkaisun, tiedonhaun ja tiedon kriittisen arvioinnin taitoja sekä eettistä harkintakykyä. Opiskelijalla on asiantuntijatehtävissä tarvittavia yhteistyö- ja viestintätaitoja. Hänellä on valmiuksia toimia monikielisissä ja kulttuurisesti moninaisissa ympäristöissä. Hänellä on valmiudet maisteriopintojen suorittamiseen. - MSLA1101 Kulttuuriperintötutkimuksen ja museologian klassikot (10Ìý´Ç±è)
- MSLA1102 Kulttuuriperintötutkimuksen ja museologian nykysuuntauksia (10Ìý´Ç±è)
- MSLA033 Opintomatkat ja museologian ajankohtaiset kysymykset (7Ìý´Ç±è)
- MSLA035 Työssäoppiminen II (8Ìý´Ç±è)
- MSLA034 Kandidaattiseminaari ja kandidaatintutkielma (10Ìý´Ç±è)
- MSLA1003 Museologian erikoisalat I (10Ìý´Ç±è)
- MSLA1001 Kypsyysnäyte (0Ìý´Ç±è)
Museologian aineopinnot (55Â op)
- Sisällön valinnaisuus
- Vähintään 9 ´Ç±è¾±²Ô³Ù´Ç±è¾±²õ³Ù±ð³Ù³Ùä
- Sisällön valinnaisuus
- Vähintään 3 ´Ç±è¾±²Ô³Ù´Ç±è¾±²õ³Ù±ð³Ù³Ùä
- XKV0201 Kirjoitusviestinnän perusteet (3Ìý´Ç±è)
- XKVX009 Tutkimusviestinnän perusteet (3Ìý´Ç±è)
- XRUH004 Svenska för litteratur-, konst- och musikvetare/skriftlig (1Ìý´Ç±è)
- XRUH904 Svenska för litteratur-, konst- och musikvetare/muntlig (2Ìý´Ç±è)
- Sisällön valinnaisuus
- Vähintään 3 ´Ç±è¾±²Ô³Ù´Ç±è¾±²õ³Ù±ð³Ù³Ùä
- XENH002 Academic Reading and Communication Skills (3Ìý´Ç±è)
- XESX1001 Espanjan tekstitaidot (2 - 3Â op)
- XRAX1001 Ranskan tekstitaidot (2 - 3Â op)
- XSA0204 Text und Kultur im Kontext (3Ìý´Ç±è)
- XSA0103 Saksan kielen suullinen taito (3Ìý´Ç±è)
- XVEX1001 Venäjän tekstitaidot (2 - 3 op)
- XVE0014 Venäjän kielen suullisen kielitaidon intensiivikurssi (3Ìý´Ç±è)
Kieli- ja viestintäopinnot (vähintään 9 op)
Humanistisen tiedekunnan tutkintovaatimukset
Humanistisessa tiedekunnassa suoritetaan vähintään 9 op viestintä- ja kieliopintoja alempaan tutkintoon.
Opintoihin on sisällyttävä:
äidinkielen puhe- tai kirjoitusviestintää 3 op
toista kotimaista kieltä 3 op (laki 424/2003, asetus 481/2003)
vierasta kieltä 3 op
Äidinkielen viestintä (vähintään 3 op)
Äidinkielen viestintä suoritetaan joko kirjoitus- tai puheviestinnän kursseilla joko kirjoitusviestinnän ainekohtaisilla tai kaikille avoimilla kursseilla tai puheviestinnän kaikille avoimilla kursseilla. Suoritettava kurssi voi olla esimerkiksi XKV0201 Kirjoitusviestinnän perusteet (3 op) tai XKVX009 Tutkimusviestinnän perusteet (3 op).
Toinen Kotimainen kieli (3Ìý´Ç±è)
"Opiskelijan tulee alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon sisältyvissä opinnoissa tai muulla tavalla osoittaa saavuttaneensa (...) suomen ja ruotsin kielen taidon, joka julkisyhteisön henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) 6 §:n 1 momentin mukaan vaaditaan valtion henkilöstöltä kaksikielisessä viranomaisessa ja joka on tarpeen oman alan kannalta." (Asetus yliopistojen tutkinnoista 19.8.2004)
Toisen kotimaisen kielen opintojakson voit suorittaa kurssilla Svenska för litteratur-, konst- och musikvetare, skriftlig, muntlig (3 op). Mikäli kielitaitosi on riittävä, voit myös suorittaa sen korvaavana kokeena.
Ruotsin suullisen ja kirjallisen taidon suoritukset merkitään opintorekisteriin erillisinä arvosanoina (TT/HT). Korppi-järjestelmässä kurssi on tästä syystä jaettu kahdelle kurssinimikkeelle (skriftlig/muntlig), vaikka kurssi suoritetaan yhtenä opintojaksona. Ilmoittautuminen vain kirjalliseen (skriftlig) osioon.
Vieras Kieli (vähintään 3 op)
Vieras kieli suoritetaan oman alan akateemisen tason kursseilla tai korvaavilla kokeilla. Opintojakson suorittaminen edellyttää hyvää kielitaitoa.
- Sisällön valinnaisuus
- Valitaan 0-32 ´Ç±è¾±²Ô³Ù´Ç±è¾±²õ³Ù±ð³Ù³Ùä
- MUTY1004 Harjoittelu (5 - 15Â op)
- MUTY1005 Työssäoppiminen (1 - 5 op)
- MUTY1010 Projekti (5Ìý´Ç±è)
- MUSA1073 Musiikki- ja kulttuurialan asiantuntijuus (5Ìý´Ç±è)
- HYVY001 Akateeminen opiskelukyky - muutakin kuin pisteitä (2Ìý´Ç±è)